torstai 14. tammikuuta 2010

The Sims 3: Ympäristöjen luonti (Beta)





Yksi suuri osa Sims-pelisarjaa, ovat laajat luomismahdollisuudet. Pelaajat pääsevät luomaan omat pelihahmonsa, talonsa ulkoa ja sisältä ja nyt ympäristöjen luominenkin on mahdollista.

Maailmanluontityökalu on ladattavissa The Sims 3:n nettisivuilta, kokoa paketilla on 156 megatavua. Ohjelmasta on tehty melko mukava käyttää. Ensinnäkin se avautuu tavallisena ikkunana, joten muiden ohjelmien samanaikainen käyttö on helppoa.


(Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.)

Ympäristön luonti aloitetaan valitsemalla karttapohja. Täysin tasaisten pohjien lisäksi mukana on myös joitain valmiita pohjia. Vaikka valitsisi valmiin karttapohjan, voi maastoa muokata erilaisilla yksinkertaisilla työkaluilla. Tavalliseen tapaan työkalut pitävät sisällään vuori- ja laakso -tyyppisiä toimintoja. Työkalun vaikutusalueen kokoa, voimaa ja vähenemistä muokkaamalla saa aikaan yllättävänkin tarkkaa jälkeä, joskin toimintaa haittaa ruudunpäivityksen tökkiminen.

Kun pinnanmuodot on saatu kohdalleen, pääsee maaston tekstuuria muuttamaan. Nyt valinnoissa ovat koko, läpinäkyvyys ja väheneminen. Hiekkarantojen ja kallioiden "maalaaminen" on helppoa valmiiksi luoduilla tekstuureilla, mutta vaativampi käyttäjä voi luoda tai tuoda omia maastopintoja editoriin. Kuvien pitää vain olla joko .tga tai .dds -muodossa, ja koko pitää olla toisen potenssi. Maksimikoko on 1024x1024 pikseliä kun resoluutio on 72 pikseliä per tuuma. (Tarkkaa puuhaa se modaus...)



Tämän jälkeen on vuorossa pelillisten elementtien vuoro. Teiden sijoittelu on helppoa siihen saakka, kunnes pitäisi lisätä mutkia tai mikä pahinta, risteyksiä! Ei ladattava ohjekaan paljoa asiaa valaissut... Tonttien lisääminen on jotakuinkin helppoa, valitsemaan pääsee haluaako tontista yhteisö- vai asuintontin, sekä minkä arvoinen tontti on. Asuintalotkin voi rakentaa valmiiksi Muokkaa pelissä -toiminnolla.

Perustavanlaatuisen infrastruktuurin ollessa kunnossa, voi keskittyä yksityiskohtiin. Rannalle voi sijoittaa aaltoja, veteen purjeveneitä, tai taivaalle pilviä, erilaisia vaihtoehtoja on useita.



Kun kaikki näyttää hienolta, ja lähiö on valmis vastaanottamaan asukkeja, alkaa ympäristön siirto-operaatio. Ladattavan ohjeen opastuksia seuraamalla sain lähiöni peliin, vielä ihan toimivanakin. Mutta koska yhteisöllisyys on suuri osa peliä, pitäisi ympäristön jakamisenkin toimia. No, ohjeiden avulla pääsin ihan loppuvaiheille, mutta nettiominaisuuksia hallinnoivassa käynnistyssovelluksessa vastaan tuli mystinen verkkovirhe.

Mitenköhän siitäkin pääsee yli, tiedä häntä, mutta Suurta Tuomiota en lähde luontityökalulle vielä antamaan. Kaikenlaisen modauksen kanssa vastaan tulee aina järkyttävän paljon selittämättömiä esteitä ja herjauksia, joista pääsee loppujen lopuksi yli, kunhan vain jaksaa yrittää. Toinen syy on se, että työkalu on beta-asteella, eivätkä EA:n lopullisetkaan tuotteet läheskään aina toimi. Siis vielä kehittelyasteella olevasta tuotteesta ei uskalla sanoa vielä paljoakaan bugien ja muiden mokien osalta.



Pelille kuten The Sims 3, yhteisöllisyys ja itse tehty sisältö ovat tärkeitä asioita. Siksi Ympäristöjen luonti -työkalu on jokaiselle Sims-fanille vähintään kokeilemisen arvoinen lisäys peliin. Vaikka ruudunpäivitys tökkii ja valikkojen avautumisessa kestääkin hetki, pienellä vaivannäöllä saa aikaan oikein hienojakin naapurustoja.





http://www.thesims3.com/game/tools/world


Tämä miellytti:
perustoiminnot helppokäyttöisiä ja tehokkaita

Tämä ärsytti:
tökkii ja hidastelee (beta), jotkin keskeisetkin toiminnot vailla ohjeistusta

Tämä yllätti:
työkalun monipuolisuus ja syvyys

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teiden risteysten laittaminen on loppujen lopuksi aika yksinkertaista kun sen tajuaa, mutta kieltämättä se on hieman kömpelöhköä :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten voi aloittaa uuden ympäristön luomisen? Missään ei minulla ainakaan lue, että voisi aloittaa. Mistä pitää painaa?

Iso A - Big A kirjoitti...

Siitä on jo jonkin aikaa kun viimeksi käytin tätä editoria, mutta muistaakseni uuden ympäristön luominen aloitetaan karttapohjan valinnalla.

En nyt muista miten se tarkkaan ottaen tapahtuu, mutta tuolta

http://www.thesims3.com/game/tools/world

pitäisi löytyä linkki ohjekirjaseen.

Toivottavasti löydät sieltä vastauksen pulmaasi!