tiistai 29. huhtikuuta 2008

Medal of Honor Airborne



Medal of Honor Airborne on EA:n kuuluisan (ja pitkäikäisen) MOH-sarjan ensimmäinen osa uuden sukupolven konsoleille.

Airbornesta huomaa, että on tainnut EA:lla ideat loppua, sillä Airbornen divisioona, johon pelin päähenkilö kuuluu (82. laskuvarjodivisioona) on juuri se sama, mikä sarjan aiemmassa osassa Vanguardissakin on. Lähes puolet Airbornen kentistäkin on otettu Vanguardista.

Ensimmäinen kerta, kun pelasin Airbornea ei sujunut aivan mallikkaasti. Kuten kaikki Playstationien sotapelejä pelaavat tietävät, aseella ammutaan lähes aina R1-painikkeesta. Airbornessa ammutaankin R2:sta, R1:llä otetaan kranaatti käteen. Tähän standardeja uhmaavaan seikkaan totuttautumisessa kesti kauan, ja vähintään ensimmäinen puolituntinen meni siihen, että kun sain vihollisen tähtäimeen, kranaatti esiin… ”Ai niin! Väärä painike!” Vihollinen tähtäimeen, kranaatti esiin… Vihollinen, kranaatti…

Medal of Honor -sarjan tyyliin, saksalaisia ei ole siunattu sillä parhaalla mahdollisella tekoälyllä, mutta aiempien osien kranaattien päällä makaamiset ja niiden kaverien sekaan potkimiset on jätetty pois. Joitain epäkohtia pelissä kuitenkin on. Vaikka toisessa maailmansodassa ei käytetty juurikaan kaasuaseita, käyttävät saksalaiset PST-miehet kaasunaamareita. Vielä hullummaksi homma menee, kun pelin loppupuolella alkaa joka nurkan takaa tupsahdella übernatseja, joilla on kaasunaamarit, luotiliivit, sekä raskaat konekiväärit (joilla on tietysti pakko ampua lonkalta…).

Pelin toteutus on, toteutettu, erinomaisesti. Grafiikkapuolella Airborne on vallan mainio, parempi kuin suuri osa uusimmista peleistä, animaatio on erittäin hyvää ja aseiden äänet ovat huippuluokkaa. Virheitäkin löytyy, sillä EA:n omassa mainosvihkosessakin mainostettu ominaisuus, jonka ansiosta jokainen (vihollisen) kuolema on erilainen, sekoilee ajoittain. Saksalaiset sattuvat aina silloin tällöin sinkoilemaan pitkin poikin pitkissä kaarissa, ja kuten arvata saattaa, jokainen kuolema ei ole erilainen…

Internet-moninpelikin on pelin tekovaiheessa pudonnut taivaalta vahvistusjoukoiksi, vaikkakin tunnelmaa latistaa kahdeksan pelaajan raja. Tavallisimmin laukauksia kuuluu kerran minuutissa, ja homma käy tylsäksi nopeasti...

www.electronicarts.co.uk/airborne

PELATTAVUUS: 7/10
+ kontrollit toimivat…
– …kunhan vain onnistuu muistamaan ne

JUONI: 4/10
– juonta ei periaatteessa ole...
+ ...mutta kyllä WWII juonena toimii

GRAFIIKKA: 10/10
+ todella hyvää grafiikkaa
+/– kranaattien räjähdykset jännän kulmikkaita


PELIN IDEA: 0/10
– ei se ihan ensimmäinen MOH-sarjan peli


PELIN KÄYTTÖIKÄ: 5/10
– kenttiä liian vähän
– nettipelissä parantamisen varaa

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Millenium-huumaa


Vajaassa kolmessa kuukaudessa Peliarvostelu on saanut yli 2.000 kävijää!

Parhaana päivänä on ollut 152 vierasta. Haluaisin kiittää kaikkia lukijoita, ja niitä jotka ovat kommenttia lähettäneet!

Ajan puitteissa vastaan jatkossakin kaikkiin kysymyksiin ja otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja kommentteja.



Juhlan kunniaksi, tässä olisi vähän triviatietoa...

Ensimmäinen tietokonebugi oli Harvardin yliopiston Mark II Aiken relelaskimesta löytynyt koiperhonen. Tämä tapahtui 8.9.1947. Tapahtuman johdosta tietokoneen virheitä sanotaan edelleen bugeiksi... (suom. bug=ötökkä)



Lisää triviaa löydät Pelitriviasta

Microsoft Flight Simulator X



Microsoft Flight Simulator X on Microsoftin kuuluisan (ja pitkäikäisen) lentosimulaatiosarjan kymmenes osa. Lentämään pääsee 18 konetta, joista jokaisesta löytyy muutama värivaihtoehto. Lentokentistä ei tule pulaa (ainakaan hetkeen), sillä niitä löytyy, sanotaanko… Noin miljoona. Niitä löytyy lähes jokaisesta maailman valtiosta, tarkemmin sanottuna 223:sta valtiosta, ja niiden sisällä 15772:sta kaupungista aina Reykjavikista Jerusalemiin, ja vielä Rovaniemelle! (Pelistä löytyy 83 suomalaista lentokenttää)

Voit opetella lentämään pelin avulla lukuisten oppituntien muodossa, osa niistä on oikean lennonopettajan, Rod Machadonin pitämiä interaktiivisia (opettaja todella reagoi tekemiisi virheisiin) tunteja. Oppitunteja on hyvin suuri määrä, ja niissä on paljon lukemista, lentämistä ja muuta opettelemista, sillä lentämiseen kuuluu kaikki kommunikoimisesta radiolla mittareiden lukemiseen, ja tietysti, nousemiseen ja laskeutumiseen.

Kartat on mallinnettu todella tarkasti, satelliittikuvien pohjalta, joten lennoilla pääsee tutustumaan autenttisiin maisemiin. Joitakin maailman suurimmista ja kuuluisimmista nähtävyyksistä pääsee myös ihailemaan, esimerkkeinä mm. Pisan kalteva torni ja Lontoon keskustan Towerin linna, Big Ben jne.

Grafiikassa taas ei ole kehumista. Jopa huippuasetuksilla maasto on melkoista pikselimössöä, ja rakennuksetkin näyttävät alkuperäisen Playstationin aikaisilta… Vielä enemmän siinä häiritsee se, että pelin takakannen screenshotit lupaavat lähes teräväpiirtotarkkaa jälkeä. Ohjaamoissa taas mittarit ja muut nappulat on toteutettu pikkutarkasti.

Mutta eihän se grafiikan heikko taso lentämisen iloa pois vie, sillä onhan lentäminen mallinnettu tarkasti oikean kaltaiseksi.

Tehtävissä on tarpeeksi haastetta niin aloittelijalle, keskitason lentäjälle kuin ekspertillekin. Vai mitä sanot tästä? Nouse Cessnalla 5000 jalkaan ja sammuta moottori! Lentokoneet on suunniteltu lentämään, joten Sinun pitäisi periaatteessa pystyä laskeutumaan turvallisesti liitämällä.

Flight Simulatorista on tullut käsite, josta on poikinut tuhansia fanisivuja (kuten http://www.fsinsider.com/). Riippumatta siitä mistä olet kiinnostunut - vaikkapa urheilukoneista, yksimoottorisista tai suurista suihkukoneista - samoista asioista kiinnostuneita löytyy varmasti. Internetistä pystyy myös lataamaan mm. lentokoneita, maastoja ja työkaluja. Oletko koskaan halunnut oikeaksi matkustajakoneen lentäjäksi? Flight Simulatorin Internetmoninpelissä pääset liittymään johonkin monista virtuaalilentoyhtiöistä, jossa saat oman aikataulun, ja pääset lentämään oikeiden lentokenttien välillä.


PELATTAVUUS: 9/10
+ lentäminen on kohtuullisen helppoa pienen harjoittelun jälkeen
+ levyllä suomenkielinen käyttöohje
– tarvitsee paljon tehoja, joten normaalikoneilla peli hidastelee

JUONI: 6/10
+/– eihän lentäminen paljoa juonta tarvitse
+ useassa pelin tehtävässä on jokin juonenpätkä


GRAFIIKKA: 2/10
– ”huippuasetuksilla” grafiikka on huonoa…
– …mutta siltikin normaalikoneen saavuttamattomissa


PELIN IDEA: 0/10
– ei se ihan ensimmäinen lentosimulaatio
– jo kymmenes Flight Simulator- sarjassa


PELIN KÄYTTÖIKÄ: 10/10
+ lentomahdollisuuksia lähes rajattomasti
+ oppitunteja ja tehtäviä vaikka muille jakaa!



Flight Simulatoriin on tehty monia kaupallisia lisäosia, ja tässä niistä yksi:




Flight Deck 4

Flight Deck 4 on Abacus-pelitalon kehittämä peli, joka on tehty wannabe-hävittäjälentäjille, ja pelin ideana onkin lentää oikeilla sotilaslentokoneilla. Lentämään pääsee näitä koneita: F/A-18C Hornet, F/A-18E Super Hornet, E-2C Hawkeye, S-3B Viking, SH-60 Seahawk, C-2A Greyhound ja EA-6B Prowler.

Tehtävät pohjautuvat pitkälti lentotukialukselta nousemiseen ja sille laskeutumiseen, pelissä ei nimittäin pääse ampumaan yhtäkään laukausta, ei ampumaan yhtäkään ohjusta, eikä pudottamaan yhtäkään pommia! Peli on siis pelkkää rutiinilentoa.

On se kyllä ihmeellistä, kun on tehty peli suihkuhävittäjistä, joilla ei saa hävittää mitään!

http://www.firstclass-simulations.com/


Tätä lisäosaa voi suositella vain niille, jotka unelmoivat suihkuhävittäjällä lentämisestä.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Medieval II: Total War & Medieval II: Total War Kingdoms


Medieval II: Total War on Creative Assemblyn tekemä ja Segan julkaisema reaaliaikainen strategiapeli. Medieval II: Total War Kingdoms, taas on Medieval II:n lisäosa, jonka voi nykyään ostaa kätevästi alkuperäispelin kanssa Medieval II: Total War Gold Edition –pakkauksessa. Kuten pelin nimestä voi päätellä, peli sijoittuu keskiaikaan. Tapahtumat osuvat pääosin Eurooppaan, mutta kampanjamoodin kartta ylettyy myös Lähi-itään (ristiretket mahdollistuvat) ja Venäjän keskiosiin.

Pelissä on kaksi päätasoa; ensimmäinen on Risk- ja Civilization- tyylinen vuoropohjainen makrotaso, jossa rakennetaan kaupunkeja, ja komennetaan armeijoita. Toinen taso on reaaliaikainen mikrotaso, jossa itse taistelut käydään 3D-animaationa, kuten Lord of the Rings Battle for Middle-Earthissa.

Taistelujen komentaminen on tehty helpoksi, ja kontrollit ovat selkeät. Kameratoiminnot ovat välillä vähän liiankin herkät. Toisin kuin useimmissa strategiapeleissä Total Warissa sotilaat eivät taistele päättömästi komennon mukaan kuolemaansa saakka, vaan niille on ohjelmoitu hieno moraalijärjestelmä: jos sotilaat tajuavat joutuneensa alakynteen, tai joutuvat tykkituleen, he todennäköisesti pakenevat bittihenkiensä edestä pois taistelukentältä…

Pelissä pääset taistelemaan myös seitsemässä legendaarisessa historiallisessa taistelussa: Agincourtissa 1415, Arsufissa 1191, Hastingsissa 1066, Otumbassa 1520, Paviassa 1525, Tannenbergissä 1410 sekä Setenilin piirityksessä 1484.

Myös Internet-moninpelin mahdollisuus löytyy, tosin sitä varten täytyy rekisteröityä GameSpy:n palvelimeen, tai pelata paikallisverkossa (LAN). Moninpelinä voit luoda omia taisteluja tai taistella yhtä pelin historiallisista taisteluista. Pelin mukana tulee yli 100-sivuinen englanninkielinen ohjekirja, jossa on myös pikaopas suomeksi ja ruotsiksi.

Guinness World Records Gamer’s Edition sisältää paljon tietoa Total War- pelisarjasta: Medieval II:n kartat kattavat koko Euroopan alueen. Ne on luotu oikean maaston pohjalta, joten koko pelialue kattaa n. 10.000.000 km². Total Waria on käytetty ensimmäisenä myös historiallisten taisteluiden TV-toteutuksessa, BBC 2:lla esitetyssä sarjassa Time Commanders (2002–2005). Peli sisältää myös eniten yksiköitä: yli 10.000 yksittäin animoitua hahmoa.

Lisäosassa Kingdomsissa on neljä kampanjaa: Amerikan kampanja, Ristiretkikampanja, Britannian kampanja ja Teutonikampanja. Teutonikampanjassa voi muodostaa mm. Pohjoismaiden liiton, Kalmarin Unionin, johon myös Suomi kuului (tosin osana Ruotsia). Amerikan kampanjassa päästään taisteluihin, joissa espanjalaiset sotivat atsteekkeja ja mayoja vastaan.

Vaikka joulumyyntiin on tulossa uusi versio Total Warista (Empire: Total War), niin kannattaa edullinen Gold Edition joka tapauksessa hankkia.

Iso A suosittelee!

http://www.totalwar.com/

PELATTAVUUS: 9/10
+ kontrollit toimivat mainiosti
– tarvitsee paljon tehoja, joten normaalikoneilla peli hidastelee

JUONI: 0/10
– juoni tulee suoraan historiankirjoista

GRAFIIKKA: 7/10
+ upea grafiikka…
– …mutta normaalikoneen saavuttamattomissa

PELIN IDEA: 2/10
– ei se ihan ensimmäinen strategiapeli
– jo neljäs Total War- sarjassa

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 10/10
+ taisteluita lähes rajattomasti
+ voit luoda niitä jopa itse

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Ratchet & Clank Tools of Destruction


Ratchet & Clank Tools of Destruction on Insomniac-pelitalon kehittämän Ratchet-sarjan ensimmäinen PS3:lle julkaistu osa. Peli sisältää huikean määrän mielikuvituksellisia aseita, vempaimia ja jos jonkinmoisia vekottimia, ja esimerkkeinä voi mainita Groovitron-diskopalloaseen, jolla saa kaikki pelin hahmot tanssimaan, aina parikymmenmetristä loppupahista myöten… Pelin juoni keskittyy selvittämään miksi Ratchet on lajinsa viimeinen jäsen, ja mitä muille Lombax-rodun edustajille on tapahtunut.

Pelin grafiikka on todella mahtavaa, ja kun peliä pelaa ensimmäistä kertaa, ei voi muuta kuin hämmästyä. Galaktisten metropolien tuhannet kulkuneuvot ja pilvenpiirtäjät… Avaruuspiraattien tukikohdan synkeät tornit ja avaruuden asteroidivyöt, sekä kirkkaana hehkuvat tähdet… Kaikki on viimeisen päälle tyyliteltyä ja yksityiskohtaista! Lyhyesti sanottuna peli on graafinen riemuvoitto.

Tuhon Työkalut on kaikin puolin mahtava. Verrataanpa sitä sarjan edellisiin osiin; Ensimmäinen ja toinen osa olivat melko haastavia, toinen osa joskus jopa liiankin. Kolmas ja neljäs osa olivat taas liian helppoja, ja ne pystyi pelaamaan päivässä läpi. Tools of Destruction, sarjan kuudes osa on vaikeustasoltaan juuri sopiva. Grafiikan tasoja ei voi edes verrata… Sitten minulle tärkein osio, taistelun ja seikkailun tasapaino. Ensimmäinen osa tarjosi paljon seikkailua, toinen osa lisäsi taistelua, mutta ei liiaksi. Kolmas osa alkoi olla jo liian taistelupainotteinen, ja neljäs osa oli jo pelkkää taistelua. Mutta Tools of Destruction onnistui palauttamaan tasapainon. Ratchet-sarja on tunnettu myös huumoristaan, jota ykkös- ja kakkososissa riitti, mutta jotka puuttuivat kolmos- ja nelososista. Kuudes osa on onnistunut elvyttämään tämän humoristisuuden, ja peli suorastaan pursuu huumoria.

Peli hyödyntää Sixaxiksen liikkeentunnistusominaisuuksia kekseliäästi. Liikkeentunnistuksella esimerkiksi ohjataan Ratchetiä laskuvarjottomassa laskuvarjohypyssä, Tornadonheittimen tornadoa ja kootaan virtapiirejä minipeleissä. Oma suosikkini on mahdollisuus liitää Robosiivillä eräissä pelin kentistä (se on kätevä tapa ihailla maisemia, ja päästä kentän toisesta päästä toiseen nopeasti).

Mutta huonojakin puolia löytyy. Dubbaus. Se on hieno asia varsinkin nuoremmille pelaajille, ja myös varttuneemmille, mutta alkuperäinen ääninäyttely tuppaa aina olemaan parempi, ja se kävisi, jos sen voisi laittaa pois päältä, mutta valitettavasti tätä vaihtoehtoa peli ei sisällä. Yhtenä esimerkkinä siitä, että osa huumorista putoaa pois dubbauksen yhteydessä, on pelin ensimmäisessä kentässä kuuluva dialogi; Kaupungin räjähdellessä ympärillä ja vihollisten kerääntyessä kaksikon ympärille, Clank sanoo: ”Sinä taidat olla heidän kohteenaan.” ja Ratchet vastaa hätääntyneeseen sävyyn: ”Ei kai?!”. Alkuperäisessä versiossa Ratchet taas sanoo sarkastiseen sävyyn: ”You Think?”

Tähänkään mennessä en ole onnistunut kertomaan kaikkea olennaista, tuskin edes puoliakaan, mutta Ratchet & Clank Tools of Destruction on suorastaan überkokemus, ja kannattava ostos kaikille.

Iso A suosittelee!

http://www.ratchetandclank.com/

www.eu.playstation.com/ps3


PELATTAVUUS: 10/10
+ kontrollit toimivat mainiosti

JUONI: 10/10
+ yksinkertaisesti mahtava juoni
+ paljon mainioita juonenkäänteitä

GRAFIIKKA: 10/10
+ todella mahtava grafiikka, vaikkakin ”vain” 720p HD-tasoa

PELIN IDEA: 4/10
– ei se ihan ensimmäinen Ratchet & Clank -peli

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 10/10
+ kentissä todella paljon tutkittavaa
+ pelin läpäisyn jälkeen avautuu haastavampi pelimuoto