torstai 31. joulukuuta 2009

Shattered Horizon


Pohtiessani pelialan lamakautta, mainitsin että taantuma voi olla indie-pelitalolle mainio paikka päästä markkinoille. Juuri tästä erittäin hyvänä esimerkkinä toimii suomalaisen Futuremarkin uudella idealla varustettu PC:lle tehty FPS-räiskintä Shattered Horizon.

Neljänkymmenen vuoden kuluttua ihmiskunta on valloittanut Kuun. Kaivosyhtiöt keräävät huikeita voittoja, kunnes massiivinen kaivosonnettomuus sotkee kaiken. Miljardeja tonneja kiviainesta lentää räjähdyksessä Maan kiertoradalle, ja jälkijäristykset uhkaavat repiä Kuun kokonaisuudessaan. Kuun palaset asettuvat Maan ympärille, ja niiden muodostelma saa nimen The Arc, Kaari.


Maata kiertävä kiviaines estää lennot avaruuteen jääneiden pelastamiseksi. Kansainvälisen Avaruusjärjestön, ISA:n astronautit ja tiedemiehet, jotka jäivät loukkuun Kansainväliselle Avaruusasemalle saavat tehtävän vangita katastrofista vastuussa olevat. Kuun Kaivosyhtiö MMC ei kuitenkaan aio luovuttaa taistelutta, jolloin osapuolet ajautuvat aseelliseen konfliktiin.

Shattered Horizon on nettimoninpeli, jossa pelaajat pääsevät sotimaan avaruuden painottomassa tyhjiössä. Maksimipelaajamäärä on 32, joskin peli kärsii vielä melko vähäisistä pelaajamääristä. Pelissä on tähän mennessä neljä kenttää, mutta uusia (ilmaisia, kiitos Futuremark!!!) kenttiä on tulossa.


Ensimmäinen pelikerta menee ihmetellessä liikkumisen vapautta. Rakettireppu mahdollistaa täydellisen vapauden, ja sanat kuten ylös, alas tai katto ja lattia menettävät merkityksensä. Muutaman kerran jälkeen oppii hyödyntämään kaikkia ominaisuuksia, mitä painottomuus tarjoaa, ja avaruuskruisailusta tulee kuin toinen luonto.

Sotapeli tarvitsee tietysti myös aseita, SH:ssa näitä on vain yksi. Melko tavallisen näköinen rynnäkkökivääri on kuitenkin monipuolisempi kuin uskoisikaan. Tavallisen sarjatulen lisäksi, ase kykenee ampumaan myös kymmenen ammuksen purskeita, jolloin ase muuttuu kiikarikivääriksi. Leijuessa ympäriinsä on varsin vaikea tähdätä kiikaritähtäimen kanssa, joten pelaaja voi laskeutua mille pinnalle tahansa, miten päin tahansa.


Mutta ei siinä vielä kaikki, kiväärikranaattivalikoimasta löytyy jääkranaatti joka muodostaa hyytävän sumuverhon näkösuojaksi, painekranaatti jonka paineaallolla voi räjäyttää viholliset pois suojasta, ja viimeisenä EMP-kranaatti joka hetkellisesti lamauttaa vihollisen sähköiset aputoiminnot, tehden kohteesta varsin avuttoman.

Melko pian huomaa, että kohteeseen osuminen on varsin hankalaa painottomuudessa, joten on varsin harmillista, ettei rynnäkkökivääri ole kovinkaan tehokas. Vastustajaan saa upottaa lippaallisenkin luoteja tekemättä mitään lopullista. Tässä huomaakin kokeneen ja kokemattoman pelaajan eron, sillä aseen ollessa tehoton vartaloon ammuttaessa, osuma kypärään (etenkin visiiriin) tai selässä olevaan happisäiliöön tekee selvää jälkeä kerralla.


Tieteeseen tukeutuvat varmaan miettivät tässä vaiheessa, miten mykkää peliä jaksaa pelata, eihän ääni kulje tyhjiössä! Tätä varten astronauttien puvut on varustettu äänisimulaattorilla, joka luo jäljitelmät ympärillä syntyvistä äänistä. EMP-kranaatti siis tekee vihollisesta myös kuuron, kätevää eikö totta?

Shattered Horizon on hienolla uudella idealla varustettu räiskintäpeli, graafisella puolella upea, joskin pelillisesti vähän keskeneräinen. Kunhan peliin saadaan lisää kenttiä, pelaajia, ja muitakin päivityksiä, niin kyseessä on ehdottomasti ostamisen arvoinen peli, hintakin on vain 19,95 €! Huomio, peli on vain Vistalle sekä Windows 7:lle, DirectX 10 pakollinen.







Tämä miellytti:
liikkumisen vapaus, näyttävä

Tämä ärsytti:
pelaajamäärä melko alhainen, vähän vielä keskeneräiseltä tuntuva

Tämä yllätti:
suomalainen osaaminen on ollut liian hyvin piilossa!


PELATTAVUUS: 9/10
+ tutut kontrollit
++ liikkumisen vapaus
+ kentät hienoja, lisää tulossa

JUONI: 7/10
+ ihan hieno taustatarina...
– ...jää taustalle merkityksettömänä

GRAFIIKKA: 9/10
+ erittäin näyttävät maisemat
– vaatii koneelta paljon

PELIN IDEA: 10/10
+ erinomainen uusi idea räiskintäpeliin

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ kunhan saadaan lisää kenttiä ja pelaajia, jaksaa peliä pelata pitkäänkin...
– ...mutta siihen asti sisältö jää valitettavan vähäiseksi

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Matkalla ahdinkoon?


Talouden lamakausi ei tuntunut vaikuttaneen pelialaan lähes millään tavalla. Huippupelejä tuli koko ajan uusia, ja kaikilla oli kivaa. Tämä saattoi kuitenkin johtua vain siitä, että kaikki senhetkiset peliprojektit oli aloitettu ennen tietoakaan lamasta.

Nyt kun nuo pelit ovatkin jo markkinoilla, alkaa ongelmia ilmetä. Uusien pelien myyntiluvut eivät vastaakaan odotuksia, eikä raha riitä uuteen huippuprojektiin. Näin on käynyt muun muassa Electronic Artsilla. Esimerkkeinä kohtuullisesti menestynyt Mirror's Edge, joka ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, ja totaalisesti flopannut Lord of the Rings: Conquest. Jälkimmäisestä vastuussa olevasta EA:n omistamasta Pandemicista potkitaankin pois noin 200 työntekijää, loput sulautetaan EA:n Los Angelesin studiolle.

Vuosi 2010 voi vielä tuoda "hyvien aikojen" pelejä markkinoille, kun taas 2011 on jo todennäköisesti hiljaista aikaa. Peliala ei voi kuitenkaan vain pysähtyä vuodeksi, rahaa pitää saada jatkuvasti. Kun huippuprojekteihin ei ole enää varaa, mitä tehdä?

Tässä EA toimii hyvänä esimerkkinä. Electronic Arts on tunnettu tutuista ja turvallisista vuosittaisista urheilupelisarjoista, ja juuri tämä onkin keino selvitä vaikeista ajoista. EA ei siis ota riskejä, vaan suoltaa markkinoille tuttuja ja turvallisia ideoita ja pelisarjoja. Pelitalo lähtee myös uusille pienemmille markkinoille ja osti Facebookin satunnaispelaajille pelejä valmistavan Playfishin.


EA herättää henkiin myös vanhoja pelisarjoja, ja esimerkiksi Medal of Honor saa jatkoa. Toiseen maailmansotaan jumiutunut sarja pääsee viimeinkin tälle vuosituhannelle, seuraten sotaa Afganistanissa. Ensimmäisten trailerien perusteella luvassa on varsin hieno peli, ainakin graafisella puolella. Tämä kuitenkin ihmetyttää, sillä enemmän EA:n tapaista olisi vain työntää hiomaton tuote hätäisesti markkinoille... Mutta annetaan nyt heillekin mahdollisuus, alkavan vuosikymmenen kunniaksi. Moninpelin ei ainakaan luulisi olevan heikoin lenkki, sillä apuun on kutsuttu Battlefield-sarjan kehittäjiä Ruotsista.

Muiden pelialan suurten nimien lamakausireaktioista ei ole paljoakaan tietoa, mutta odotettavissa on EA:n kaltaisia toimenpiteitä. Vanhat, hyviksi todistetut ideat kaivetaan esiin pienin, ellei olemattomin muutoksin.

Eräs keino selvitä mahdollisesta lamakaudesta olisi tehdä LittleBigPlanetin kaltaisia pelejä, joissa pelaajat luovat itse suurimman osan sisällöstä. Samaa ideaa seuraavat Spore sekä keväällä ilmestyvä ModNation Racers, mikroautopeli, jossa pelaajat pääsevät luomaan omat ajajansa, autonsa sekä ratansa. LBP sekä ModNation Racers ovat osa PlayStation 3:n uutta "Pelaa, Luo, Jaa"-peligenreä, jolla on potentiaalia vaikka mihin, kuten LBP:n huippusuosio on osoittanut

Isojen pelitalojen ahdinko voi tarkoittaa markkinarakoa indie-pelitalolle. Vanhojen ideoiden kierrätyksen keskelle ilmestynyt halpa, tuoreella idealla varustettu pienehkö latauspeli kuulostaa erittäin houkuttelevalta valinnalta. Latauspelien suosiosta esimerkkinä toimii suomalaisen RedLynxin Xbox 360:lle tehty latauspeli Trials HD, joka on ollut Xbox Marketplacen myyntilistojen kärjessä jo pitkään.

Indie-peli voi olla myös vanhan idean uudelleenlämmittämistä. Space Invadersin ideaa uudistava ilmaispeli Chicken Invaders on tästä hyvä esimerkki. Pelille on kaksi jatko-osaa, jotka ovatkin sitten maksullisia. Ensimmäisen osan lataus onnistuu seuraavasta linkistä. http://www.interactionstudios.com/chickeninvaders.php


Näin lamasta murehtimisen kunniaksi käypä vaikka vastaamassa Peliarvostelun uuteen kyselyyn: Kuinka usein hankit uuden pelin? Kyselyn löydät oikealla sijaitsevasta sivupaneelista.

torstai 24. joulukuuta 2009

Iloista joulua!



Aivan aluksi haluan kiittää ( ;D ) kaikkia Peliarvostelun lukijoita, kommentoijia sekä kyselyissä äänestäneitä, ja toivottaa erinomaista joulua ja antoisaa uutta vuotta!

Paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen on tuonut meille valkean joulun pitkästä aikaa. Lunta on maassa, puiden oksilla ja lisää tulee taivaalta jatkuvasti. Vaikka tämä tarkoittaakin lumihommia sekä kehnoa ajokeliä, ei mikään tuo parempaa joulufiilistä kuin kunnon lumihanki.


Kovia paketteja ja vielä kovempaa pelivuotta 2010!!!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Seitsemäs kysely on päättynyt!


Peliarvostelun puolitieteellinen kysely pelien pelaamistiheydestä on päättynyt!


Tulokset olivat seuraavanlaisia:


1. Joka päivä - 15 ääntä, 42 %

2. Useasti viikossa - 13 ääntä, 37 %

3. Silloin tällöin & Pelaan aina - 3 ääntä kummallekin, 8% molemmille

4. Kerran viikossa - 1 ääni, 2 %


Tässä lyhyessä kyselyssä ääniä annettiin yhteensä 35!