sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Mount&Blade: Warband



Turkkilaisen TaleWorldsin verkosta ladattava indieroolipeli Mount&Blade sai ympärilleen nopeasti suuren ja uskollisen faniröykkiön. Yksinkertaisella mekaniikalla toimiva peli saikin kymmeniä ellei satoja modeja. Osassa vain lisättiin aseita tai haarniskoja, kun taas toiset kuljettivat pelaajan aivan toiseen aikaan ja paikkaan.

Nyt pitkän odotuksen jälkeen TaleWorlds julkaisi pelille jatko-osan. Suurimpana uudistuksena hypetetään nettimoninpeliä, jota on myös paljon odotettukin. Itse yksinpeli on kokenut pienempiä muutoksia ja parannuksia, mutta eron huomaa kyllä. Siltikin peli on pohjimmiltaan hyvin samanlainen kuin edeltäjäänsä, joten Mount&Bladen arvostelun lukeminen antaa hyvää tietoa Warbandistakin. Pelin voi ladata sen nettisivujen taikka Steamin kautta.


Pelissä tehtävänä on luoda itselleen hahmo, joka lähtee seikkailemaan keskiaikaiseen Calradian maahan, jossa kuusi kuningaskuntaa kilpailevat ylimmästä vallasta. Pelaaja saa toimia kartan puitteissa täysin vapaasti, ja vaihtoehtoja todellakin löytyy. Voit liittyä mihin tahansa valtioon, tai toimia itsenäisesti jahdaten rosvojoukkioita ynnä muita moraalisesti arveluttavia veikkosia.

Kaupankäyntikin on mahdollista, tavarana toimivat niin karavaaneilta ryövätyt tuotteet, kuin vihollisilta kerätyt aseet ja haarniskat. Jos likainen kenttätyö ei miellytä, voi kätensä liata myös politiikan maailmassa. Kunnianhimoisimmat voivat jopa perustaa oman valtionsa ja houkutella vihollislordeja pettämään omat kuninkaansa. Vaihtoehtoja löytyy tästäkin osa-alueesta pilvin pimein.


Tekniselläkin puolella löytyy uudistuksia. Aseiden animaatiot on uusittu motion capture -tekniikalla, ja jälki on pääosin erittäin sulavaa. Myös grafiikkapuolella on koettu kohennusta. Varusteiden yksityiskohtien määrä on kasvanut, ja vaatteiden rypytkin näkyvät. Syväterävyysominaisuus (lähelle katsottaessa tausta sumenee, kauas katsottaessa lähellä olevat kohteet sumenevat) tuo kivan lisän mukaan, mutta se myös pehmentää ajoittain karkealta vaikuttavia kohteita.

Vaikka yksinpeli koostaa suurimman osan pelistä, on moninpelikin oikein kiva lisäys. Siinä ei välitetä kokemuspisteistä ja niillä avattavista välineistä, vaan meno on keveämpää ja railakkaampaa: tässä kenttä, valitse puolet, päätä varustus ja hyppää mukaan! Pelimuotoja on tavallisen Deathmatchin (tiimeittäin ja ilman) lisäksi piiritys, lipunryöstö ja realistisempi taistelu, jossa ei synnytäkään heti uudestaan sotimaan.


Servereitä on kiitettävän paljon, joskin useat niistä ovat tyhjillään. Suomalaiselle pelaajalle saattaa tuottaa harmia, etteivät kaikki serverit sijaitsekaan aivan lähettyvillä. Eräälläkin Australiassa majailevalla palvelimella viivettä komennosta toimintaan oli parikin sekuntia... Mutta useimmiten yhteys on hyvä kaikilla pelaajilla, eikä kauheaa lagaamista esiinny kovinkaan usein.

On hauska seurata pelaajien varustevalintoja. Jotkut pitävät perinteisestä miekka & kilpi -yhdistelmästä, jotkut kasaavat itsensä päälle tonneittain rautaa ja rymistävät kaiken läpi raskaasti haarniskoidulla hevosellaan samalla kun jokunen veikkonen yrittää löytää panssarista aukkoa jousen kanssa. Taktiikoita on monia, itse luotan mahdollisimman pitkään kahden käden kirveeseen taikka miekkaan, ei panssarilla niin väliä! Päälle metrisellä kirveellä huitova viikinki saa usein raivattua mukavasti elintilaa ympärilleen!


Kun totta puhutaan, yksinpelin kohdalla Mount&Blade: Warband ei vaikuta jatko-osalta, vaan enemmänkin päivitykseltä. Isoin muutos onkin nettimoninpeli, joka kaikessa hauskuudessaankaan ei ihan tunnu riittävän. Vaikka peli tuntuu yhä entiseltä M&B:ltä, kannattaa Warband hankkia jos vähänkään kiinnostusta löytyy. Vähintään sitten kun faniyhteisö pääsee lähdekoodiin käsiksi ja alkaa tehtailla modeja, alkaa Warband nousta täyteen potentiaaliinsa.


www.taleworlds.com


Tämä miellytti:
uudistuksia, syvempi yksinpeli, moninpeli on hauskaa ja kepeää

Tämä ärsytti:
ei tunnu itsenäiseltä jatko-osalta, uudistukset sittenkin vähäisiä

Tämä yllätti:
moninpeli oli leppoisampaa kuin odotin, ehkä hyvä, ehkä ei


PELATTAVUUS: 9/10
+ helppoa pelata
+ laaja kartta
+ valinnanvaraa riittämiin
+ moninpeli
– pelimoottorin vanhat rajoitukset tuntuvat yhä

JUONI: 8/10
+ pelaaja saa tehdä mitä lystää
+ siltikin jos jonkinmoista taustatarinaa löytyy

GRAFIIKKA: 7/10
+ kokenut parannuksia...
– ...muttei pääse siltikään nykypäivän huipputasolle
+ ulkoasu toimii tähän peliin silti hyvin

PELIN IDEA: 8/10
+ paljon tehtävää ja nähtävää
– ei tuonut paljoakaan uudistuksia

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
+ (taas) paljon tehtävää...
– ...mutta alkaa toistamaan itseään
– jos on pelannut alkuperäistä, ei Warband tuo paljoakaan uutta
+ moninpeli on se, joka pelastaa päivän

torstai 1. huhtikuuta 2010

Kahdeksas kysely on päättynyt!

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely pelien ostamistaajuden selvittämiseksi on päättynyt!


Tulokset olivat seuraavanlaisia:


1. Pari kertaa vuodessa - 26 ääntä, 56%

2. Kuukausittain - 12 ääntä, 26%

3. Viikoittain - 4 ääntä, 8%

4. Olen tyytyväinen nykyisiin - 3 ääntä, 6%

5. Kerran vuodessa - 1 ääni, 2%


Ääniä annettiin yhteensä 46!


tiistai 23. maaliskuuta 2010

Battlefield: Bad Company 2



Nykypäivän virtuaalisodat käydään lähitulevaisuuden rintamilla. Toista maailmansotaa vielä viime kesänä kahlannut EA:n omistama ruotsalainen DICE jatkaa nyt Bad Companyn tarinaa uudella sotaretkellä. Peli on saatavilla pääkonsolien lisäksi myös Battlefield-veteraanien iloksi PC:lle.

Veikeä B-komppanian nelikko on pääroolissa tälläkin kertaa ja pelaajan hahmona toimii yhä Preston Marlowe. Joukon koostumus ei ole viime kerrasta vaihtunut, johtajan roolissa häärii kersantti Redford, tietokone-ekspertin roolia hoitaa Sweetwater ja räjähdeasiat taitaa punaniska-Haggard.

Bad Companyn ykkösosassa peli perustui huumorin, hahmojen väliseen sanailun ja kullanetsinnän ympärille. Nyt on aivan eri meininki. Venäläiset valloittavat Eurooppaa hirmuista vauhtia, ja uhkaavat jo Yhdysvaltoja. Asioita hankaloittaa Japanissa toisen maailmansodan lopulla kehitetty superase, joka on nyt joutumassa venäläisten käsiin. Vai että sitten näin. Maailmaa pelastamaan vaan. Taas.

Toisena muutoksena on se, että hahmojen välinen huumori on korvattu kirosanoilla. Vähintään joka toisen sanan voisi sensuroida ilman, että asiasisältö kärsisi.


Pelejä tarkastelemalla huomaa hyvin kuinka lamaa pelkäävät pelitalot alkavat selvästi samankaltaistua, ja yrittävät kattaa mahdollisimman suuren markkina-alan tuotteillaan. Yksinpeliguru Infinity Ward panostaa moninpeliin, ja moninpelimaestro DICE petraa yksinpeliään.

Sanonpa vain, että turhaan. Ainakin BF:BC 2:n kohdalla pelin yksinpelin voisi ohittaa aivan täysin. Juoni on yllätyksetön, kliseinen (ei siis hauskalla tavalla) ja hahmoja ei opi tuntemaan taikka ehdi seuraamaan ennen kuin tarina jo loppuukin.

Se mikä sitten onkin jo kokeilemisen arvoista, on moninpeli. DICE on sen aina osannut, eikä suorituksen tasossa näy hiipumista. Ykkösosan pelimuodot Rush ja Conquest ovat yhä tallella, mutta kaksi uuttakin on saatavilla.


Rushissa hyökkääjät yrittävät tuhota kerrallaan kahta puolustuspistettä, ja kartalla päästään eteenpäin vaiheittain. Conquest on perinteinen kolmen lipun valtaus, jossa osapuolet sotivat kolmen lipun hallinnasta. Uusi Squad Rush on tiimipelaajille suunnattu tiiviimpi muoto Rushista, kun taas Squad Deathmatchissa neljä neljän hengen joukkuetta sotivat pisterajaan saakka.

Edellisosaa vaivannut aseiden tehottomuus on kokenut korjailuja. Valittavissa onkin nyt Hardcore-muoto, joka tekee aseista tehokkaampia ja vähentää ruudulla näkyvän infon määrää.

Turha säätäminen on Battlefield-tyyliin minimissään. Hahmoluokkia on neljä: rynnäkkö, pioneeri, lääkintämies ja tiedustelu. Rynnäkköluokka (yllättäen) käyttää rynnäkkökiväärejä, pioneeri hoitaa ajoneuvojen tuhoamisen, lääkintämies hoitaa raskaan tulituksen konekiväärillään ja paikkailee haavoittuneita, kun taas tiedustelija napsii kohteita kaukaa tarkkuuskiväärillä ja kutsuu vihollisen niskaan tykistökeskityksiä.


Mutta valinnan varaa löytyy siltikin. Jokaiselle hahmoluokalle on avautuvia aseita, joihin pääsee käsiksi sitä mukaa kun kullakin luokalla pelaa. Samalla tavalla aukeavat myös erilaiset laitteet ja kyvyt. Näiden avaaminen on mukavan koukuttavaa, varsinkin kun peli näyttää joka matsin jälkeen montako pistettä vielä vaaditaan seuraavaan palkintoon.

Battlefield-sarja on tunnettu myös laajoista kentistään ja ajoneuvoistaan, ja näitä onkin luvassa runsain mitoin. Ajotuntumaa on kohennettu ja valikoimaa laajennettu. Helikoptereitakin on neljää laatua, ja varsinkin kuljetushelikopteri varustettuna kahdella minigunilla kylvää niin tuhoa kuin lyijyäkin pelottavan tehokkaasti.

Ainakin siis silloin, kun lentäjä osaa asiansa. Useille pelaajille helikopteri on kuitenkin vain henkilökohtainen keino päästä kohteeseen mahdollisimman nopeasti, ja usein minigunilla tähtäillessäni olen jäänyt putoavaan kopteriin katselemaan ulos hypännyttä pilottia. Karkuripilotteja löytyy valitettavan usein, vaikka tuloksekkaasta lentämisestäkin palkitaan.


Erilaisia pisteidenkeruumahdollisuuksia onkin aivan tuhottomasti. Eräs tehokkaimmista tavoista on ampua vihollisajoneuvon kylkeen infrapunapaikannin, johon kaverien sinkojen ammukset voivat hakeutua. Myös lääkitsemisestä ja ammusvarantojen täydennyksestä palkitaan. Myös vanha tuttu defibrillaattori on mukana taistelussa. Kuulasta kalloon saanut kaveri saa kirjaimellisesti uutta virtaa kun defibrillaattoripari täräyttää pysähtyneeseen sydämeen parisataa volttia. Kaverien henkiinherättäminen onkin erityisen kannattavaa, ja siitä palkitaankin sen mukaan.

Monia muitakin pieniä kivoja juttuja löytyy. Aseiden ääniä on parannettu huimasti, ja aseet kuulostavat oikeasti aseilta. Äänimaailma on muutenkin loistava, vierestä viuhuva kiväärinluoti ei ole ääneltään rohkaiseva. Myös tuhoutuva ympäristö on kokenut kohennusta. Nyt rakennukset voivat romahtaa kokonaan maan tasalle, mutta silti seinät rikkoutuvat turhan kaavamaisesti. Realismia polkee myös se, että metallisen verkkoaidan raivaa tieltään sekunnissa yhdellä vaivaisella puukonheilautuksella.


Joka tapauksessa Battlefield: Bad Company 2 on oikein ansiokkaasti tehty moninpeli. Yksinpeli ei ole varsinaisesti huono, mutta ei se kyllä hyväkään ole. EA julkaisijana tarkoittaa että tulossa on erilaisia lisäpakkauksia, ja karttalisäyksiä. Erikoisversion ostajat saavat ainakin osan kartoista ilmaisena, mutta muut joutuvat maksamaan, niin se vaan aina menee. Mutta jos pidät verkkosotimisesta, älä aikaile vaan osta Bad Company 2! Yksinpelin takia ei kannata vaivautua, ja onkin valitettavaa että tarinan loppu pohjaa jatkoa... Toivottavasti sitten Bad Company 3:ssakin on hyvä moninpeli!





http://badcompany2.ea.com/


Tämä miellytti:
aseiden tehoa ja ääniä parannettu, ensiluokkainen moninpeli

Tämä ärsytti:
talojen tuhoutuminen ei kokenut kovin suurta uudistusta, yksinpeli on mielikuvitukseton ja turha

Tämä yllätti:
aseiden ja muiden palkintojen avaaminen hyvin koukuttavaa, mutta eihän se DICE:ltä ole kovinkaan yllättävää


PELATTAVUUS: 9/10
+ standardikontrollit
+ paljon pelimuotoja
+ Hardcore-moodi takaa realismin aseiden tehossa
+ paljon ajoneuvoja
– yksinpeli ei innosta alkuunkaan

JUONI: 2/10
– Venäjä valloittaa maailmaa
– japanilaisten toisessa maailmansodassa kehittämä superase
– lyhyt tarina, pelaaja ei saa minkäänlaista otetta hahmoista
– huumori korvattu kiroilulla
+ tiimin apuna toimii pasifistihippihelikopterilentäjä, "It's bad for my karma, man!"

GRAFIIKKA: 9/10
+ oikein hienoa
+ tyylikkäät räjähdykset
+ rakeinen taivas on korjattu siistiksi

PELIN IDEA: 8/10
– onhan tämä nyt jo jatko-osan jatko-osan jatko-osan jatko-osa...
+ ... mutta näin hyvällä moninpelillä se passaa mainiosti

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ paljon avattavia aseita yms.
+ moninpeli on aina pitkäikäinen...
– ...yksinpeli taas ei
+/– tulossa on karttapakkauksia, EA rahastaa taas

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

The Sims 3: Maailmanmatkaaja



Tästä se lähtee, The Sims 3:n lisäosarumba! Ensimmäisenä EA:n tuotantolinjalta putkahti lisäosa, jossa nimensä mukaisesti pääsee matkaamaan maailman ympäri!

Ei siis ihan maailman ympäri, mutta valikoimassa on kolme lomakohdetta: egyptiläinen al-Simhara pyramideineen ja hautakammioineen, ranskalainen maalaiskylä Champs les Sims, sekä kiinalainen Shang Simla, pikkukylä jossa voi opiskella vaikkapa itämaisia taistelulajeja!


Lomalle lähtö on pelissä melko simppeliä, kännykkä käteen ja pakettimatkaa tilaamaan! Matkan enimmäiskesto määräytyy simin viisumin tason mukaan. Viisumin tasoa voikin korottaa suorittamalla matkakohteessa erilaisia tehtäviä ja kokemalla seikkailuja. Tässä tuleekin ilmi simmatkailun toiminnallinen luonne. Kotiin ei näet palata rantarolexien tai muiden ostettujen matkamuistojen kanssa, vaan reppu täynnä hautakammioista varastettuja muinaisaarteita!

Ei ehkä moraalisesti oikein, mutta huomattavan paljon viihdyttävämpää kuin museokierros. Ai niin, sekin onnistuu... No, haudanryöstön ohella simeille on luvassa erilaisia kehittäviä taitoja opittavaksi. Kaikissa kohteissa voi ottaa valokuvia, Kiinassa voi opetella taistelulajeja ja Ranskassa voi valmistaa viin... Eikunsiis nektaria!


Aivan totta, simit voivat vierailla paikallisella nektaritilalla ja valmistaa rypäleistä tai muista hedelmistä koostuvaa juomaa nektarinvalmistuskoneella. Rypäleitä pääsee toki tallomaan, sitä prosessia ei sentään ole koneistettu! Kun juoma on valmiina pullossa voi sen laittaa nektarikellariin vanhenemaan jolloin laatukin paranee, tai hörppiä heti. Koska kyseessä on myös lapsille suunnattu peli, aiheuttaa nektarin nauttiminen vain sokerihumalan.

Ehkä suurin juttu pelissä on haudanryöstö. Erilaisista pyramidien sokkeloista tai muinaisten luolien uumenista löytyy muinaiskolikoita, jalokiviä, sekalaista tavaraa ja monia salaovia ja kirstuja avattavaksi. Matkalla voi kohdata myös erilaisia pulmia, kuten painolaatoilla avattavia ovia tai ansoja. Egyptissä voi varomaton sim saada päälleen vaikka muumion kirouksen, joten ihan kevein mielin ei kannata hautojakaan ryöstää.


Mukana tulee myös jonkin verran asusteita ynnä muuta siminluontikamaa, ja jokainen itseään kunnioittava aarteenmetsästäjä valitsee tietysti Indiana Jones -tyylisen asusteen hattua myöten.

Teknisellä puolella oli aluksi vähän häikkää omalla kohdallani. Yhteistyö ajurien tai jonkun muun jutun kanssa ei tuntunut ihan pelittävän ja peli pätki kurjasti. Grafiikka-asetuksissa tinkiminen ei auttanut, joten ajattelin vian olevan ohjelmistossa jota koneelle latautuu kaiken maailman päivitysten mukana. Lyhyen googlauksen jälkeen sain kuitenkin selville, että syypäänä on muokattu/lisätty sisältö, omalla kohdallani se merkkasi Maailmanluontityökalulla tekemääni kokeilunaapurustoa.


Kun poistin kaikki todisteet naapurustosta, alkoi peli rullaamaan mukavasti taas kerran. Kaiken kaikkiaan Maailmanmatkaaja on mukava lisäosa The Sims 3:n vierelle. Tekemistä riittää yllättävän paljon, ja uusien taitojen kanssa on mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista kivaa, kuten vaikka sitä vii... Nektaria...

Iso A suosittelee! Mutta paheksuu käytäntöä lukemattomista lisäosista! Tekisi mieli boikotoida EA:ta, mutta kun aina siihen samaan lankaan tulee taas langettua... Tehokkaita penteleitä...


http://fi.thesims3.com/game/ep1


Tämä miellytti:
matkakohteet mielenkiintoisia, paljon tekemistä, uusia taitoja

Tämä ärsytti:
pieni lisäys kartan muodossa teki pelaamisesta järkyttävän tökkivää

Tämä yllätti:
pieneltä vaikuttavassa lisäosassa on yllättävän paljon tehtävää


PELATTAVUUS: 8/10
+ tuttua Sims-klikkailua
+ helppoa ja hauskaa
+ paljon tehtävää
+ viin... nektaria!
– useamman simin lomailun junailu voi aiheuttaa hankaluuksia

JUONI: 6/10
+/– ei tässä simulaattorissa oikein juonta ole...
+ ...mutta erinäiset seikkailutehtävät ovat kivoja

GRAFIIKKA: 9/10
+/– riippuu pitkälti käyttäjän koneesta
– pieni huomaamaton lisäys voi sössiä kaiken

PELIN IDEA: 1/10
+ matkailu on kivaa, myös virtuaalisesti...
– ...mutta periaatteesta pitää iskeä EA:lle lisäosamiinus
– ja onhan tämä taas melko tuttua
– nytkin on jo tulossa uusi lisäosa kesäksi
– siinä tulee uusia ammatteja
– ja sitten kaivataan vielä lemmikkejä
– ja vuodenaikoja
– ja yliopistoa
– ja yöelämää
– ja...

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ kiitettävästi tekemistä
+ nektarinvalmistuksessa paljon varaa valinnalle ja luovuudelle
+ paljon hautoja ryöstettäväksi

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Vancouver 2010



Olympiakisat ovat jo ohi, mutta vielä on mahdollisuus paikata kansallisylpeyttä sekä vajavaista mitalisaldoa. SEGA:n lisenssipeli olympialaisista kattaa alppilajit, mäkihypyn, kolme kelkkailulajia, pikaluistelun, kaksi freestyle-hiihtolajia sekä kaksi lumilautailulajia.

Lajien kirjo ei siis ole kovin huikea, ja monet suomalaisille tutut lajit ovat jääneet rannalle. Vaikka 50 km hiihto näppäimiä hakaten voisi olla puuduttavaa, olisi hyvin esimerkiksi ampumahiihdosta voinut soveltaa lajin.

Pelin yleisilme on mukava, valoisa ja lajien ruutugrafiikat on tehty näyttämään aitojen kisalähetysten vastaavilta. Vaikka siinä mielessä peli tuntuu tv-lähetykseltä, ei olympiakisojen henki valitettavasti ole mukana.


Laskettelulajeina ovat naisten pujottelu sekä suurpujottelu, miesten super-G ja syöksylasku. Meno on melko selkeää, eikä kontrollien kanssa pitäisi olla ongelmia. Lähtölaskennan jälkeen ponkaistaan vauhtiin ja kiihdytetään näppäintä hakaten. Sitten ohjaillaan porttien läpi kyykistellen ja kaarrellen. Sen verran pelaajalle annetaan armoa, että diskaus tulee vasta viiden ohitetun portin jälkeen.

Oma suosikkini, ja lähinnä suomalaisten sydämiä oleva laji, mäkihyppy on hoidettu esimerkillisesti. Pelaaja istutetaan hyppytornin puomille, kuvakulma on hyppääjän silmistä. Sitten vain odotellaan valmentajan merkkiä tai katsotaan otolliset tuuliolosuhteet kisapaikan lipuista. Kun sopiva tuuli käy, pitää vain työntää vauhtia ja varautua hyppyyn. Kaikki komennot ennen varsinaista lentoa hoituvat samasta painikkeesta, joten pelattavuuskin on kohdallaan. Ilmassa tasapainoillaan, ja kun maankamara lähestyy läjäytetään yleispainikkeella vielä kunnon telemarkit loppuun.


Kelkkailu on lajeista vauhdikkain, ja sitä tarjoillaan kolmessa muodossa. Surullisenkuuluisaksi Vancouverissa muodostunut ohjaskelkkailu jalat edellä, kahden miehen rattikelkkailu sekä skeleton, jossa kiidetään pää menosuuntaan. Kaikki toimivat samalla mekaniikalla, alussa näpytetään vauhtia ja mutkissa ohjataan tarpeeksi ylös jotta vauhti kasvaa, mutta tarpeeksi lyhyen aikaa ettei kelkka kaadu.

Pikaluistelu on lajeista tylsin ja mielikuvituksettomin. Sen verran kyllä pitää kiittää ettei pitemmällä matkalla (1500m) vauhtia koko ajan hakata kuten 500 metrin matkalla, vaan painallukset ajoitetaan luistinten rytmiin.

Lumilauta- ja skicross ovat keskenään samanlaisia. Hiihtoversion alussa lykitään vauhtia, mitä lumilaudan kanssa ei toki tehdä, mutta rata on sama ja hyppyjen kanssa pitää olla tarkkana. Huonosti ajoitettu hyppy voi pilata koko kisan helposti.


Toista lumilautalajia edustaa paripujottelu jossa kierrellään ja kaarrellaan lippuja samalla kun voivotellaan vastustajan koko ajan kasvavaa etumatkaa. Muissakin lajeissa vaikeustasot vaihtelevat superhelposta suoraan mahdottomuuteen. Viimeinen sija ei kuitenkaan harmita kovin paljoa, sillä neljän osallistujan joukosta voi ylpeästi julistautua maailman neljänneksi parhaaksi.

Aivan oikein, joka lajissa kilpailijoita on vain neljä. Tämä latistaa tunnelmaa huomattavasti, eikä suuren urheilujuhlan tuntua ole lainkaan havaittavissa. Oikeita urheilijoitakaan ei löydy, kaikki ovat vain nimettömiä maansa edustajia.

Mutta jatketaan nyt vielä ja kerrotaan viimeisestäkin lajista, freestylehypyistä. Ensin yritetään saada oikea suunta, ajoittaa hyppy oikein ja seurata analogisauvoilla ruudun ohjeita. Temppu valitaan siis aivan aluksi ennen varsinaista suoritusta.


Lajien taso vaihtelee mäkihypyn mainiosta pikaluistelun kurjaan, ja naurettavan pieni kilpailijamäärä latistaa tunnelmaa. Jos tarjolla olisi jonkinlaista uramoodia, tai edes jotain palkintokaappia (mielikuvituksettomien Trophyjen/Achievementien lisäksi) olisi koukutus jopa mahdollinen. Peliä voi pelata samalla koneella neljä, samoin LAN:in ja netinkin kautta. Lajeja voi myös niputtaa isommiksi kisayhdistelmiksi.

Tavallisten lajien lisäksi on valittavana erilaisia haasteita, joissa tavoitteena on esimerkiksi huippuvauhti tai lumiukkojen läpi laskeminen pujotteluradalla.

Pienellä kehitystyöllä ja vaikkapa sillä uramoodilla SEGA:lla saattaisi olla käsissään erittäin hyvä peli, nyt se on ihan kiva kisalisenssipeli. Tätä peliä en suosittele kovan luokan pelaamiseen, vaan ennemminkin perheen tai kaveriporukan kanssa hupailuun.


www.olympicvideogames.com/vancouver2010


Tämä miellytti:
mäkihyppy

Tämä ärsytti:
vain neljä kilpailijaa, ei oikeita urheilijoita, ei uramoodia

Tämä yllätti:
urheilijoiden ja lajien pieni määrä


PELATTAVUUS: 8/10
+ hyvin selkeät kontrollit
+ ensimmäisellä persoonalla pelattaessa tunnelma kohoaa...
– ...muuten tunnelma on melko lattea

JUONI: 4/10
+/– olympiakisojen lisenssipeli...
– ...mutta se uramoodi olisi kiva

GRAFIIKKA: 9/10
+ hienoa on, vaan ei mitään mullistavaa

PELIN IDEA: 7/10
+ hyvät kontrollit ja vanhanaikainen näppäinten hakkaaminen on väistyvässä roolissa
– tarvittaisiin lisää lajeja

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
– pelimuotoja löytyy liian vähän
+ haasteet tuovat lisää tekemistä...
– ...jota ei sittenkään löydy kauheasti
+ moninpeli on plussaa

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

MAG



Ensimmäisen persoonan sotapelejä on nähty ja koettu jo pitkään. Toinen maailmansota on väistymässä vihdoin taka-alalle, nyt soditaan lähitulevaisuudessa. Myös Massive Action Game -moninpeli seuraa uutta valtavirtaa, PS3-yksinoikeudella. Peli on myös lokalisoitu, ja suomen kielelle kääntäminen on kiitettävän onnistunutta.

MAG:ssa suurvalta-armeijoiden kustannukset ovat nousseet liian suuriksi, ja suurvallat tukeutuvat nyt yksityisiin palkka-armeijoihin jotka hoitavat ihmiskunnan sotimisen tarpeen.

Nyt pelaajan tulee valita yksi kolmesta: eurooppalainen Raven, joka hoitaa homman huippuvälineillä ja kovalla harjoittelulla, yhdysvaltalaisista veteraaneista koostuva Valor, joka tukeutuu kokemukseen, ja uusi tulokas S.V.E.R. jonka venäläisistä, kiinalaisista ja intialaisista koostuvat joukot ovat vasta nousemassa suurten kilpailijoittensa tasolle.


Jokainen joka ryhtyy haastamaan FPS-markkinoiden kovimmat nimet, tarvitsee jotain erikoista. Ihan kuin laitemarkkinoilla, peli tarvitsee "tappajasovelluksensa", ominaisuuden jonka takia kuluttaja haluaa kyseisen pelin.

MAG:n valttikortti on huikea pelaajamäärä. Kun kilpailijoiden isoimmat matsit ovat 18 pelaajaa jaettuna kahteen tiimiin, MAG:ssa pelaajia on 256. Siinä jos jossain on syy pelin ostamiseen!


Ensimmäisenä saattaa kuitenkin epäilys hiipiä mieleen. Jos verkkoyhteys pätkii jo 17 muun pelaajan kanssa, niin entä kun kanssa- ja vastapelaajia onkin kolmatta sataa? Kehittäjä Zipper Interactive keskittyi hyvän serverikannan rakentamiseen heti alusta, joten peli pyörii todella sujuvasti, eikä ruudunpäivityksen kanssa ole ongelmia.

Toinen mahdollinen ongelmakohta on se, että kun yhdellä kartalla juoksee samaan aikaan 256 pelaajaa, tuloksena voi olla vain täydellinen kaaos. MAG:iin on kuitenkin kehitetty toimiva ja yksinkertainen komentoketju.


Kaikki alkaa kahdeksan pelaajan ryhmistä, yksi pelaajista toimii ryhmänjohtajana. Neljä ryhmää muodostaa 32 pelaajan joukkueen, jota johtaa joukkueenjohtaja. Täydessä 128 pelaajan osastossa on neljä joukkuetta, ja koko osastoa johtaa osastonpäällikkö. Isoimmassa pelimuodossa kaksi 128 pelaajan osastoa sotivat vastakkain, ja homma pysyy yllättävän hyvin kasassa!

Eritasoiset johtajat voivat antaa komentoja helposti tavallisen pelaamisen ohella. Kohteiksi voi asettaa esimerkiksi tuhottavia (tai puolustettavia) bunkkereita, tykistöasemia ja tiesulkuja. Käskyjä ei ole pakko seurata, eikä sooloilusta rangaista, mutta käskyjen toteuttamisesta ja/tai edistämisestä palkitaan sen verran hyvin, ettei sooloilu kannata. Kohteen lähellä tehdyt tapot, lääkintätoimet ja korjaamiset kartuttavat kokemuspistesaldoa kaksinkerroin, kun mukaan liitetään käskybonus.


Kuten tuossa jo sanoinkin, peli palkitsee pelaajia valtavirran tapaan kokemuspistein. Näillä voikin sitten avata uusia aseita, kykyjä ja sotilasarvoja. Sotilasarvoissa ylentyminen avaa uusia asusteita, eikä johtotehtäviin pääse ennen tasoa 15. Ihan fiksua, että ensin pitää oppia mistä hommassa on kyse.

Muutenkin peli avautuu vaiheittain. Palkka-armeijan valinnan jälkeen pitää läpäistä harjoitusosio, sitten pääsee pienehköön (vaivaiset 64 pelaajaa) Tuhoamiseen (tuttu tappomatsi). Sitten kokemustasojen kertyessä avautuvat pelimuodot Sabotaasi ja Kaappaus. Sabotaasissa kaksi 32 pelaajan joukkuetta taistelee kolmen valloituspisteen hallinnasta kun taas Kaappauksessa 128 pelaajaa sotivat kahden sotilasajoneuvon hallinnasta. Viimeiseksi avautuvassa Hallinnassa täydet 256 pelaajaa sotivat kaikkiaan kahdeksasta valloituspisteestä.

Pääkohteiden seassa on erinäisiä pienempiä kohteita, kuten bunkkereita ja ilmatorjuntatykkejä, joiden tuhoaminen vaikeuttaa puolustajan toimintaa ja vähentää vastustajan ryhmänjohtajien mahdollisuuksia kutsua esimerkiksi tykistökeskityksiä ja muita apuja.


Itse pelituntuma ei ihan pärjää parhaille kilpailijoilleen, liikkeet tuntuvat vähän töksähtäviltä verrattuna parhaimmistoon ja tähtäyksessä on joskus hankaluuksia, mutta toimeen tullaan silti mainiosti. Aseetkin ovat ihan hyviä, vaikka asevalikoima on mielikuvitukseton ja keksittyjen aseiden sekaan on otettu useita oikeiden aseiden kopioita. Se mikä haittaa, on se että vihollinen on liian kestävä, ja vanha kunnon "lipas per vihollinen"-meininki jyllää. Jenkkien Humveekin kestää noin puolen tusinaa singonosumaa.

Toiseksi kun kerran on lähdetty näin suuren mittakaavan sotimiseen, olisi kiva saada mukaan kunnolla ajoneuvoja, helikoptereita ynnä muuta. Pari joukkojenkuljetusautoa ei ihan tyydytä. Olisi hienoa nähdä vaikkapa 256 pelaajan Battlefield, siinä vasta olisi kunnolla ajoneuvomeininkiä!

Ja vaikka surullista se onkin, 256 pelaajan joukosta löytyy aina joku jonka mielestä omien tappaminen on kivaa. Tämän ilmiön esiintyessä on harmillista että tahallisen teamkillaamisen rangaistukset ovat vähäiset, ja pelaajan potkiminen ulos serveriltä on hankalaa, äänestyksen pelaajan poistamisesta voi aloittaa vain joku ryhmänjohtajista.

Vaikka monin paikoin MAG ei ole yhtä tasokas kuin parhaat kilpailijansa on sen huikea pelaajamäärä ehdotonta plussaa. Toivottavasti ideaa kehitetään pidemmälle, ja saamme useita kovan luokan Massiivisia ToimintaPelejä!



www.mag.com


Tämä miellytti:
256 pelaajaa, kilpailijat eivät pääse edes lähelle! nettiyhteys ei pätki, tekstit suomeksi

Tämä ärsytti:
pelituntuma ei kaikkein sulavin, arsenaali vähäinen, joskus pelin löytäminen toivottoman hankalaa

Tämä yllätti:
vain muutama ajoneuvo, helikopterien akuutti puute


PELATTAVUUS: 8/10
+ 256 pelaajaa
+ kentät laajoja
– vähän aseita
– tuntuma on kulmikas
+ suomennettu

JUONI: 6/10
+/– ei mitään maata mullistavaa, mutta moninpeli ei kummempaa kaipaakaan

GRAFIIKKA: 8/10
+ onhan se teräväpiirtoa...
– ...mutta parempaan on totuttu

PELIN IDEA: 8/10
+ 256 pelaajaa
– jos keksitään omia aseita, ainakin itse jättäisin oikeat aseet taakse

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ pelimuotoja löytyy
+ kokemuspisteiden kerääminen ja hahmonmuokkaus koukuttavat

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

FIFA 10 (arvostelu)



Elokuussa kirjoittamassani ennakossa ylistin FIFA 10:ä hypetyksen lumoissa. Nyt kun olen jonkin aikaa pelaillut pelin lopullista versiota, olen lievästi pettynyt.

Totta kai, 360° ohjaus, sekä monet muut ominaisuudet ovat tehneet pelistä todella sulavan ja realistisen, mutta jotenkin pelaamisen fiilis ei ole kohdallaan. Ongelmat alkavat jo heti aloituksesta. Pelin musiikkiraita on mielestäni harvinaisen sekava, eikä jalkapallotunnelma välity niiden kautta vähääkään.

Selostuksessakin on parantamisen varaa, kommentit eivät ole kovin kummoisia, ja tulevat lisäksi myöhässä. Toisinaan selostajilla ei ole harmainta aavistusta mitä pelaaja oikeasti yritti, vaan kommentoivat jotain ihan muuta. Toki samoja ongelmia on NHL 10:ssäkin, mutta sillä puolella ollaan silti valovuoden verran edellä...


Ja vaikka uusi ja hieno ohjaussysteemi kuinka avaisi mahdollisuuksia, tuntuma on todella kaukainen, ja ruudulle komennot välittyvät riipivän hitaasti. Puolustuspeli on sanalla sanoen mahdotonta, sillä puolustaja vastaa hyökkääjän liikkeisiin auttamattoman hitaasti. Nopeissa tilanteissa pelaajan vaihtaminen sulavasti ja järkevästi olisi välttämätöntä, mutta peli valitsee aina juuri sen väärän pelaajan, joka hänkin tottelee harvinaisen hitaasti.

Ero on järkyttävä, jos kokeilee NHL 10:ä sekä FIFA 10:ä ja vertaa ohjaamisen nopeutta. Ero on kuin F1-autolla ja rekalla joka kuljettaa 20 tonnin kuormaa jäällä... Varsinkin jos pelaa tekoälyä vastaan, menee homma mahdottomuuksiin, tekoäly kun pystyy ohjaamaan pelaajiaan huomattavasti terävämmin.

Monille pelin moninpeliominaisuudet ovat tärkeitä. Muutaman kokeilukerran jälkeen tajusin jättää leikin sikseen. Kuvittelepa ohjaavasi sitä rekkaa 20 tonnin kuormassa pitkin sitä jäätä, mutta radio-ohjauksella joka toimii puolen sekunnin viiveellä... Se ei sisälly käsitykseeni hauskasta ja mielekkäästä pelaamistuokiosta.


Viime vuosina vakio-ominaisuuksien joukkoon noussut Be-a-Pro -pelimuoto on oma suosikkini, joten odotin innolla sen kokeilemista. Aloitus on looginen, luodaan oma Virtual Pro, valitaan joukkue, ja hypätään kentälle. Aivan heti ei kuitenkaan pääse Real Madridin aloituskokoonpanoon, vaan ura alkaa reservijoukkueen riveissä. Kun on niittänyt tarpeeksi mainetta ja kunniaa, pääsee joukkueen ykkösnyrkkiin, ja myöhemmin jopa maajoukkueeseen edustamaan isänmaataan.

Pääpiirteittäin Be-a-Pro sujuu hyvin, joskin valmentaja on melko epäreilu antaessaan arviotaan pelaajan suorituksesta kentällä. Pelaajan odotetaan suoriutuvan täydellisesti kaikesta, ja mikäli virhe tapahtuu, siitä rangaistaan tuntuvasti. Tämän lisäksi pelaajan kehittyminen on melko epäselvää. Kyvyt kohenevat suorittamalla erilaisia pienhaasteita otteluiden aikana, kuten "ohita 200 pelaajaa kikkailemalla", tai "voita 50 pääpalloa". Se kuulostaa hyvältä lisältä perinteiseen kehittymiseen, jos se perinteinen kehittyminen vain olisi mukana pelissä...

Tietysti voit ostaa suoritusbuusteja FIFA Storesta pikkurahalla. "Ostamalla tämän suoritusbuustin voit nostaa Virtual Prosi laukomistaidon tasolle 85, vain 75 sentillä!" Tässäkö on vastaus kaikkiin ongelmiini? Siis ei herranen aika... Erään suuren tamperelaispuhujan sanoin: "Ei kyllä taas huvita oikein yhtään mikään..."


Vaikka pelikokemus onkin melko huono, graafisella puolella mennään vuosi vuodelta parempaan suuntaan. Pelaajat tunnistaa kasvojen perusteella aidoiksi esikuvikseen, ja yleisökin näyttää aidommalta kuin koskaan. Myös itse pallopelin äänimaailma on hyvin kohdallaan.

Ennakosta löytyy enemmän yksityiskohtia esim. uudistuksista, tässä olen keskittynyt enemmänkin itse pelikokemukseen (ja siitä valittamiseen). Monet arvostelut kehuvat FIFA 10:ä, ja itsekin pidän uudistuksia toimivina ja tarpeellisina, mutta niin moni muu asia on vinksallaan, etten vain jättää niitä sikseen.

Jos minulta kysytään, FIFA 10 on pettymys. Vaikka kyseessä ei ole erityisen huono peli, en lähde tätä erityisesti suosittelemaankaan. Toisaalta pelin kilpailija, Pro Evolution Soccer ei ole lähelläkään tätä tasoa. Jos siis tarvitset uutta jalkkispeliä, osta FIFA 10, ja varo halpaa kopiota.


www.fifa.easports.com


Tämä miellytti:
uudistukset, melko toimiva Be-a-Pro, yleisö on hyvin mukana

Tämä ärsytti:
vaikka pelituntuma on saanut mahtavan uudistuksen, se on auttamattoman hidasta, netissä hitaus on suorastaan kauheaa, EA:n pienrahastus, tunnelma ei kohdallaan

Tämä yllätti:
kaikki ne uudistukset, kaikki se hype, mutta silti homma kaatuu pariin pikku mokaan?


PELATTAVUUS: 8/10
+ uudistukset
+ liikkumisen vapaus ja sulavuus
– tottelee hitaasti
– sekavat musiikit pilaavat tunnelman

JUONI: 5/10
+/– urheilupeli

GRAFIIKKA: 10/10
+ mitä siihen lisäämään, nyt kun yleisökin on saanut tarvitsemansa huomion

PELIN IDEA: 8/10
– joka vuosi uusi FIFA, sen lisäksi EM- ja MM-erikoisjulkaisut
+ hyvä tapa kehittää peliä aina vain paremmaksi

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
+ pelimuotoja löytyy
– maistuu yllättävän nopeasti puulta