keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

The Sims 3





On tullut taas se aika, jolloin Will Wright vangitsee sata miljoonaa pelaajaa tietokoneidensa ääreen. Juuri näin, se on The Sims 3!

Aiempia The Simsejä pelanneena en voinut vain jättää peliä hyllyyn, se oli pakko ostaa. Ja kun vielä Collector's Editionia tarjosivat, niin ostoskärryynhän sen nappasin. Pientä onnenkantamoistakin sattui ostospolulle, eräästä pelialan erikoisliikkeestä kun sattuivat Simsit olemaan lopussa, lähdin supermarkettiin. Siellä sattuivat nämä Collector's Editionit olemaan muutaman euron halvempia, kuin erikoisliikkeen normaaliversio. Rahastusta jo ennen lisäosia!

Kyynisimmät sielut saattavat ajatella: "Se on vain The Sims 2 paremmilla grafiikoilla. Ja kaikilla lisäosillakin saadaan rahastettua vielä kerran uudestaan!" Lisäosien kohdalla väite onkin todennäköisesti totta, mutta The Sims 3 ei ole pelkkä päältä kaunis kakku. Paljoa valehtelematta voin sanoa, että kaikkia pelin ominaisuuksia on syvennetty ja laajennettu toden teolla.

Kotiin päästyäni alkoi tuttu epäilys kuitenkin kalvaa mieltäni. Tuo pyöreä, kaksi kirjainta sisältävä logo pelin kannen oikeassa alanurkassa. EA.
Kun kaikki aiemmatkin EA:n asennukset ovat sekoilleet, miksi tällä kertaa menisi paremmin?

No, se ei pelaa, joka pelkää! Levyke koneen syövereihin, ja asennuksen käynnistymistä odottelemaan. Asennus käynnistyi, ja tuttu palkki alkoi täyttyä ruudulla. Vielä olisi aikaa jollekin mennä vikaan... Mutta Halleluja! Se toimi! Asennus sujui ilman yhtä ainutta virheilmoitusta!

Käynnistyssovelluksessa näkyy jos jonkinmoista ladattavaa ja ostettavaa lisäkrääsää peliin. Niihin ehtii tutustua myöhemmin, nyt pelaamaan. Pelin suurin yksittäinen uusi ominaisuus on avoin naapurusto. Pelaaja voi tutkia ympäristöä saumattomasti, ilman lataustaukoja. Tätä ominaisuutta varten pelissä on valmiiksi suunniteltu naapurusto pelattavaksi. Uusia voi ladata, mutta omia ei ilmeisesti voi rakentaa, syynä kaikkien välttämättömien kohteiden rakentaminen.

Aivan aluksi kokeilin siminluontia. Yleisasu on tuttu, mutta jo pian tulee selväksi että kaikki ei ole täysin ennallaan. Hyvinä puolina on mm. simin vartalon muokkaaminen liukusäätimillä, joka on edeltäjäänsä paljon tarkempaa.

Suurien lisäysten mukana on mahdollisuus valita lähes minkä tahansa esineen värin ja materiaalin. Haluatko vaaleanpunaiset mäntyhousut? Hoituu! Tummalla nahalla päällystetyn tila-auton? Hoituu! Valinnan varaa on lähes loputtomasti, ja sisustaminenkin muuttuu paljon mielekkäämmäksi.

Oli kuitenkin yksi asia, mikä jäi todella harmittamaan siminluonnissa. Erilaisten hiustyylien vähyys. Jos ei halua olla puoliksi kalju, tai irokeesipää, ei loppujen lopuksi kovin montaa vaihtoehtoa ole.

Ulkonäön ja vaatteiden muokkausten jälkeen keskitytäänkin siihen kaikkein tärkeimpään. Sisimpään. Simin luonne määritellään valitsemalla viisi piirrettä. Simisi voi olla vaikkapa herkästi innostuva neuroottinen sohvaperuna, joka on vielä pahansuopa kasvissyöjä. Pahat simit voivat lahjoittaa pahantekeväisyyteen, ja viherpeukalot oppivat puutarhanhoidon muita herkemmin.

Siminluonnin jälkeen on aika asuttaa virtuaaliasukit naapurustoon. Tarjolla on vapaita asuntoja ja tontteja, tai sitten voit asuttaa simisi johonkin valmiiseen perheeseen. Rakennusvaihtoehtoja on totuttuun tapaan paljon, joskin joitakin ominaisuuksia, kuten portaita on vaikea löytää. Tilanjakajatkin on jätetty kokonaan pois, mutta suurimmassa hädässä ne voi korvata vaikkapa aidalla.

Ja vaikka tyylin luominen antaa vapaat kädet sisustukseen ynnä muuhun, muun muassa amerikkalaiseen tapaan talon seinustalla olevia savupiippuja ei voi stailata. Kirkkaan punatiilinen piippu harmaan kivitalon seinustalla onkin melkoinen tyylinrikkoja.

Simien arjesta huolehtiminen on melko lailla tuttua huttua. Salaatin valmistus vie kaksi tuntia kallista töihinvalmistautumisaikaa, puhumattakaan sen syömisestä ja astioiden pesusta. Ylipäätään perustarpeiden täyttämiseen kuluu liikaa aikaa, kun aamuneljältä heräävä sim ei sitten millään ehdi yhdeksäksi töihin aamusuihkuineen ja -paloineen. Tämä johtaa huonoon mielialaan, joka johtaa huonoon työsuoritukseen, jolloin tarvitsisi vielä enemmän vapaa-aikaa asioista huolehtimiseen.

Jos vapaa-aikaa onnistuu kuitenkin jotenkin hankkimaan, voi sim kerätä sivutuloja vaikkapa kirjailijana, katusoittajana (joka on yllättävän tuotteliasta) tai puutarhurina. Erilaisten taitojen karttuessa sim oppii kykyyn liittyviä asioita. Karismaa kehittänyt sim osaa tervehtiä hauskasti, käsistään kätevän simin korjaamat laitteet eivät ikinä rikkoudu uudestaan, ja sitä rataa.

Vapaa-aikaa voi hankkia vaikkapa kunniattomasti koodeilla, joista suurkiitos pelintekijöille. Pelikokemus paranee huomattavasti, kun voi keskittyä johonkin viemärin tukosten availua hohdokkaampaan. Pelitunnit vierähtävätkin nopeasti juustokasveista huolehtiessa, ja kitaraa soitellessa puistossa. Maalarisimin ateljeen tunnelmaa voi nostattaa omilla musiikkikappaleilla, siirrä vain .mp3-muodossa olevat kappaleet pelin "Custom Music"-kansioon, niin saat lempikappaleesi pelin sisään.

Hauskana lisäominaisuutena pelaaja voi nyt valita, miten sim käyttää työpäivänsä: mielisteleekö sim pomoa, jutteleeko työtoverien kanssa, raataako 110-prosenttisesti, vai lorvaileeko vain.

On hienoa, että peliin on jätetty osa edeltäjän lisäosien ominaisuuksista (kuten kalastus, autot yms.), mutta monet pelaajien kaipaamat ominaisuudet (The Sims 3: Lemmikit, The Sims 3: Vuodenajat, The Sims 3: Kauppa auki, lista jatkuu loputtomiin...) odottavat julkaisuaan EA:lle tyypillisinä maksullisina lisäosina.

Tuon aiemmin mainitsemani Collector's Editionin tekee tavallista haluttavammaksi se, että se sisältää simlogokulmion muotoisen 2 Gt:n USB-muistitikun, erityisen vinkkivihkosen ja latauskoodin jolla saa "eurooppalaisen urheiluauton". The Sims 3:n nettisivusto ei ole vielä hyväksynyt koodiani, mutta kenties vielä jonain päivänä simini pääsevät ajelemaan tällä "eurooppalaisella urheiluautolla".






Tämä miellytti:
The Sims -nimen olemus on tallella

Tämä ärsytti:
liian vähän hiustyyppejä, ja perustarpeet nielevät vapaa-ajan

Tämä yllätti:
eri huonekaluja on yllättävän vähän, joskin tyylin luomisella värit saa juuri haluamikseen


PELATTAVUUS: 9/10
+ pelaamisen hauskuus tallella
+ avoin naapurusto toimii
+ tyylin luominen, miten tulimmekaan toimeen ilman sitä?
+ suomentajilla homma hallussa toden teolla
+ kaikkea on syvennetty
– vaatii koneelta paljon
– bugittaa aina silloin tällöin

JUONI: 7/10
+ tässä Sinä tuunaat oman juonesi juuri haluamaksesi

GRAFIIKKA: 8/10
+ ulkoasu on eloisa ja värikäs...
– ...joskin vähän epätarkka parhailla asetuksillakin

PELIN IDEA: 7/10
+ monipuolisuus hämmästyttää
– lisäosaa pukkaa
– lisäosaa pukkaa
– lisäosaa pukkaa
– lisäosaa pukkaa
– lisäosaa pukkaa
– lisäosaa pukkaa


PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ avoin ympäristö, lähes rajattomasti tehtävää
+ pelihetket venyvät pitkälle iltaan ja yöhön

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meidän koneella Sims 3 on todella hidas ja pätkii.Piti säätää asetuksista grafiikkaakin korkeammalle,mutta se hidastaa sitä vielä lisää.Tahtoisin pelata simssiä niin kovasti,mutta peli-into lähtee saman tien kun olen taloudella pelaamassa.

Iso A - Big A kirjoitti...

Sitä se nykypäivänä teettää, valitettavasti. Kovasti kuitenkin yrittivät vakuutella, että peli toimisi leikiten kannettavallakin... Sen kun näkisi! :/

kaikesta_kiinostunut kirjoitti...

mä haluun tietää et miks sims 3 ei oo niin paljon tekemistä ja miks säät on koko ajan sama ei sadetta tai myrskyä tai jopa ukkosta ja kui niihe rakennuksien sisälle ei nää mitään jos se menee esim.kauppaan?? mulla sims toimii iha hyvin läppärillä mut jatkuvaste saa miettiä et miks siin simssis ei voi tehä enemmän kaikkee ku esim.sims 2:sessa??!! ja se koodi misä saa kaik ammattipuvut käyttöön ni ei oo totta niinku mä saan kaik muut puvut paitti ainoa puku minkä en oo saanu ni on varkaan muku maski ja kaik ja en vieläkään tajuu et miten pystyy varastaa jotain täytyykö simin luonetta tehä semmoiseksi että se voi varastaa jotain ?? ja miten se sims pystyy hiippailemaan taloon?? kun painan jonnekkin et mihin sim menisi ni se joko juoksee tai kävelee??!! kertokaa mul pliidee :D :)) :D:D:D

kaikesta_kiinostunut kirjoitti...

musta sims 3 on vähän tylsempi siinä ei pysty tehä mitään ainoastaan grafiikka on vaan hieno... mut eikö sims 3:seen oo mitään vuodenaikoja tai lemmikeitä vai onko siihen vasta tulossa lisäosia?? ja pelissä on aina vaan kaunis ilma aurinko ja kaikkee.ei oo kertaakaa satanu vettä tai mitää eikä oo ollu myrskyä tai ukkosat miks?? sims 2 on mun mielest paremp ku siinä pystyy tehä kaikkee enemmän :/ :( mä haluun tietää kertokaaa mulle tarkkaan pliiss!! :(( :) PS.miks sims 3:sessa ei oo vaate kauppoja tai mitää ja kui niihi rakennuksiin sisäl ei pääse vaa joutuu kattoo ulkopuolelta vaa sitä rakennusta??!!

Iso A - Big A kirjoitti...

No, kuten Sims 2:sta olemme jo oppineet, kauppoihin ensimmäiseksi ilmestyvä pelin "perusversio" on melko suppea. Tätä paikataan EA:n tapaan maksullisilla lisäosilla. Esimerkiksi Sims 2:ssa ei ollut säätiloja ennen Vuodenajat-lisäosaa. Lemmikit ja muut edeltäjän lisäosista tutut asiat saadaan todennäköisesti myös Sims 3:en.

Tuosta varasjutusta; Jotta sim voi varastaa tavaraa, täytyy hänellä olla luonteenpiirre "kleptomaani". Hiipiminen tulee mahdolliseksi, kun sim etenee varkaan uralla tarpeeksi pitkälle. Taloihin ei kuitenkaan pääse sisälle ilman omistajan lupaa, piha taas on vapaata riistaa.

Lyhyemmin sanottuna: Maksulliset lisäosat tulevat paikkaamaan suuren osan Sims 3:n puutteista, ja todennäköisesti lisäävät ominaisuuksien määrää edellisosaan verrattuna.

Anonyymi kirjoitti...

se toimii useimmilla kannettavilla

Anonyymi kirjoitti...

Oletko kokeillut jo The Sims 3 maailmanluonti- työkalua? Olisi kiva kuulla siitä sinun mielipitees. Jos et niin sen saa ILMAISEKSI (kerrankin jotain simssiin joka ei maksa...) lataamalla The Sims 3:n nettisivuilta.
Tässä vielä linkki: http://www.thesims3.com/game/tools/world

Iso A - Big A kirjoitti...

Kiitti vinkistä, pistetään työn alle!