maanantai 5. toukokuuta 2008

Crash of the Titans


Crash of the Titans on Vivendi- ja Sierra-pelitalojen kehittämä tasohyppelypeli, jossa ohjataan Crash-nimistä pussimäyrää (ainakin sillä nimellä Crashiä pelissä kutsutaan).

Pelin ideana on pelastaa maailma (taas…) pahalta tohtori Cortexilta, ja samalla mätkiä jokaista tielle sattuvaa henkilöä. Hyvin usein vastaan tulee ladonoven kokoisia mutanttihirviöitä, joissa ei ole muuta ihmeellistä, kuin se, että niiden rökittämisen jälkeen pääsee ohjailemaan niitä! Etenemistä helpottaa huomattavasti, kun apuna on pari tonnia painava, 30-senttiset kynnet omaava monsteri…

Kontrollit ovat selkeät, ja liikkeentunnistustakin hyödynnetään mielikuvituksellisesti, mutta melko vähän, joten suurin osa pelaamisesta on sitä tuttua nappien painelemista…

Kielimuuri ei ole ongelmana, sillä Crash of the Titans on dubattu kokonaan suomeksi (vaihtoehtoja löytyy myös mm. englanti ja ruotsi). Dubbaus on onnistunut muuten erinomaisesti, mutta välillä ääninäyttelijät puhuvat aivan muuta, kuin tekstissä lukee, ja muutama selkeä käännösvirhekin löytyy, esim. ”Play the episode again” on käännetty ”Soita jakso uudelleen”.

Kenttien suunnittelu ei ole mitään ihmeellistä, lähes kaikki kentät antavat tunteen ”Been there, seen it”, eikä grafiikallakaan ihan kuuhun mennä… Huumoria pelistä kyllä löytyy, ja useasta elokuvastakin tuttuja elementtejä on matkittu. Yhden episodinkin nimi on ”Zoomin temppeli” eli ”The Temple of Zoom”, josta tulee auttamatta mieleen ”Indiana Jones and the Temple of Doom”…

Crash of the Titans antaa kaikkensa vain aiempia Crashejä pelanneille. Hirviöt ovat ihan hauska lisä peliin, mutta niitä tuputetaan aivan liikaa, kyllästymiseen asti.

http://www.crashbandicoot.com/

PELATTAVUUS: 7/10
+ kontrollit toimivat
+ suomennos

JUONI: 6/10
+ tarina on kohtuullisen hyvä…
– …vaikkakin ainainen maailmanpelastus tuppaa tympimään


GRAFIIKKA: 5/10
+ parasta, mitä Wiillä on tarjota
– parasta, mitä Wiillä on tarjota


PELIN IDEA: 1/10
– ties kuinka mones Crash Bandicoot


PELIN KÄYTTÖIKÄ: 4/10
+ kaksinpelimahdollisuus
– peliin kyllästyy melko nopeasti

2 kommenttia:

twincrash kirjoitti...

Vanhemmat Crashit (esim. 1,2,Warped,Wrath of Cortex,Twinsanity yms.) on mielestäni tuplasti parempia kun tämä. Omistan myös tämän ja on ehkä huonoin peli jota olen ikinä pelannut. Suomentaminen on ihan OK asia mutta kun se vasta tuli tähän tämän sarjan peleihin eikä vanhempiin. Olen lähes samaa mieltä tämän arvostelun kanssa, mutta en usein kiinnitä huomiota juoneen ja Grafiikkaan. Mutta Twinsanityssa on ehkä hieman erikoisempi juoni, kun Crash liittoutuu vihollisensa Cortexin kanssa ja yrittää, noh, pelastaa maailman. Kaikista huonointa, surkeinta, ärsyttävintä ja itkettävintä on se että hahmojen ulkonäkö on muuttunut rumempaan suuntaan. Ei näin. Syökää päänne Sierra, joka pilasi Crashin maineen. Oho, tästä tuli melkein kävijän oma arvostelu mutta sulle kiitos arvostelusta!

Iso A - Big A kirjoitti...

Itselläni ei ole kokemusta noista aiemmista Crasheista, joten pohjasin arvioni sille pohjalle. Hyviä pointteja Sinullakin, ja tuo grafiikkojen down-grade -ilmiö on kyllä valitettavaa. Luulisi että uudempi peli olisi myös paremman näköinen!

Ja juuri tätähän varten tämä kommentointimahdollisuus on, jotta lukijat voisivat ilmaista oman mielipiteensä! :D