torstai 24. syyskuuta 2009

Pelaaminen tänään, huomenna ja ylihuomenna


Yleisön pyynnöstä päätin kerätä eräänlaiseen laitearvosteluun nykypelimaailman ohjainten eroja, plussia ja miinuksia, sekä pelaamisen tulevaisuudennäkymiä ylipäätään.

Pelimaailma on jakautunut kahteen pääryhmään, konsoli- ja pc-pelaamiseen.

Konsolit

Konsolipuolella suosiosta taistelevat Microsoftin Xbox 360 sekä Sonyn PlayStation 3. Uutena tulokkaana konsolimarkkinoille satunnaispelaajia houkuttelevalla liikkeentunnistuksella, sekä kolmikon pienimmällä hintalapulla varustettu Nintendo Wii.

PlayStation ja Xbox perustavat molemmat niin kutsutulle pad-ohjaimelle. Sen ulkonäkö ei ole olennaisesti muuttunut historiansa aikana, vaan se on yksinkertaisesti käsissä pideltävä ohjain täynnä painikkeita.

Ehdoton plussa padissa on se, että kaikki toiminnot ovat sormenpäiden välittömässä läheisyydessä. Nykyään kun ohjaimet alkavat olla langattomia (Xbox 360:n langallisia ohjaimiakin on vielä) on pad myös suhteellisen kevyt ja mukava kädessä pidettävä ohjain.


Langattomuus tuo kuitenkin omat haittapuolensa. Kun konsolin virtalähde erotetaan ohjaimesta, tarvitaan akku tai ihan tavallisia paristoja. Xboxin ohjain syö AA-kokoisia paristoja, tai käyttää ympäristöystävällisempiä ladattavia akkuja. PlayStationin ohjain taas ladataan USB-johdon kautta, joka tekee ohjaimesta latauksen ajaksi tavallisen langallisen ohjaimen.


USB-porttien ansiosta ohjaimiin voidaan lisätä erinäisiä lisäosia, kuten PlayStationin Qwerty-näppäimistö, tai Xboxin Live Messenger -näppäimistö.

Padin ominta aluetta ovat urheilupelit, kuten EA:n FIFA- ja NHL -sarjat. Ne hyödyntävät padin analogisauvoja, joita korvaavaa ominaisuutta ei pc:ltä löydy. Entinen pc:n ikioma genre, strategiapelit, alkavat levitä myös konsoleille mm. ääniohjauksen kautta, mutta ellei mitään mullistavaa keksintöä tule, hiiri/näppis-yhdistelmä tulee jatkossakin olemaan nojatuolistrategistin keskeisin työkalu.

Pc:stä ja padista vielä sen verran, että vaikka pc:lle tarkoitettuja padeja on, omien kokemusteni mukaan ei maksa vaivaa. Oma jo vanhahko Logitech Dual Action (joka on sattumoisin erittäin samaa näköä PlayStationin Dualshock-ohjaimen kanssa) ei toiminut oikein missään pelissä. Toki nykyään voi olla paremmin, kun esimerkiksi Xboxin ohjaimen voi kytkeä tietokoneeseensa. Mutta mitään takeita en silti anna, kun ei edes Halo 2:n Windows Vistalle tarkoitettu versio toimi kyseisellä käyttöjärjestelmällä...

Uusia lajityyppejä syntyy teknologian kehittyessä, ja eräs suosituimmista onkin suhteellisen uusi ryhmä, musiikkipelit. Ensimmäiseksi tulivat Singstarin kaltaiset karaokepelit ja tanssimattoja hyödyntävät pelit. Singstar on kerännyt valtavaa suosiota Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti suurempi ilmiö ovat uudemmat pelit, esimerkiksi Guitar Hero ja Rock Band. Kuten helposti voikin jo päätellä muovisoittimilla pelaaminen on huomattavasti helpompaa, kuin oikeasti soittaminen, ja tästä syystä jotkut rocktähdet kritisoivatkin näitä pelejä. Heidän mukaansa yhä useampi lapsi jättää oikeiden soitinten kanssa harjoittelun, ja pelaa videopelejä sen sijasta.

On vielä yksi suuri konsolipeligenre, jota ei tässä ole käyty läpi. Autopelit. Luokittelen ne konsolipeleiksi kahdestakin syystä. Nykyään autopelien grafiikka on päätä huimaavaa, ja totuus on ettei kukaan halua hankkia niin suurta jäähdytintä, joka tarvittaisiin tietokoneen näytönohjaimelle joka kykenisi pyörittämään esimerkiksi Gran Turismo 5 Prologia, joka on sekin vasta tulevan pelin esittelyversio. Toisena karuna totuutena on se, että on paljon helpompaa ja mukavampaa käyttää rattiohjainta (joka on melko olennainen osa autosimulaatiota) konsoleilla, ilman tarvetta asennukselle. Jos haluaa todella repiä viimeisenkin pisaran irti ajopelikokemuksesta, ostoslistalle kuuluvat Playseat-rallipenkki, sekä uusinta uutta oleva Logitech G27-ratti/poljin-yhdistelmä, jos tyydyt lievästi vanhempaan, voit hankkia myös Logitechin entisen lippulaivan, G25:n.


Liikkeentunnistus

Nintendo on tehnyt elämänsä löydön, satunnaispelaajat. He, jotka eivät välitä jokapäiväisistä pelisessioista, tai eeppisistä tarinoista. He, jotka tyytyvät pelaamaan netin minipelejä kahvitauolla. Miten Nintendo onnistui innostamaan tämän porukan pelaamaan? Liikkeentunnistuksella.

Nyt pelaajan ei tarvinnutkaan enää opetella padin näppäinyhdistelmien saloja, riittää että osaa huitoa ja heilua. Wiin ohjain, Wii Remote tunnistaa pelaajan komennot pääasiassa sisäisten kallistus- ja kiihtyvyysantureiden ansiosta, osoituksen tunnistus hoituu tv:n päälle sijoitettavalla sensoripalkilla, ja ohjaimen infrapunalähettimellä.


Liikkeentunnistuksen myötä pelien tarjonta laajeni. Pelitalot ryhtyivät valmistamaan pelejä pienille lapsille, yhä enenevässä määrin naisetkin pääsivät kohderyhmäksi mm. kuntoilupelien kohdalla ja kuten olemme saaneet tietää uutisista, kuntoilupelien ykkönen, Wii Fit kiinnostaa myös varusmiehiä!

Wiimote ei kuitenkaan täysin hylännyt painikkeita, kapulassa kun on niitä kokonaiset kymmenen + virtapainike, mutta pelaaminen helpottui koko lailla. Keilaaminen hoituu kättä heilauttamalla, golf samalla periaatteella.

Wiin ohjainkapula syö tavallisia sormiparistoja, joten ladattavien akkuparistojen käyttö on taloudellisesti ja ympäristöllisesti suositeltavaa. Wiimoteen voi myös liittää lisäohjaimia. Lisärahan toivossa myytävänä on myös setti, joka tarjoaa eri pallopelien mailojen muotoisia kuoria Wiimotelle, ja räiskintäpelien ystäville on myös Wii Zapper, joka on yksinkertaisesti konepistoolin muotoinen kotelo ohjainkapulalle.

Nunchuk-ohjain mahdollisti esim nyrkkeilyn, kun lisäohjain tallensi toisen käden liikkeet. Mutta tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi. Haluttiin lisää tarkkuutta. Ja juuri sitä toi Wiimoten jatkoksi kytkettävä Wii MotionPlus. Kaikkine lisäohjaimineen päivineen Wii muodostaa mukavan kokonaisuuden. Valkoinen väri on pirteä PlayStationin mustaan verrattuna, ja liikkeentunnistus tuo oman, uniikin lisänsä pelaamiseen. On täysin eri fiilis painella painikkeita ja katsella kun ukko ruudulla miekkailee, kuin ottaa itse ohjain kauniiseen käteen ja huitoa niin paljon kuin sielu sietää, ja seurata kun ruudun hahmo tekee juuri niin kuin käsketään.

Toki Wiin ohjauksessa on vielä hiomisen varaa, mutta ensimmäiseksi varteenotettavaksi liikkeentunnistusjärjestelmäksi se hoitaa hommansa erittäin hyvin.

Mitä Nintendo edellä, sitä Microsoft ja Sony perässä. Nyt myös Xboxille ja PlayStationille kehitetään kehittyneempiä ja innovatiivisempia liikkeentunnistustapoja.

Microsoftin vastaus on Project Natal, television päälle tai alle sijoitettava parikymmentä senttiä leveä laatikko, joka pitää sisällään mikrofonin ja kaksi kameraa. Mutta eihän siinä ole ohjainta, eihän? Nyt ei tarvita pad-ohjainta, vaan ohjain olet Sinä! Microsoftin visio tulevaisuuden pelaamisesta ei siis sisällä ohjaimia, riittää, että heilut ja puhut. Natal tukee siis myös puheohjausta, josta esimakua saatiin Tom Clancy's EndWarissa, jossa joukkoja komenneltiin yksinkertaisen komentorungon ja headset-mikrofonin avulla.

video

Natalin avulla pelaaminen vaikuttaa helpolta ja m
ukavalta, mutta kuinka tarkasti pelaajan komennot pystytään tulkitsemaan pelkällä kameralla? Se jää nähtäväksi.

Sony taas hakee kompromissia. PlayStationin liikkeentunnistusprojekti on vielä nimeämätön, ja ulkomuodon suunnittelu vaiheessa, mutta perusidea on selvillä. Pelaajalla on kädessä pienehkö kapula, jossa on jonkin verran painikkeita. Uutena juttuna kapulan päässä on hehkuva kuula, joka auttaa uudistettua PlayStation Eye -kameraa seuraamaan ohjainkapulan liikettä. Kameran lisäksi ohjaimen liikettä ja asentoa tunnistamassa on kapulansisäisiä antureita, kuten Wiimotessakin.

video

E3-messuilla esitelty taistelupari tuntuu seuraavan Xbox 360:n ja PlayStation 3:n julkaisukaavaa. Xbox tuntuu olevan jonkin verran edellä, mutta Sonylla ei olisi varaa jäädä uudestaan kakkoseksi markkinoille pääsyssä. Jos tältä seisomalta pitäisi arvioida kumpi parempi, niin vastaus olisi tämä: Vaikka Natal on pidemmällä suunnitteluvaiheessa, se vaikuttaa kalliimmalta ja epävarmemmalta , kuin PlayStationin webkamera/ohjainkapula -yhdistelmä. Tässäkin asiassa pitää ottaa huomioon, että kumpikaan tuote ei ole lähellä edes julkaisupäivän julkistamista, vielä voi tapahtua paljon.

Yleiseltä kantilta katsottuna liikkeentunnistus tulee mullistamaan pelaamista. Kyse on vain siitä, kuinka pian. Kuten Wiin kanssa huomattiin, ensimmäiset pelit eivät olleet kovin mielikuvituksellisia, vaan juuri sitä mitä kaikki osasivat odottaa. Menee aikaa, että pelivalmistajat tajuavat mahdollisuudet, ja että nämä saadaan tuotua pelaajalle kokonaisuudessaan.

Pc-pelaaminen

Videopelaamisen vanha kuningas on menettämässä mahtiaan. Pc-pelaaminen hiipuu hitaasti, päivä päivältä konsolit valloittavat sen valtakuntaa. Uudet keksinnöt, kuten OnLive, joka mahdollistaa pelien pelaamisen, ilman että niitä tarvitsee noutaa kaupasta tai ladata netistä auttavat pc:n taistelua konsoleita vastaan. Prosessointi siirretään ulkoisille servereille, joten vanhatkin tietokoneet pärjäävät pelikoneina. Totuus kuitenkin on, että konsolit valtaavat osan peligenreistä omiin nimiinsä, mutta monet keskeiset pelityypit ovat silti puhtaasti pc:n riistaa.


Esimerkiksi lentosimulaattorit, kuten Microsoft Flight Simulator, ovat juuri tätä, vain pc:llä oikeasti toimivaa ryhmää. Syy on yksinkertainen. Konsoleille kun ei ole vielä tehty joystick-ohjaimia, eikä qwerty-näppäimistö ole vakoivarusteena! Niinkin klassiset ja yksinkertaiset ohjaimet, vain tietokoneille. Se on sinänsä todella harmillista, sillä nykyisen sukupolven konsoli omaa rutkasti enemmän laskentatehoa kuin keskivertotietokone. Ero on kuin Cessnan ja F-16 -suihkuhävittäjän välillä. Koska autopeleille on ratti/poljin-yhdistelmiä, on lentosimulaattoreille taas joystick/kaasuvipu/ohjauspoljin-yhdistelmiä, kuten Logitechin G940.


Toinen tietokoneille kuuluva ryhmä, on erilaiset "osoita ja klikkaa" -pelit, joihin tavallaan kuuluu myös mm. Sims 3. Toki simejä on nähty konsoleillakin, mutta totuus on se, että harva konsolikäännös pärjää alkuperäiselle, syynä käyttöliittymän hurja eroavaisuus. Samaan kappaleeseen kuuluvat myös hallitsemis- ja jumalpelit, kuten SimCity, RollerCoaster Tycoon tai Spore, joiden pelaaminen ilman hiirtä olisi, jollei mahdotonta, niin erittäin hidasta ja vaivalloista.


Mutta strategiapelit, niin reaaliaikaiset kuin vuoropohjaisetkin vaappuvat kahden vaiheilla. Perinteistä pc:n reviiriä olleet pelityypit ovat leviämässä konsolipuolelle. Sid Meyerin kuuluisa vuoropohjainen Civilization-sarja, joka sai ensimmäisen konsoliosansa Civilization Revolutionin muodossa, ja reaaliaikaista strategiaa edustava jo aiemmin mainittu äänikomentoja hyödyntävä Tom Clancy's EndWar edistävät molemmat osaltaan lajityypin jakautumista. Total War -sarja tuntuu kuitenkin näillä näkymin pysyvän pc:lle uskollisena.

Jos miettii suuremmalla mittakaavalla, on todella hyvä juttu, että konsolitkin pääsevät strategian makuun. Hiiren ja näppäimistön puuttuminen johtavat helppokäyttöisempien käyttöliittymien kehittymiseen, mm. ääniohjauksen muodossa, ja miksi pistää vastaan sulavalle ja graafisesti paremmalle pelaamiselle?

Liikkeentunnistuskin edistää osaltaan lajityypin kehittymistä. Kuten PlayStationin liikkeentunnistusjärjestelmän E3-esittelyssä näytettiin, voi konsolin uutta ohjainkapulaa käyttää varsin yksinkertaisesti ja tehokkaasti joukkojen komenteluun. Tulevaisuudennäkymien osalta voi sanoa, että kenties jonakin päivänä Natalin kaltaisten ohjaimien avulla voimme johtaa virtuaalijoukkomme kunniaan pelkästään käsimerkein ja äänikomennoin... No, ensin olisi kiva saada markkinoille kyseinen laite, puhutaan tulevaisuudesta sitten myöhemmin.

6 kommenttia:

Incognito kirjoitti...

Kiitos!

Todella hieno ja seikkaperäinen katsaus pelaamiseen. Aina mukava lukea sujuvaa tekstiäsi.

Uskon tästä olevan hyötyä ja iloa monille :-)

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvää pohdintaa ja hienoa, että PC pelaaminenkin vielä huomioitiin. Aika monessa paikassa keskitytään nykyään vain konsolipelaamiseen.

Peliuutiset kootusti - Kookas

Iso A - Big A kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta!

Suosittelen kaikille muillekin tuota hyvää uutislinkkiä!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno artikkeli missä paljon erittäin hyviä kommentteja ja huomioita. Kuitenkin muutama asia jäi häiritsemään.

"Nykyään autopelien grafiikka on päätä huimaavaa, ja totuus on ettei kukaan halua hankkia niin suurta jäähdytintä, joka tarvittaisiin tietokoneen näytönohjaimelle joka kykenisi pyörittämään esimerkiksi Gran Turismo 5 Prologia, joka on sekin vasta tulevan pelin esittelyversio."

En tiedä mille tämän perustat. Käsittääkseni PS3 prosessori tehot tai näytönohjain eivät yllä lähellekkään uusien PC:iden tasolle(eikä koneen hinta tarvitse olla yli 1000 eurossa). Konsolikin on kuitenkin pohjimmiltaan tietokone eri käyttöjärjestelmällä ja lisäksi se tulee vielä aina vähän kehityksen perässä verrattuna uusiin koneisiin.

PC:n peliohjain kokemukseni eivät ole kovinkaan kummoiset, mutta Logitechin ohjaimella on tullut muutamia urheilupelejä pelattua ja hyvin ovat toimineet. Mielestäni urheilupelit ovat ainoa asia miksi koneeseen edes ohjainta tarvitsee. Stratgiapelit käsiteltiin jo niissä hiiri on yliveto, kuitenkin myös räiskintäpeleihin hiiri+näppis vie voiton padista.

Perjaatteessa siis konsoleita ei tarvittaisi ollenkaan. Hyvä PC pystyy hoitamaan helposti kaiken konsolin roolituksen. Suurin ero mielestäni on se, että konsoli on kiinni TV:ssä (voisihan PC:kin olla): sohva, iso ruutu ja kavereitakin mahtuu mukavasti mukaan voittaa yksin pienen ruudun äärellä istumisen. Nykyään kun vielä pelivalikoima on isompi konsoleille, pelit ilmestyvät ennemmin ja/tai PC pelit ovat käännöksiä konsolipeleistä on konsoleiden valtakausi sinetöity.

-Pepe

Iso A - Big A kirjoitti...

Kiitoksia hyvästä kommentista! Sanomasi on varmastikin aivan totta.

Pelikonsoli on todellakin vain erilaista käyttöjärjestelmää pyörittävä tietokone, mutta se on optimoitu pelaamiseen.

Lisäksi olettaen että taloudesta löytyy jo TV, pelikonsolin hinnalla ei saa yhtä hyvää pelikonetta PC-puolelta. Jopa FBI suosii PS3:a laskentatehon halvan hinnan vuoksi.

http://pelitrivia.blogspot.com/2010/01/poliisi-ajaa-mustalla-konsolillaaa.html

Myös kaikki konsolipelit on optimoitu juuri sille kyseiselle kokoonpanolle. Riittää, että laittaa levyn asemaan, ja pelaa.

Tämä on juuri konsoleiden paras puoli, koskaan ei tarvitse tapella yhteensopimattomuuksien tai vanhojen ohjainten kanssa.

Mielipiteissä harvoin on oikeaa ja väärää, kyse on pitkälti siitä mitä arvostaa ja miltä kannalta asiaa lähestyy.

Anonyymi kirjoitti...

Niin joo ei ongelmia yhteensopimattomuuden kanssa ahem ahem..., joko se toimii tai ei, ja asialle ei ole mitään tekemistä, kun taas tietokoneella voi ohjelmia poistella ja lisäillä kunnes toimii.
Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia pc pelien kanssa.
Ja tietokoneeseen voi hankkia ajan kanssa lisää tehoa... no problem