Peliarvostelu

Mount&Blade: Warband

2010-04-11T10:46:00.000-07:00

Turkkilaisen TaleWorldsin verkosta ladattava indieroolipeli Mount&Blade sai ympärilleen nopeasti suuren ja uskollisen faniröykkiön. Yksinkertaisella mekaniikalla toimiva peli saikin kymmeniä ellei satoja modeja. Osassa vain lisättiin aseita tai haarniskoja, kun taas toiset kuljettivat pelaajan aivan toiseen aikaan ja paikkaan.

Nyt pitkän odotuksen jälkeen TaleWorlds julkaisi pelille jatko-osan. Suurimpana uudistuksena hypetetään nettimoninpeliä, jota on myös paljon odotettukin. Itse yksinpeli on kokenut pienempiä muutoksia ja parannuksia, mutta eron huomaa kyllä. Siltikin peli on pohjimmiltaan hyvin samanlainen kuin edeltäjäänsä, joten Mount&Bladen arvostelun lukeminen antaa hyvää tietoa Warbandistakin. Pelin voi ladata sen nettisivujen taikka Steamin kautta.

Pelissä tehtävänä on luoda itselleen hahmo, joka lähtee seikkailemaan keskiaikaiseen Calradian maahan, jossa kuusi kuningaskuntaa kilpailevat ylimmästä vallasta. Pelaaja saa toimia kartan puitteissa täysin vapaasti, ja vaihtoehtoja todellakin löytyy. Voit liittyä mihin tahansa valtioon, tai toimia itsenäisesti jahdaten rosvojoukkioita ynnä muita moraalisesti arveluttavia veikkosia.

Kaupankäyntikin on mahdollista, tavarana toimivat niin karavaaneilta ryövätyt tuotteet, kuin vihollisilta kerätyt aseet ja haarniskat. Jos likainen kenttätyö ei miellytä, voi kätensä liata myös politiikan maailmassa. Kunnianhimoisimmat voivat jopa perustaa oman valtionsa ja houkutella vihollislordeja pettämään omat kuninkaansa. Vaihtoehtoja löytyy tästäkin osa-alueesta pilvin pimein.

Tekniselläkin puolella löytyy uudistuksia. Aseiden animaatiot on uusittu motion capture -tekniikalla, ja jälki on pääosin erittäin sulavaa. Myös grafiikkapuolella on koettu kohennusta. Varusteiden yksityiskohtien määrä on kasvanut, ja vaatteiden rypytkin näkyvät. Syväterävyysominaisuus (lähelle katsottaessa tausta sumenee, kauas katsottaessa lähellä olevat kohteet sumenevat) tuo kivan lisän mukaan, mutta se myös pehmentää ajoittain karkealta vaikuttavia kohteita.

Vaikka yksinpeli koostaa suurimman osan pelistä, on moninpelikin oikein kiva lisäys. Siinä ei välitetä kokemuspisteistä ja niillä avattavista välineistä, vaan meno on keveämpää ja railakkaampaa: tässä kenttä, valitse puolet, päätä varustus ja hyppää mukaan! Pelimuotoja on tavallisen Deathmatchin (tiimeittäin ja ilman) lisäksi piiritys, lipunryöstö ja realistisempi taistelu, jossa ei synnytäkään heti uudestaan sotimaan.

Servereitä on kiitettävän paljon, joskin useat niistä ovat tyhjillään. Suomalaiselle pelaajalle saattaa tuottaa harmia, etteivät kaikki serverit sijaitsekaan aivan lähettyvillä. Eräälläkin Australiassa majailevalla palvelimella viivettä komennosta toimintaan oli parikin sekuntia... Mutta useimmiten yhteys on hyvä kaikilla pelaajilla, eikä kauheaa lagaamista esiinny kovinkaan usein.

On hauska seurata pelaajien varustevalintoja. Jotkut pitävät perinteisestä miekka & kilpi -yhdistelmästä, jotkut kasaavat itsensä päälle tonneittain rautaa ja rymistävät kaiken läpi raskaasti haarniskoidulla hevosellaan samalla kun jokunen veikkonen yrittää löytää panssarista aukkoa jousen kanssa. Taktiikoita on monia, itse luotan mahdollisimman pitkään kahden käden kirveeseen taikka miekkaan, ei panssarilla niin väliä! Päälle metrisellä kirveellä huitova viikinki saa usein raivattua mukavasti elintilaa ympärilleen!

Kun totta puhutaan, yksinpelin kohdalla Mount&Blade: Warband ei vaikuta jatko-osalta, vaan enemmänkin päivitykseltä. Isoin muutos onkin nettimoninpeli, joka kaikessa hauskuudessaankaan ei ihan tunnu riittävän. Vaikka peli tuntuu yhä entiseltä M&B:ltä, kannattaa Warband hankkia jos vähänkään kiinnostusta löytyy. Vähintään sitten kun faniyhteisö pääsee lähdekoodiin käsiksi ja alkaa tehtailla modeja, alkaa Warband nousta täyteen potentiaaliinsa.

www.taleworlds.com

Tämä miellytti:
uudistuksia, syvempi yksinpeli, moninpeli on hauskaa ja kepeää

Tämä ärsytti:
ei tunnu itsenäiseltä jatko-osalta, uudistukset sittenkin vähäisiä

Tämä yllätti:
moninpeli oli leppoisampaa kuin odotin, ehkä hyvä, ehkä ei

PELATTAVUUS: 9/10
+ helppoa pelata
+ laaja kartta
+ valinnanvaraa riittämiin
+ moninpeli
– pelimoottorin vanhat rajoitukset tuntuvat yhä

JUONI: 8/10
+ pelaaja saa tehdä mitä lystää
+ siltikin jos jonkinmoista taustatarinaa löytyy

GRAFIIKKA: 7/10
+ kokenut parannuksia...
– ...muttei pääse siltikään nykypäivän huipputasolle
+ ulkoasu toimii tähän peliin silti hyvin

PELIN IDEA: 8/10
+ paljon tehtävää ja nähtävää
– ei tuonut paljoakaan uudistuksia

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
+ (taas) paljon tehtävää...
– ...mutta alkaa toistamaan itseään
– jos on pelannut alkuperäistä, ei Warband tuo paljoakaan uutta
+ moninpeli on se, joka pelastaa päivän

Kahdeksas kysely on päättynyt!

2010-04-01T02:11:00.000-07:00

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely pelien ostamistaajuden selvittämiseksi on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:

1. Pari kertaa vuodessa - 26 ääntä, 56%

2. Kuukausittain - 12 ääntä, 26%

3. Viikoittain - 4 ääntä, 8%

4. Olen tyytyväinen nykyisiin - 3 ääntä, 6%

5. Kerran vuodessa - 1 ääni, 2%

Ääniä annettiin yhteensä 46!

Battlefield: Bad Company 2

2010-03-23T08:23:00.000-07:00

Nykypäivän virtuaalisodat käydään lähitulevaisuuden rintamilla. Toista maailmansotaa vielä viime kesänä kahlannut EA:n omistama ruotsalainen DICE jatkaa nyt Bad Companyn tarinaa uudella sotaretkellä. Peli on saatavilla pääkonsolien lisäksi myös Battlefield-veteraanien iloksi PC:lle.

Veikeä B-komppanian nelikko on pääroolissa tälläkin kertaa ja pelaajan hahmona toimii yhä Preston Marlowe. Joukon koostumus ei ole viime kerrasta vaihtunut, johtajan roolissa häärii kersantti Redford, tietokone-ekspertin roolia hoitaa Sweetwater ja räjähdeasiat taitaa punaniska-Haggard.

Bad Companyn ykkösosassa peli perustui huumorin, hahmojen väliseen sanailun ja kullanetsinnän ympärille. Nyt on aivan eri meininki. Venäläiset valloittavat Eurooppaa hirmuista vauhtia, ja uhkaavat jo Yhdysvaltoja. Asioita hankaloittaa Japanissa toisen maailmansodan lopulla kehitetty superase, joka on nyt joutumassa venäläisten käsiin. Vai että sitten näin. Maailmaa pelastamaan vaan. Taas.

Toisena muutoksena on se, että hahmojen välinen huumori on korvattu kirosanoilla. Vähintään joka toisen sanan voisi sensuroida ilman, että asiasisältö kärsisi.

Pelejä tarkastelemalla huomaa hyvin kuinka lamaa pelkäävät pelitalot alkavat selvästi samankaltaistua, ja yrittävät kattaa mahdollisimman suuren markkina-alan tuotteillaan. Yksinpeliguru Infinity Ward panostaa moninpeliin, ja moninpelimaestro DICE petraa yksinpeliään.

Sanonpa vain, että turhaan. Ainakin BF:BC 2:n kohdalla pelin yksinpelin voisi ohittaa aivan täysin. Juoni on yllätyksetön, kliseinen (ei siis hauskalla tavalla) ja hahmoja ei opi tuntemaan taikka ehdi seuraamaan ennen kuin tarina jo loppuukin.

Se mikä sitten onkin jo kokeilemisen arvoista, on moninpeli. DICE on sen aina osannut, eikä suorituksen tasossa näy hiipumista. Ykkösosan pelimuodot Rush ja Conquest ovat yhä tallella, mutta kaksi uuttakin on saatavilla.

Rushissa hyökkääjät yrittävät tuhota kerrallaan kahta puolustuspistettä, ja kartalla päästään eteenpäin vaiheittain. Conquest on perinteinen kolmen lipun valtaus, jossa osapuolet sotivat kolmen lipun hallinnasta. Uusi Squad Rush on tiimipelaajille suunnattu tiiviimpi muoto Rushista, kun taas Squad Deathmatchissa neljä neljän hengen joukkuetta sotivat pisterajaan saakka.

Edellisosaa vaivannut aseiden tehottomuus on kokenut korjailuja. Valittavissa onkin nyt Hardcore-muoto, joka tekee aseista tehokkaampia ja vähentää ruudulla näkyvän infon määrää.

Turha säätäminen on Battlefield-tyyliin minimissään. Hahmoluokkia on neljä: rynnäkkö, pioneeri, lääkintämies ja tiedustelu. Rynnäkköluokka (yllättäen) käyttää rynnäkkökiväärejä, pioneeri hoitaa ajoneuvojen tuhoamisen, lääkintämies hoitaa raskaan tulituksen konekiväärillään ja paikkailee haavoittuneita, kun taas tiedustelija napsii kohteita kaukaa tarkkuuskiväärillä ja kutsuu vihollisen niskaan tykistökeskityksiä.

Mutta valinnan varaa löytyy siltikin. Jokaiselle hahmoluokalle on avautuvia aseita, joihin pääsee käsiksi sitä mukaa kun kullakin luokalla pelaa. Samalla tavalla aukeavat myös erilaiset laitteet ja kyvyt. Näiden avaaminen on mukavan koukuttavaa, varsinkin kun peli näyttää joka matsin jälkeen montako pistettä vielä vaaditaan seuraavaan palkintoon.

Battlefield-sarja on tunnettu myös laajoista kentistään ja ajoneuvoistaan, ja näitä onkin luvassa runsain mitoin. Ajotuntumaa on kohennettu ja valikoimaa laajennettu. Helikoptereitakin on neljää laatua, ja varsinkin kuljetushelikopteri varustettuna kahdella minigunilla kylvää niin tuhoa kuin lyijyäkin pelottavan tehokkaasti.

Ainakin siis silloin, kun lentäjä osaa asiansa. Useille pelaajille helikopteri on kuitenkin vain henkilökohtainen keino päästä kohteeseen mahdollisimman nopeasti, ja usein minigunilla tähtäillessäni olen jäänyt putoavaan kopteriin katselemaan ulos hypännyttä pilottia. Karkuripilotteja löytyy valitettavan usein, vaikka tuloksekkaasta lentämisestäkin palkitaan.

Erilaisia pisteidenkeruumahdollisuuksia onkin aivan tuhottomasti. Eräs tehokkaimmista tavoista on ampua vihollisajoneuvon kylkeen infrapunapaikannin, johon kaverien sinkojen ammukset voivat hakeutua. Myös lääkitsemisestä ja ammusvarantojen täydennyksestä palkitaan. Myös vanha tuttu defibrillaattori on mukana taistelussa. Kuulasta kalloon saanut kaveri saa kirjaimellisesti uutta virtaa kun defibrillaattoripari täräyttää pysähtyneeseen sydämeen parisataa volttia. Kaverien henkiinherättäminen onkin erityisen kannattavaa, ja siitä palkitaankin sen mukaan.

Monia muitakin pieniä kivoja juttuja löytyy. Aseiden ääniä on parannettu huimasti, ja aseet kuulostavat oikeasti aseilta. Äänimaailma on muutenkin loistava, vierestä viuhuva kiväärinluoti ei ole ääneltään rohkaiseva. Myös tuhoutuva ympäristö on kokenut kohennusta. Nyt rakennukset voivat romahtaa kokonaan maan tasalle, mutta silti seinät rikkoutuvat turhan kaavamaisesti. Realismia polkee myös se, että metallisen verkkoaidan raivaa tieltään sekunnissa yhdellä vaivaisella puukonheilautuksella.

Joka tapauksessa Battlefield: Bad Company 2 on oikein ansiokkaasti tehty moninpeli. Yksinpeli ei ole varsinaisesti huono, mutta ei se kyllä hyväkään ole. EA julkaisijana tarkoittaa että tulossa on erilaisia lisäpakkauksia, ja karttalisäyksiä. Erikoisversion ostajat saavat ainakin osan kartoista ilmaisena, mutta muut joutuvat maksamaan, niin se vaan aina menee. Mutta jos pidät verkkosotimisesta, älä aikaile vaan osta Bad Company 2! Yksinpelin takia ei kannata vaivautua, ja onkin valitettavaa että tarinan loppu pohjaa jatkoa... Toivottavasti sitten Bad Company 3:ssakin on hyvä moninpeli!

http://badcompany2.ea.com/

Tämä miellytti:
aseiden tehoa ja ääniä parannettu, ensiluokkainen moninpeli

Tämä ärsytti:
talojen tuhoutuminen ei kokenut kovin suurta uudistusta, yksinpeli on mielikuvitukseton ja turha

Tämä yllätti:
aseiden ja muiden palkintojen avaaminen hyvin koukuttavaa, mutta eihän se DICE:ltä ole kovinkaan yllättävää

PELATTAVUUS: 9/10
+ standardikontrollit
+ paljon pelimuotoja
+ Hardcore-moodi takaa realismin aseiden tehossa
+ paljon ajoneuvoja
– yksinpeli ei innosta alkuunkaan

JUONI: 2/10
– Venäjä valloittaa maailmaa
– japanilaisten toisessa maailmansodassa kehittämä superase
– lyhyt tarina, pelaaja ei saa minkäänlaista otetta hahmoista
– huumori korvattu kiroilulla
+ tiimin apuna toimii pasifistihippihelikopterilentäjä, "It's bad for my karma, man!"

GRAFIIKKA: 9/10
+ oikein hienoa
+ tyylikkäät räjähdykset
+ rakeinen taivas on korjattu siistiksi

PELIN IDEA: 8/10
– onhan tämä nyt jo jatko-osan jatko-osan jatko-osan jatko-osa...
+ ... mutta näin hyvällä moninpelillä se passaa mainiosti

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ paljon avattavia aseita yms.
+ moninpeli on aina pitkäikäinen...
– ...yksinpeli taas ei
+/– tulossa on karttapakkauksia, EA rahastaa taas

The Sims 3: Maailmanmatkaaja

2010-03-17T11:10:00.000-07:00

Tästä se lähtee, The Sims 3:n lisäosarumba! Ensimmäisenä EA:n tuotantolinjalta putkahti lisäosa, jossa nimensä mukaisesti pääsee matkaamaan maailman ympäri!

Ei siis ihan maailman ympäri, mutta valikoimassa on kolme lomakohdetta: egyptiläinen al-Simhara pyramideineen ja hautakammioineen, ranskalainen maalaiskylä Champs les Sims, sekä kiinalainen Shang Simla, pikkukylä jossa voi opiskella vaikkapa itämaisia taistelulajeja!

Lomalle lähtö on pelissä melko simppeliä, kännykkä käteen ja pakettimatkaa tilaamaan! Matkan enimmäiskesto määräytyy simin viisumin tason mukaan. Viisumin tasoa voikin korottaa suorittamalla matkakohteessa erilaisia tehtäviä ja kokemalla seikkailuja. Tässä tuleekin ilmi simmatkailun toiminnallinen luonne. Kotiin ei näet palata rantarolexien tai muiden ostettujen matkamuistojen kanssa, vaan reppu täynnä hautakammioista varastettuja muinaisaarteita!

Ei ehkä moraalisesti oikein, mutta huomattavan paljon viihdyttävämpää kuin museokierros. Ai niin, sekin onnistuu... No, haudanryöstön ohella simeille on luvassa erilaisia kehittäviä taitoja opittavaksi. Kaikissa kohteissa voi ottaa valokuvia, Kiinassa voi opetella taistelulajeja ja Ranskassa voi valmistaa viin... Eikunsiis nektaria!

Aivan totta, simit voivat vierailla paikallisella nektaritilalla ja valmistaa rypäleistä tai muista hedelmistä koostuvaa juomaa nektarinvalmistuskoneella. Rypäleitä pääsee toki tallomaan, sitä prosessia ei sentään ole koneistettu! Kun juoma on valmiina pullossa voi sen laittaa nektarikellariin vanhenemaan jolloin laatukin paranee, tai hörppiä heti. Koska kyseessä on myös lapsille suunnattu peli, aiheuttaa nektarin nauttiminen vain sokerihumalan.

Ehkä suurin juttu pelissä on haudanryöstö. Erilaisista pyramidien sokkeloista tai muinaisten luolien uumenista löytyy muinaiskolikoita, jalokiviä, sekalaista tavaraa ja monia salaovia ja kirstuja avattavaksi. Matkalla voi kohdata myös erilaisia pulmia, kuten painolaatoilla avattavia ovia tai ansoja. Egyptissä voi varomaton sim saada päälleen vaikka muumion kirouksen, joten ihan kevein mielin ei kannata hautojakaan ryöstää.

Mukana tulee myös jonkin verran asusteita ynnä muuta siminluontikamaa, ja jokainen itseään kunnioittava aarteenmetsästäjä valitsee tietysti Indiana Jones -tyylisen asusteen hattua myöten.

Teknisellä puolella oli aluksi vähän häikkää omalla kohdallani. Yhteistyö ajurien tai jonkun muun jutun kanssa ei tuntunut ihan pelittävän ja peli pätki kurjasti. Grafiikka-asetuksissa tinkiminen ei auttanut, joten ajattelin vian olevan ohjelmistossa jota koneelle latautuu kaiken maailman päivitysten mukana. Lyhyen googlauksen jälkeen sain kuitenkin selville, että syypäänä on muokattu/lisätty sisältö, omalla kohdallani se merkkasi Maailmanluontityökalulla tekemääni kokeilunaapurustoa.

Kun poistin kaikki todisteet naapurustosta, alkoi peli rullaamaan mukavasti taas kerran. Kaiken kaikkiaan Maailmanmatkaaja on mukava lisäosa The Sims 3:n vierelle. Tekemistä riittää yllättävän paljon, ja uusien taitojen kanssa on mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista kivaa, kuten vaikka sitä vii... Nektaria...

Iso A suosittelee! Mutta paheksuu käytäntöä lukemattomista lisäosista! Tekisi mieli boikotoida EA:ta, mutta kun aina siihen samaan lankaan tulee taas langettua... Tehokkaita penteleitä...

http://fi.thesims3.com/game/ep1

Tämä miellytti:
matkakohteet mielenkiintoisia, paljon tekemistä, uusia taitoja

Tämä ärsytti:
pieni lisäys kartan muodossa teki pelaamisesta järkyttävän tökkivää

Tämä yllätti:
pieneltä vaikuttavassa lisäosassa on yllättävän paljon tehtävää

PELATTAVUUS: 8/10
+ tuttua Sims-klikkailua
+ helppoa ja hauskaa
+ paljon tehtävää
+ viin... nektaria!
– useamman simin lomailun junailu voi aiheuttaa hankaluuksia

JUONI: 6/10
+/– ei tässä simulaattorissa oikein juonta ole...
+ ...mutta erinäiset seikkailutehtävät ovat kivoja

GRAFIIKKA: 9/10
+/– riippuu pitkälti käyttäjän koneesta
– pieni huomaamaton lisäys voi sössiä kaiken

PELIN IDEA: 1/10
+ matkailu on kivaa, myös virtuaalisesti...
– ...mutta periaatteesta pitää iskeä EA:lle lisäosamiinus
– ja onhan tämä taas melko tuttua
– nytkin on jo tulossa uusi lisäosa kesäksi
– siinä tulee uusia ammatteja
– ja sitten kaivataan vielä lemmikkejä
– ja vuodenaikoja
– ja yliopistoa
– ja yöelämää
– ja...

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ kiitettävästi tekemistä
+ nektarinvalmistuksessa paljon varaa valinnalle ja luovuudelle
+ paljon hautoja ryöstettäväksi

Vancouver 2010

2010-03-06T06:38:00.000-08:00

Olympiakisat ovat jo ohi, mutta vielä on mahdollisuus paikata kansallisylpeyttä sekä vajavaista mitalisaldoa. SEGA:n lisenssipeli olympialaisista kattaa alppilajit, mäkihypyn, kolme kelkkailulajia, pikaluistelun, kaksi freestyle-hiihtolajia sekä kaksi lumilautailulajia.

Lajien kirjo ei siis ole kovin huikea, ja monet suomalaisille tutut lajit ovat jääneet rannalle. Vaikka 50 km hiihto näppäimiä hakaten voisi olla puuduttavaa, olisi hyvin esimerkiksi ampumahiihdosta voinut soveltaa lajin.

Pelin yleisilme on mukava, valoisa ja lajien ruutugrafiikat on tehty näyttämään aitojen kisalähetysten vastaavilta. Vaikka siinä mielessä peli tuntuu tv-lähetykseltä, ei olympiakisojen henki valitettavasti ole mukana.

Laskettelulajeina ovat naisten pujottelu sekä suurpujottelu, miesten super-G ja syöksylasku. Meno on melko selkeää, eikä kontrollien kanssa pitäisi olla ongelmia. Lähtölaskennan jälkeen ponkaistaan vauhtiin ja kiihdytetään näppäintä hakaten. Sitten ohjaillaan porttien läpi kyykistellen ja kaarrellen. Sen verran pelaajalle annetaan armoa, että diskaus tulee vasta viiden ohitetun portin jälkeen.

Oma suosikkini, ja lähinnä suomalaisten sydämiä oleva laji, mäkihyppy on hoidettu esimerkillisesti. Pelaaja istutetaan hyppytornin puomille, kuvakulma on hyppääjän silmistä. Sitten vain odotellaan valmentajan merkkiä tai katsotaan otolliset tuuliolosuhteet kisapaikan lipuista. Kun sopiva tuuli käy, pitää vain työntää vauhtia ja varautua hyppyyn. Kaikki komennot ennen varsinaista lentoa hoituvat samasta painikkeesta, joten pelattavuuskin on kohdallaan. Ilmassa tasapainoillaan, ja kun maankamara lähestyy läjäytetään yleispainikkeella vielä kunnon telemarkit loppuun.

Kelkkailu on lajeista vauhdikkain, ja sitä tarjoillaan kolmessa muodossa. Surullisenkuuluisaksi Vancouverissa muodostunut ohjaskelkkailu jalat edellä, kahden miehen rattikelkkailu sekä skeleton, jossa kiidetään pää menosuuntaan. Kaikki toimivat samalla mekaniikalla, alussa näpytetään vauhtia ja mutkissa ohjataan tarpeeksi ylös jotta vauhti kasvaa, mutta tarpeeksi lyhyen aikaa ettei kelkka kaadu.

Pikaluistelu on lajeista tylsin ja mielikuvituksettomin. Sen verran kyllä pitää kiittää ettei pitemmällä matkalla (1500m) vauhtia koko ajan hakata kuten 500 metrin matkalla, vaan painallukset ajoitetaan luistinten rytmiin.

Lumilauta- ja skicross ovat keskenään samanlaisia. Hiihtoversion alussa lykitään vauhtia, mitä lumilaudan kanssa ei toki tehdä, mutta rata on sama ja hyppyjen kanssa pitää olla tarkkana. Huonosti ajoitettu hyppy voi pilata koko kisan helposti.

Toista lumilautalajia edustaa paripujottelu jossa kierrellään ja kaarrellaan lippuja samalla kun voivotellaan vastustajan koko ajan kasvavaa etumatkaa. Muissakin lajeissa vaikeustasot vaihtelevat superhelposta suoraan mahdottomuuteen. Viimeinen sija ei kuitenkaan harmita kovin paljoa, sillä neljän osallistujan joukosta voi ylpeästi julistautua maailman neljänneksi parhaaksi.

Aivan oikein, joka lajissa kilpailijoita on vain neljä. Tämä latistaa tunnelmaa huomattavasti, eikä suuren urheilujuhlan tuntua ole lainkaan havaittavissa. Oikeita urheilijoitakaan ei löydy, kaikki ovat vain nimettömiä maansa edustajia.

Mutta jatketaan nyt vielä ja kerrotaan viimeisestäkin lajista, freestylehypyistä. Ensin yritetään saada oikea suunta, ajoittaa hyppy oikein ja seurata analogisauvoilla ruudun ohjeita. Temppu valitaan siis aivan aluksi ennen varsinaista suoritusta.

Lajien taso vaihtelee mäkihypyn mainiosta pikaluistelun kurjaan, ja naurettavan pieni kilpailijamäärä latistaa tunnelmaa. Jos tarjolla olisi jonkinlaista uramoodia, tai edes jotain palkintokaappia (mielikuvituksettomien Trophyjen/Achievementien lisäksi) olisi koukutus jopa mahdollinen. Peliä voi pelata samalla koneella neljä, samoin LAN:in ja netinkin kautta. Lajeja voi myös niputtaa isommiksi kisayhdistelmiksi.

Tavallisten lajien lisäksi on valittavana erilaisia haasteita, joissa tavoitteena on esimerkiksi huippuvauhti tai lumiukkojen läpi laskeminen pujotteluradalla.

Pienellä kehitystyöllä ja vaikkapa sillä uramoodilla SEGA:lla saattaisi olla käsissään erittäin hyvä peli, nyt se on ihan kiva kisalisenssipeli. Tätä peliä en suosittele kovan luokan pelaamiseen, vaan ennemminkin perheen tai kaveriporukan kanssa hupailuun.

www.olympicvideogames.com/vancouver2010

Tämä miellytti:
mäkihyppy

Tämä ärsytti:
vain neljä kilpailijaa, ei oikeita urheilijoita, ei uramoodia

Tämä yllätti:
urheilijoiden ja lajien pieni määrä

PELATTAVUUS: 8/10
+ hyvin selkeät kontrollit
+ ensimmäisellä persoonalla pelattaessa tunnelma kohoaa...
– ...muuten tunnelma on melko lattea

JUONI: 4/10
+/– olympiakisojen lisenssipeli...
– ...mutta se uramoodi olisi kiva

GRAFIIKKA: 9/10
+ hienoa on, vaan ei mitään mullistavaa

PELIN IDEA: 7/10
+ hyvät kontrollit ja vanhanaikainen näppäinten hakkaaminen on väistyvässä roolissa
– tarvittaisiin lisää lajeja

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
– pelimuotoja löytyy liian vähän
+ haasteet tuovat lisää tekemistä...
– ...jota ei sittenkään löydy kauheasti
+ moninpeli on plussaa

MAG

2010-02-21T10:24:00.000-08:00

Ensimmäisen persoonan sotapelejä on nähty ja koettu jo pitkään. Toinen maailmansota on väistymässä vihdoin taka-alalle, nyt soditaan lähitulevaisuudessa. Myös Massive Action Game -moninpeli seuraa uutta valtavirtaa, PS3-yksinoikeudella. Peli on myös lokalisoitu, ja suomen kielelle kääntäminen on kiitettävän onnistunutta.

MAG:ssa suurvalta-armeijoiden kustannukset ovat nousseet liian suuriksi, ja suurvallat tukeutuvat nyt yksityisiin palkka-armeijoihin jotka hoitavat ihmiskunnan sotimisen tarpeen.

Nyt pelaajan tulee valita yksi kolmesta: eurooppalainen Raven, joka hoitaa homman huippuvälineillä ja kovalla harjoittelulla, yhdysvaltalaisista veteraaneista koostuva Valor, joka tukeutuu kokemukseen, ja uusi tulokas S.V.E.R. jonka venäläisistä, kiinalaisista ja intialaisista koostuvat joukot ovat vasta nousemassa suurten kilpailijoittensa tasolle.

Jokainen joka ryhtyy haastamaan FPS-markkinoiden kovimmat nimet, tarvitsee jotain erikoista. Ihan kuin laitemarkkinoilla, peli tarvitsee "tappajasovelluksensa", ominaisuuden jonka takia kuluttaja haluaa kyseisen pelin.

MAG:n valttikortti on huikea pelaajamäärä. Kun kilpailijoiden isoimmat matsit ovat 18 pelaajaa jaettuna kahteen tiimiin, MAG:ssa pelaajia on 256. Siinä jos jossain on syy pelin ostamiseen!

Ensimmäisenä saattaa kuitenkin epäilys hiipiä mieleen. Jos verkkoyhteys pätkii jo 17 muun pelaajan kanssa, niin entä kun kanssa- ja vastapelaajia onkin kolmatta sataa? Kehittäjä Zipper Interactive keskittyi hyvän serverikannan rakentamiseen heti alusta, joten peli pyörii todella sujuvasti, eikä ruudunpäivityksen kanssa ole ongelmia.

Toinen mahdollinen ongelmakohta on se, että kun yhdellä kartalla juoksee samaan aikaan 256 pelaajaa, tuloksena voi olla vain täydellinen kaaos. MAG:iin on kuitenkin kehitetty toimiva ja yksinkertainen komentoketju.

Kaikki alkaa kahdeksan pelaajan ryhmistä, yksi pelaajista toimii ryhmänjohtajana. Neljä ryhmää muodostaa 32 pelaajan joukkueen, jota johtaa joukkueenjohtaja. Täydessä 128 pelaajan osastossa on neljä joukkuetta, ja koko osastoa johtaa osastonpäällikkö. Isoimmassa pelimuodossa kaksi 128 pelaajan osastoa sotivat vastakkain, ja homma pysyy yllättävän hyvin kasassa!

Eritasoiset johtajat voivat antaa komentoja helposti tavallisen pelaamisen ohella. Kohteiksi voi asettaa esimerkiksi tuhottavia (tai puolustettavia) bunkkereita, tykistöasemia ja tiesulkuja. Käskyjä ei ole pakko seurata, eikä sooloilusta rangaista, mutta käskyjen toteuttamisesta ja/tai edistämisestä palkitaan sen verran hyvin, ettei sooloilu kannata. Kohteen lähellä tehdyt tapot, lääkintätoimet ja korjaamiset kartuttavat kokemuspistesaldoa kaksinkerroin, kun mukaan liitetään käskybonus.

Kuten tuossa jo sanoinkin, peli palkitsee pelaajia valtavirran tapaan kokemuspistein. Näillä voikin sitten avata uusia aseita, kykyjä ja sotilasarvoja. Sotilasarvoissa ylentyminen avaa uusia asusteita, eikä johtotehtäviin pääse ennen tasoa 15. Ihan fiksua, että ensin pitää oppia mistä hommassa on kyse.

Muutenkin peli avautuu vaiheittain. Palkka-armeijan valinnan jälkeen pitää läpäistä harjoitusosio, sitten pääsee pienehköön (vaivaiset 64 pelaajaa) Tuhoamiseen (tuttu tappomatsi). Sitten kokemustasojen kertyessä avautuvat pelimuodot Sabotaasi ja Kaappaus. Sabotaasissa kaksi 32 pelaajan joukkuetta taistelee kolmen valloituspisteen hallinnasta kun taas Kaappauksessa 128 pelaajaa sotivat kahden sotilasajoneuvon hallinnasta. Viimeiseksi avautuvassa Hallinnassa täydet 256 pelaajaa sotivat kaikkiaan kahdeksasta valloituspisteestä.

Pääkohteiden seassa on erinäisiä pienempiä kohteita, kuten bunkkereita ja ilmatorjuntatykkejä, joiden tuhoaminen vaikeuttaa puolustajan toimintaa ja vähentää vastustajan ryhmänjohtajien mahdollisuuksia kutsua esimerkiksi tykistökeskityksiä ja muita apuja.

Itse pelituntuma ei ihan pärjää parhaille kilpailijoilleen, liikkeet tuntuvat vähän töksähtäviltä verrattuna parhaimmistoon ja tähtäyksessä on joskus hankaluuksia, mutta toimeen tullaan silti mainiosti. Aseetkin ovat ihan hyviä, vaikka asevalikoima on mielikuvitukseton ja keksittyjen aseiden sekaan on otettu useita oikeiden aseiden kopioita. Se mikä haittaa, on se että vihollinen on liian kestävä, ja vanha kunnon "lipas per vihollinen"-meininki jyllää. Jenkkien Humveekin kestää noin puolen tusinaa singonosumaa.

Toiseksi kun kerran on lähdetty näin suuren mittakaavan sotimiseen, olisi kiva saada mukaan kunnolla ajoneuvoja, helikoptereita ynnä muuta. Pari joukkojenkuljetusautoa ei ihan tyydytä. Olisi hienoa nähdä vaikkapa 256 pelaajan Battlefield, siinä vasta olisi kunnolla ajoneuvomeininkiä!

Ja vaikka surullista se onkin, 256 pelaajan joukosta löytyy aina joku jonka mielestä omien tappaminen on kivaa. Tämän ilmiön esiintyessä on harmillista että tahallisen teamkillaamisen rangaistukset ovat vähäiset, ja pelaajan potkiminen ulos serveriltä on hankalaa, äänestyksen pelaajan poistamisesta voi aloittaa vain joku ryhmänjohtajista.

Vaikka monin paikoin MAG ei ole yhtä tasokas kuin parhaat kilpailijansa on sen huikea pelaajamäärä ehdotonta plussaa. Toivottavasti ideaa kehitetään pidemmälle, ja saamme useita kovan luokan Massiivisia ToimintaPelejä!

www.mag.com

Tämä miellytti:
256 pelaajaa, kilpailijat eivät pääse edes lähelle! nettiyhteys ei pätki, tekstit suomeksi

Tämä ärsytti:
pelituntuma ei kaikkein sulavin, arsenaali vähäinen, joskus pelin löytäminen toivottoman hankalaa

Tämä yllätti:
vain muutama ajoneuvo, helikopterien akuutti puute

PELATTAVUUS: 8/10
+ 256 pelaajaa
+ kentät laajoja
– vähän aseita
– tuntuma on kulmikas
+ suomennettu

JUONI: 6/10
+/– ei mitään maata mullistavaa, mutta moninpeli ei kummempaa kaipaakaan

GRAFIIKKA: 8/10
+ onhan se teräväpiirtoa...
– ...mutta parempaan on totuttu

PELIN IDEA: 8/10
+ 256 pelaajaa
– jos keksitään omia aseita, ainakin itse jättäisin oikeat aseet taakse

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ pelimuotoja löytyy
+ kokemuspisteiden kerääminen ja hahmonmuokkaus koukuttavat

FIFA 10 (arvostelu)

2010-01-31T09:33:00.000-08:00

Elokuussa kirjoittamassani ennakossa ylistin FIFA 10:ä hypetyksen lumoissa. Nyt kun olen jonkin aikaa pelaillut pelin lopullista versiota, olen lievästi pettynyt.

Totta kai, 360° ohjaus, sekä monet muut ominaisuudet ovat tehneet pelistä todella sulavan ja realistisen, mutta jotenkin pelaamisen fiilis ei ole kohdallaan. Ongelmat alkavat jo heti aloituksesta. Pelin musiikkiraita on mielestäni harvinaisen sekava, eikä jalkapallotunnelma välity niiden kautta vähääkään.

Selostuksessakin on parantamisen varaa, kommentit eivät ole kovin kummoisia, ja tulevat lisäksi myöhässä. Toisinaan selostajilla ei ole harmainta aavistusta mitä pelaaja oikeasti yritti, vaan kommentoivat jotain ihan muuta. Toki samoja ongelmia on NHL 10:ssäkin, mutta sillä puolella ollaan silti valovuoden verran edellä...

Ja vaikka uusi ja hieno ohjaussysteemi kuinka avaisi mahdollisuuksia, tuntuma on todella kaukainen, ja ruudulle komennot välittyvät riipivän hitaasti. Puolustuspeli on sanalla sanoen mahdotonta, sillä puolustaja vastaa hyökkääjän liikkeisiin auttamattoman hitaasti. Nopeissa tilanteissa pelaajan vaihtaminen sulavasti ja järkevästi olisi välttämätöntä, mutta peli valitsee aina juuri sen väärän pelaajan, joka hänkin tottelee harvinaisen hitaasti.

Ero on järkyttävä, jos kokeilee NHL 10:ä sekä FIFA 10:ä ja vertaa ohjaamisen nopeutta. Ero on kuin F1-autolla ja rekalla joka kuljettaa 20 tonnin kuormaa jäällä... Varsinkin jos pelaa tekoälyä vastaan, menee homma mahdottomuuksiin, tekoäly kun pystyy ohjaamaan pelaajiaan huomattavasti terävämmin.

Monille pelin moninpeliominaisuudet ovat tärkeitä. Muutaman kokeilukerran jälkeen tajusin jättää leikin sikseen. Kuvittelepa ohjaavasi sitä rekkaa 20 tonnin kuormassa pitkin sitä jäätä, mutta radio-ohjauksella joka toimii puolen sekunnin viiveellä... Se ei sisälly käsitykseeni hauskasta ja mielekkäästä pelaamistuokiosta.

Viime vuosina vakio-ominaisuuksien joukkoon noussut Be-a-Pro -pelimuoto on oma suosikkini, joten odotin innolla sen kokeilemista. Aloitus on looginen, luodaan oma Virtual Pro, valitaan joukkue, ja hypätään kentälle. Aivan heti ei kuitenkaan pääse Real Madridin aloituskokoonpanoon, vaan ura alkaa reservijoukkueen riveissä. Kun on niittänyt tarpeeksi mainetta ja kunniaa, pääsee joukkueen ykkösnyrkkiin, ja myöhemmin jopa maajoukkueeseen edustamaan isänmaataan.

Pääpiirteittäin Be-a-Pro sujuu hyvin, joskin valmentaja on melko epäreilu antaessaan arviotaan pelaajan suorituksesta kentällä. Pelaajan odotetaan suoriutuvan täydellisesti kaikesta, ja mikäli virhe tapahtuu, siitä rangaistaan tuntuvasti. Tämän lisäksi pelaajan kehittyminen on melko epäselvää. Kyvyt kohenevat suorittamalla erilaisia pienhaasteita otteluiden aikana, kuten "ohita 200 pelaajaa kikkailemalla", tai "voita 50 pääpalloa". Se kuulostaa hyvältä lisältä perinteiseen kehittymiseen, jos se perinteinen kehittyminen vain olisi mukana pelissä...

Tietysti voit ostaa suoritusbuusteja FIFA Storesta pikkurahalla. "Ostamalla tämän suoritusbuustin voit nostaa Virtual Prosi laukomistaidon tasolle 85, vain 75 sentillä!" Tässäkö on vastaus kaikkiin ongelmiini? Siis ei herranen aika... Erään suuren tamperelaispuhujan sanoin: "Ei kyllä taas huvita oikein yhtään mikään..."

Vaikka pelikokemus onkin melko huono, graafisella puolella mennään vuosi vuodelta parempaan suuntaan. Pelaajat tunnistaa kasvojen perusteella aidoiksi esikuvikseen, ja yleisökin näyttää aidommalta kuin koskaan. Myös itse pallopelin äänimaailma on hyvin kohdallaan.

Ennakosta löytyy enemmän yksityiskohtia esim. uudistuksista, tässä olen keskittynyt enemmänkin itse pelikokemukseen (ja siitä valittamiseen). Monet arvostelut kehuvat FIFA 10:ä, ja itsekin pidän uudistuksia toimivina ja tarpeellisina, mutta niin moni muu asia on vinksallaan, etten vain jättää niitä sikseen.

Jos minulta kysytään, FIFA 10 on pettymys. Vaikka kyseessä ei ole erityisen huono peli, en lähde tätä erityisesti suosittelemaankaan. Toisaalta pelin kilpailija, Pro Evolution Soccer ei ole lähelläkään tätä tasoa. Jos siis tarvitset uutta jalkkispeliä, osta FIFA 10, ja varo halpaa kopiota.

www.fifa.easports.com

Tämä miellytti:
uudistukset, melko toimiva Be-a-Pro, yleisö on hyvin mukana

Tämä ärsytti:
vaikka pelituntuma on saanut mahtavan uudistuksen, se on auttamattoman hidasta, netissä hitaus on suorastaan kauheaa, EA:n pienrahastus, tunnelma ei kohdallaan

Tämä yllätti:
kaikki ne uudistukset, kaikki se hype, mutta silti homma kaatuu pariin pikku mokaan?

PELATTAVUUS: 8/10
+ uudistukset
+ liikkumisen vapaus ja sulavuus
– tottelee hitaasti
– sekavat musiikit pilaavat tunnelman

JUONI: 5/10
+/– urheilupeli

GRAFIIKKA: 10/10
+ mitä siihen lisäämään, nyt kun yleisökin on saanut tarvitsemansa huomion

PELIN IDEA: 8/10
– joka vuosi uusi FIFA, sen lisäksi EM- ja MM-erikoisjulkaisut
+ hyvä tapa kehittää peliä aina vain paremmaksi

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
+ pelimuotoja löytyy
– maistuu yllättävän nopeasti puulta

Tulos ja tase

2010-01-27T10:27:00.000-08:00

Taas yksi vuosi bloginpitoa takana, 39 uutta arvostelua, neljä kyselyä sekä kolme pääkirjoitusta niiden kirjoitushetkien tuloksena. Ja näyttää siltä että alkuvuosi 2010 on tuomassa vielä lisää arvosteltavaa heti vuoden alkajaisiksi!

Edellisen vuoden tammikuun jälkeen blogissa on vieraillut 32.000 kävijää, nostaen kokonaissaldon 49.000 kävijään. Tästä kiitänkin mitä suurimmin Sinua! Sinua joka tälläkin hetkellä luet näitä sanoja! Ja juuri Sinua vartenhan tämä blogi on alunperin perustettukin! Teidän kommenttinne lisäksi osoittavat, etten kirjoita näitä arvosteluja vain itselleni! Kyselytkin keräsivät huikeat 534 ääntä, kiitokset myös äänestämisestä!

Siis vielä suurkiitokset Sinulle ja erinomaista pelivuotta 2010!

Ratchet & Clank: A Crack in Time

2010-01-23T06:23:00.000-08:00

Insomniacin huippusuosittu Ratchet & Clank -sarja on päässyt laskutavasta riippuen joko seitsemänteen tai kahdeksanteen osaansa. Sanotaan kahdeksas, vaikka en viidentenä julkaistua PSP-peli Size Mattersia (eri studion tuotos) samassa arvossa muiden osien kanssa pidäkään.

Ratchetin uskollinen robottiapuri Clank kaapattiin sarjan PS3-debyytin, Tools of Destructionin lopussa ja seuranneessa osassa, Quest for Bootyssa, Ratchet sai selville ystävänsä olinpaikan. Tästä vastuussa on paluun tekevä, kolmososasta tuttu tohtori Nefarious, ja sankarimme lähtee matkalle universumin halki pelastaakseen ystävänsä.

Clankin pelastaminen ei ole Ratchetin ainoa päänvaiva. Nyt ollaan myös selvittämässä, miksi Ratchet on ainoa lombax-lajin edustaja. Asiaa selvitettiin jo ToD:ssa, mutta kunnollisia vastauksia on luvassa vasta nyt.

Mysteeriset zonit toivat Clankin tri Nefarioukselle, joka tarvitsee Clankin pään sisältä löytyvää avainta Suureen Kelloon, jolla hän aikoo siirtää aikaa taaksepäin ja kääntää kaikkien pahisten häviöt voitoiksi. Clank onnistuu kuitenkin pakenemaan ja saa selville, että hänen kohtalonsa onkin läheisesti sidottu Suureen Kelloon.

Clank tapaa Sigmundin, Kellossa työskentelevän robotin, joka kertoo Clankille miten hän liittyy Kelloon, ja opettaa hänet suoriutumaan aikapuzzleista, jotka toimivat ACiT:n ongelmanratkontaosuuksina. Näissä pulmissa Clank voi monistaa itsensä aika-alustoilla, ja päästä käsiksi useaan paikkaan samaan aikaan avatakseen ovia.

Clankin ratkoessa pulmia aikaa manipuloimalla, Ratchet ratkoo pulmia aina vain mielikuvituksellisimmilla aseilla. Vai mitä olet mieltä Mökämörssäristä, joka on geenimanipuloitu otus, joka päästää ilmoille järisyttävän kovan soidinkutsun, joka tekee selvää isommastakin vihollisjoukosta? Monien muiden uusien aseiden lisäksi, ToD:sta tuttu Groovitron-hanska tekee paluun. Mikä onkaan kätevämpää, kuin heittää diskopallo vihulaisten keskelle, ja katsoa kuinka jo valmiiksi hauskat ja mielikuvitukselliset viholliset pistävät jalalla koreasti?

Jo kakkososasta lähtien aseet ovat kehittyneet käytettäessä, mutta nelososassa tuotiin mahdollisuus muokata aseita, esimerkiksi ampumaan nopeammin, tai jäädyttämään viholliset. Aseiden muokkaaminen ei kuitenkaan säilynyt, sillä se uhrasi valmiiksi suunniteltujen aseiden uniikkiuden ja alkuperäisyyden. Nyt idea on tuotu takaisin ilman näitä haittavaikutuksia. Valmiiksi suunniteltujen aseiden lisäksi pelaaja saa käsiinsä kolme viritysasetta (pistooli, pommihanska sekä haulikko), joiden ominaisuuksia voi muokata viritysmoduuleilla.

Tämä luokin aasinsillan keräiltäviin esineisiin, joita pelisarjassa on aina ollut. Kentistä löytyvät kultapultit, zonit tai viritysmoduulit avaavat ekstroja ja parantavat välineiden ominaisuuksia.

Peliin on tehty suuremman luokan uudistuksia, joita odotettiin jo Tools of Destructioniin. Ensinnäkin matkaaminen planeettojen välillä on nyt täysin vapaata. Avaruudessa kruisaillessa voi suorittaa lisätehtäviä, räjäytellä vihollisia, tutkia kuita keräiltävien esineiden muodossa, tai vain kuunnella radiota. Tarinaa eteenpäin vievien planeettojen ympäriltä löytyvät kuut ovat erinomainen paikka kerätä aiemmin mainittuja esineitä, mutta planeetatkin ovat toki tutkimisen arvoisia.

Mutta tutkimisen ja taistelun ohella tarina ja juonen kuljettaminen ovat olleet tärkeä juttu pelisarjassa. A Crack in Timessa, Future-trilogian päättäjässä, tarina on vieläkin keskeisemmässä osassa, ja mukaan mahtuu uusia liittolaisia, vanhoja vihamiehiä, selvitettyjä mysteerejä, juonenkäänteitä sekä tuttuun tapaan, paljon huumoria.

R&C-sarjan huumori on esillä kaikilla osa-alueilla, aseissa, hahmoissa, vihollisten puheissa, kentissä, välivideoissa, jopa lopputekstien aikana ja jälkeen. Osa vitseistä katoaa suomenkielisessä dubbauksessa, mutta lokalisoitu ääninäyttely on paljon parempaa kuin ToD:ssa, ajoittain todella hyvää. Plussaa siitä, sillä pelaaminen helpottuu pienemmille, mutta vanhemmillekin pelaajille suunnattuja vitsejä löytyy.

Ratchet & Clank: A Crack in Time on kaikin puolin erinomainen jatko aiemmille osille, erinomainen päätös Future-trilogialle, ja jos kyseessä on koko sarjan päätösosa, erinomainen lopetus erinomaiselle pelisarjalle. Ehdottomasti ostamisen arvoinen peli! Jatka samaan malliin Insomniac!

www.ratchetandclank.com

Tämä miellytti:
uudistuksia, huumoria, hieno tarina

Tämä ärsytti:
uusi piirrosmainen ilme räjähdyksissä ei vastaa välivideoissa näkyvien räjähdysten näyttävyyttä (ei siltikään kovin iso juttu)

Tämä yllätti:
jälleenpelattavuus todellakin kohdallaan, dubbaus erinomaista

PELATTAVUUS: 10/10
+ hyvät tutut kontrollit
+ uudet pelilliset ominaisuudet
+ Ratchet hoitaa räjäyttelyn...
+ ...Clank hoitaa aivotyön

JUONI: 10/10
+ mysteerit selviävät
+ huumori yhä kohdallaan
+ erinomaista tarinankerrontaa
+ hieno päätös trilogialle, jättää mahdollisuuden jatkolle

GRAFIIKKA: 10/10
+ erinomaisen upeaa lähes kaikin puolin...
– ...piirrostyyliset räjähdykset eivät sytytä
+ välianimaatiot todella upeita

PELIN IDEA: 8/10
– jatko-osan jatko-osan jatko-osa
– jotkut ideat olisivat voineet olla jo edeltäneissä peleissä
+ todella mielikuvituksellista kaikin puolin

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 10/10
+ sopivan pituinen tarina
+ keräiltävät esineet, skill pointit sekä trophyt
+ uudelleenpelattavuus pidetty suuressa arvossa

The Sims 3: Ympäristöjen luonti (Beta)

2010-01-14T07:45:00.000-08:00

Yksi suuri osa Sims-pelisarjaa, ovat laajat luomismahdollisuudet. Pelaajat pääsevät luomaan omat pelihahmonsa, talonsa ulkoa ja sisältä ja nyt ympäristöjen luominenkin on mahdollista.

Maailmanluontityökalu on ladattavissa The Sims 3:n nettisivuilta, kokoa paketilla on 156 megatavua. Ohjelmasta on tehty melko mukava käyttää. Ensinnäkin se avautuu tavallisena ikkunana, joten muiden ohjelmien samanaikainen käyttö on helppoa.

(Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.)

Ympäristön luonti aloitetaan valitsemalla karttapohja. Täysin tasaisten pohjien lisäksi mukana on myös joitain valmiita pohjia. Vaikka valitsisi valmiin karttapohjan, voi maastoa muokata erilaisilla yksinkertaisilla työkaluilla. Tavalliseen tapaan työkalut pitävät sisällään vuori- ja laakso -tyyppisiä toimintoja. Työkalun vaikutusalueen kokoa, voimaa ja vähenemistä muokkaamalla saa aikaan yllättävänkin tarkkaa jälkeä, joskin toimintaa haittaa ruudunpäivityksen tökkiminen.

Kun pinnanmuodot on saatu kohdalleen, pääsee maaston tekstuuria muuttamaan. Nyt valinnoissa ovat koko, läpinäkyvyys ja väheneminen. Hiekkarantojen ja kallioiden "maalaaminen" on helppoa valmiiksi luoduilla tekstuureilla, mutta vaativampi käyttäjä voi luoda tai tuoda omia maastopintoja editoriin. Kuvien pitää vain olla joko .tga tai .dds -muodossa, ja koko pitää olla toisen potenssi. Maksimikoko on 1024x1024 pikseliä kun resoluutio on 72 pikseliä per tuuma. (Tarkkaa puuhaa se modaus...)

Tämän jälkeen on vuorossa pelillisten elementtien vuoro. Teiden sijoittelu on helppoa siihen saakka, kunnes pitäisi lisätä mutkia tai mikä pahinta, risteyksiä! Ei ladattava ohjekaan paljoa asiaa valaissut... Tonttien lisääminen on jotakuinkin helppoa, valitsemaan pääsee haluaako tontista yhteisö- vai asuintontin, sekä minkä arvoinen tontti on. Asuintalotkin voi rakentaa valmiiksi Muokkaa pelissä -toiminnolla.

Perustavanlaatuisen infrastruktuurin ollessa kunnossa, voi keskittyä yksityiskohtiin. Rannalle voi sijoittaa aaltoja, veteen purjeveneitä, tai taivaalle pilviä, erilaisia vaihtoehtoja on useita.

Kun kaikki näyttää hienolta, ja lähiö on valmis vastaanottamaan asukkeja, alkaa ympäristön siirto-operaatio. Ladattavan ohjeen opastuksia seuraamalla sain lähiöni peliin, vielä ihan toimivanakin. Mutta koska yhteisöllisyys on suuri osa peliä, pitäisi ympäristön jakamisenkin toimia. No, ohjeiden avulla pääsin ihan loppuvaiheille, mutta nettiominaisuuksia hallinnoivassa käynnistyssovelluksessa vastaan tuli mystinen verkkovirhe.

Mitenköhän siitäkin pääsee yli, tiedä häntä, mutta Suurta Tuomiota en lähde luontityökalulle vielä antamaan. Kaikenlaisen modauksen kanssa vastaan tulee aina järkyttävän paljon selittämättömiä esteitä ja herjauksia, joista pääsee loppujen lopuksi yli, kunhan vain jaksaa yrittää. Toinen syy on se, että työkalu on beta-asteella, eivätkä EA:n lopullisetkaan tuotteet läheskään aina toimi. Siis vielä kehittelyasteella olevasta tuotteesta ei uskalla sanoa vielä paljoakaan bugien ja muiden mokien osalta.

Pelille kuten The Sims 3, yhteisöllisyys ja itse tehty sisältö ovat tärkeitä asioita. Siksi Ympäristöjen luonti -työkalu on jokaiselle Sims-fanille vähintään kokeilemisen arvoinen lisäys peliin. Vaikka ruudunpäivitys tökkii ja valikkojen avautumisessa kestääkin hetki, pienellä vaivannäöllä saa aikaan oikein hienojakin naapurustoja.

http://www.thesims3.com/game/tools/world

Tämä miellytti:
perustoiminnot helppokäyttöisiä ja tehokkaita

Tämä ärsytti:
tökkii ja hidastelee (beta), jotkin keskeisetkin toiminnot vailla ohjeistusta

Tämä yllätti:
työkalun monipuolisuus ja syvyys

NHL 10

2010-01-07T10:50:00.000-08:00

Monet kritisoivat EA:ta rahastuksesta. Tätä tapahtuu mm. vuosittain julkaistavien urheilupelisarjojen muodossa. Monet miettivät, miksi pitäisi ostaa uusi versio, sillä eihän siihen paljoa uudistuksia ole varmaankaan saatu.

Useimmiten muutokset eivät olekaan kovin dramaattisia, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi EA Canada on tuonut kiekkokaukaloon muutamia suuria uudistuksia.

Nyt "pitkä päätyyn ja perään"-taktiikka voi johtaa hyvään tilanteeseen, koska nyt vastapelaajan voi sitoa laitaan, jolloin tiimikaveri voi käydä kalastelemaan kiekkoa laitakahinasta. Syöttämiseen on tuotu täysi vapaus, avustavan syötöntähtäyksen sijasta. Nyt voit syöttää laidan kautta, maalin takaa, ihan miten lystäät. Harhasyöttöjen määrä on korkea alussa, mutta kun oppii miettimään syöttöjään, alkaa maalipaikkoja syntyä.

Tämän vuoden teemaa "Prove You're Tough Enough", "todista olevasi tarpeeksi kova" tuodaan esille monella tapaa. Kovalla taklauspelillä voi pelotella vastustajaa, ja vihellyksen jälkeinen härnäys tai tappelu pistää vastustajan taktiikat sekaisin, jolloin ykkösketju voi kerätä kovistelun palkkiot. Tappeluiden tunnelmaa on kohennettu tuomalla välienselvittelyt ensimmäiseen persoonaan, nyt pääset näkemään miltä tuntuisi olla oikeassa NHL-tappelussa.

Tunnelmasta puheen ollen, pitkään sarjan kompastuskivenä ollutta yleisöä on paranneltu. Katsojat näyttävät aidommilta, eläytyvät paremmin kentän tapahtumiin, jotkut hakkaavat pleksiä ja playoffien tunnelmissa katsojat heiluttavat pyyhkeitä.

Selostuskin on erinomaista, joskin joidenkin uusien ominaisuuksien kohdalla selostajat eivät aina ymmärrä mitä oikeasti tapahtui. Esimerkkinä tästä, maalivahdit ovat saaneet 250 uutta animaatiota, ja osaavat nyt mm. huitaista kiekon takaansa ilmasta pois. Vaikka maalivahti ei osuisikaan kiekkoon, selostajat muistavat kehua maalivahdin mahtipelastusta. Myös rutiinitorjunnat saavat ylisanaisia kommentteja.

Viime vuonna NHL-pelisarjaan tullut Be a Pro-pelimuoto on kokenut joitain uudistuksia, varsinkin maalivahdin kontrolleissa. Mutta vasta Be a Pro:ssa rahastus pääsee täyteen vauhtiinsa. Pelaajalleen voi näet ostaa pikkurahalla (euron paikkeilla) parempia varusteita ja tehosteita. Onneksi kyseiset asiat voi myös ansaita pelaamalla, sillä pelin arvon voi vaikka tuplata lisäostoilla.

Enemmän huomiota on kuitenkin kerännyt Be a GM -pelimuoto, jossa pelaaja pääsee NHL-joukkueen toimitusjohtajaksi. Uusien pelimuotojen joukossa on myös Battle for the Cup, jossa pääsee pelaamaan ja säätämään Stanley Cup -finaalisarjan. Myös erinäisiä nettipeliominaisuuksia löytyy, 1 vs. 1:stä aina kokonaisten joukkueiden keskinäisiin otteluihin EASHL-jääkiekkoliigassa. Nyt pääsee myös pelaamaan kokonaisen kauden SM-liigassa, tai muussa Euroopan suurliigassa.

Vaikka uudistuksia on, niin vanhoja mokiakin löytyy. Jo NHL 07:n aikoina uuden fysiikkasysteemin myötä korjatuksi luvattu kiekon lapaanliimautuminen kummittelee tänäkin päivänä NHL 10:ssä. Vaikka kiekonkäsittely näyttää jo melko aidolta, kun kiekko vaihtaa omistajaa, se tuppaa töksähtämään uuden pelaajan haltuun, etenkin maalivahtien kohdalla. Myös syöttely ja laukominen uhmaavat ajoittain fysiikan lakeja. Mailan liike ei aina vastaa kiekon lähtösuuntaa, joskus suunnat ovat jopa päinvastaiset.

Fysiikkamoottorin toiminta on joskus taklauksissakin melko omaperäistä, ja pieni tuuppaus heittää pelaajan pyörimään pitkin jäänpintaa. Itse unelmoin päivästä, jolloin NHL-pelin kaikki toiminnot tulisivat suoraan toimivasta fysiikkamoottorista. Kiekkoa pitäisi oikeasti liikuttaa mailalla, eikä se voisi kulkea lavan läpi. Myös pelaajat ja maalitolpat olisivat kiinteitä esineitä, eikä niiden läpi voisi työntää (ainakaan sääntöjen puitteissa) mailaa tai ruumiinosia.

Pohjimmainen totuus kuitenkin on, että EA:n NHL-pelisarja on erinomainen urheilupeli, etenkin verrattuna "kilpailijaansa" NHL 2K-sarjaan. Sarjojen uusimpia osia ei voi edes verrata, sillä NHL 2K10 tuo vasta nyt uudistuksia, jotka ovat EA:n sarjassa jo ikivanhoja, eikä suostu luopumaan menneiden aikojen jäämistä, kuten spurttipainikkeesta...

NHL 10 on kaikille jääkiekon ystäville suositeltava peli, jonka pienet hiomattomuudet unohtuvat helposti huippuominaisuuksien varjoon. Ja muista, varo halpaa kopiota!

www.nhl10.fi

Tämä miellytti:

uudistuksia, sulavaa liikettä ja paljon pelitiloja

Tämä ärsytti:

muutama vanha bugi ja uusia pikkukömmähdyksiä

Tämä yllätti:

uusilla ominaisuuksilla paljonkin merkitystä

PELATTAVUUS: 9/10

+ sulava liikkuminen...

– ...joskin maalivahdit töksähtelevät ajoittain

+ hyvät kontrollit

+ paljon pelitiloja

JUONI: 5/10

+/– urheilupeli...

GRAFIIKKA: 9/10

+ grafiikan taso on uskomaton...

– ...kunnes vilkaisee katsomoon, joka on auttamatta jäljessä muuta tasoa

PELIN IDEA: 8/10

+ paljon merkittäviä sekä pieniä uudistuksia

– 18. osa pelisarjassa...

+ ...tarkoittaa sitä, että kehitystyötä tapahtuu

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10

+ paljon pelitiloja, liigoja

+ urheilupeli ei vanhene kovinkaan nopeasti...

– ...kunnes ensi vuonna tulee uusi osa

Peliarvostelu.com

2010-01-04T07:48:00.000-08:00

Uuden vuoden kunniaksi blogini osoite on nyt yksinkertaisesti peliarvostelu.com aiemman .blogspot-osoitteen sijaan. Myös vanha osoite ja linkit toimivat edelleen.

Sähköpostiosoitteeni on iso.a@peliarvostelu.com Voit laittaa palautetta ja kommentteja suoraan sivustolle tai sähköpostiini.

Shattered Horizon

2009-12-31T03:22:00.000-08:00

Pohtiessani pelialan lamakautta, mainitsin että taantuma voi olla indie-pelitalolle mainio paikka päästä markkinoille. Juuri tästä erittäin hyvänä esimerkkinä toimii suomalaisen Futuremarkin uudella idealla varustettu PC:lle tehty FPS-räiskintä Shattered Horizon.

Neljänkymmenen vuoden kuluttua ihmiskunta on valloittanut Kuun. Kaivosyhtiöt keräävät huikeita voittoja, kunnes massiivinen kaivosonnettomuus sotkee kaiken. Miljardeja tonneja kiviainesta lentää räjähdyksessä Maan kiertoradalle, ja jälkijäristykset uhkaavat repiä Kuun kokonaisuudessaan. Kuun palaset asettuvat Maan ympärille, ja niiden muodostelma saa nimen The Arc, Kaari.

Maata kiertävä kiviaines estää lennot avaruuteen jääneiden pelastamiseksi. Kansainvälisen Avaruusjärjestön, ISA:n astronautit ja tiedemiehet, jotka jäivät loukkuun Kansainväliselle Avaruusasemalle saavat tehtävän vangita katastrofista vastuussa olevat. Kuun Kaivosyhtiö MMC ei kuitenkaan aio luovuttaa taistelutta, jolloin osapuolet ajautuvat aseelliseen konfliktiin.

Shattered Horizon on nettimoninpeli, jossa pelaajat pääsevät sotimaan avaruuden painottomassa tyhjiössä. Maksimipelaajamäärä on 32, joskin peli kärsii vielä melko vähäisistä pelaajamääristä. Pelissä on tähän mennessä neljä kenttää, mutta uusia (ilmaisia, kiitos Futuremark!!!) kenttiä on tulossa.

Ensimmäinen pelikerta menee ihmetellessä liikkumisen vapautta. Rakettireppu mahdollistaa täydellisen vapauden, ja sanat kuten ylös, alas tai katto ja lattia menettävät merkityksensä. Muutaman kerran jälkeen oppii hyödyntämään kaikkia ominaisuuksia, mitä painottomuus tarjoaa, ja avaruuskruisailusta tulee kuin toinen luonto.

Sotapeli tarvitsee tietysti myös aseita, SH:ssa näitä on vain yksi. Melko tavallisen näköinen rynnäkkökivääri on kuitenkin monipuolisempi kuin uskoisikaan. Tavallisen sarjatulen lisäksi, ase kykenee ampumaan myös kymmenen ammuksen purskeita, jolloin ase muuttuu kiikarikivääriksi. Leijuessa ympäriinsä on varsin vaikea tähdätä kiikaritähtäimen kanssa, joten pelaaja voi laskeutua mille pinnalle tahansa, miten päin tahansa.

Mutta ei siinä vielä kaikki, kiväärikranaattivalikoimasta löytyy jääkranaatti joka muodostaa hyytävän sumuverhon näkösuojaksi, painekranaatti jonka paineaallolla voi räjäyttää viholliset pois suojasta, ja viimeisenä EMP-kranaatti joka hetkellisesti lamauttaa vihollisen sähköiset aputoiminnot, tehden kohteesta varsin avuttoman.

Melko pian huomaa, että kohteeseen osuminen on varsin hankalaa painottomuudessa, joten on varsin harmillista, ettei rynnäkkökivääri ole kovinkaan tehokas. Vastustajaan saa upottaa lippaallisenkin luoteja tekemättä mitään lopullista. Tässä huomaakin kokeneen ja kokemattoman pelaajan eron, sillä aseen ollessa tehoton vartaloon ammuttaessa, osuma kypärään (etenkin visiiriin) tai selässä olevaan happisäiliöön tekee selvää jälkeä kerralla.

Tieteeseen tukeutuvat varmaan miettivät tässä vaiheessa, miten mykkää peliä jaksaa pelata, eihän ääni kulje tyhjiössä! Tätä varten astronauttien puvut on varustettu äänisimulaattorilla, joka luo jäljitelmät ympärillä syntyvistä äänistä. EMP-kranaatti siis tekee vihollisesta myös kuuron, kätevää eikö totta?

Shattered Horizon on hienolla uudella idealla varustettu räiskintäpeli, graafisella puolella upea, joskin pelillisesti vähän keskeneräinen. Kunhan peliin saadaan lisää kenttiä, pelaajia, ja muitakin päivityksiä, niin kyseessä on ehdottomasti ostamisen arvoinen peli, hintakin on vain 19,95 €! Huomio, peli on vain Vistalle sekä Windows 7:lle, DirectX 10 pakollinen.

www.shatteredhorizon.com

Tämä miellytti:

liikkumisen vapaus, näyttävä

Tämä ärsytti:

pelaajamäärä melko alhainen, vähän vielä keskeneräiseltä tuntuva

Tämä yllätti:

suomalainen osaaminen on ollut liian hyvin piilossa!

PELATTAVUUS: 9/10

+ tutut kontrollit

++ liikkumisen vapaus

+ kentät hienoja, lisää tulossa

JUONI: 7/10

+ ihan hieno taustatarina...

– ...jää taustalle merkityksettömänä

GRAFIIKKA: 9/10

+ erittäin näyttävät maisemat

– vaatii koneelta paljon

PELIN IDEA: 10/10

+ erinomainen uusi idea räiskintäpeliin

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10

+ kunhan saadaan lisää kenttiä ja pelaajia, jaksaa peliä pelata pitkäänkin...

– ...mutta siihen asti sisältö jää valitettavan vähäiseksi

Matkalla ahdinkoon?

2009-12-30T03:19:00.000-08:00

Talouden lamakausi ei tuntunut vaikuttaneen pelialaan lähes millään tavalla. Huippupelejä tuli koko ajan uusia, ja kaikilla oli kivaa. Tämä saattoi kuitenkin johtua vain siitä, että kaikki senhetkiset peliprojektit oli aloitettu ennen tietoakaan lamasta.

Nyt kun nuo pelit ovatkin jo markkinoilla, alkaa ongelmia ilmetä. Uusien pelien myyntiluvut eivät vastaakaan odotuksia, eikä raha riitä uuteen huippuprojektiin. Näin on käynyt muun muassa Electronic Artsilla. Esimerkkeinä kohtuullisesti menestynyt Mirror's Edge, joka ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, ja totaalisesti flopannut Lord of the Rings: Conquest. Jälkimmäisestä vastuussa olevasta EA:n omistamasta Pandemicista potkitaankin pois noin 200 työntekijää, loput sulautetaan EA:n Los Angelesin studiolle.

Vuosi 2010 voi vielä tuoda "hyvien aikojen" pelejä markkinoille, kun taas 2011 on jo todennäköisesti hiljaista aikaa. Peliala ei voi kuitenkaan vain pysähtyä vuodeksi, rahaa pitää saada jatkuvasti. Kun huippuprojekteihin ei ole enää varaa, mitä tehdä?

Tässä EA toimii hyvänä esimerkkinä. Electronic Arts on tunnettu tutuista ja turvallisista vuosittaisista urheilupelisarjoista, ja juuri tämä onkin keino selvitä vaikeista ajoista. EA ei siis ota riskejä, vaan suoltaa markkinoille tuttuja ja turvallisia ideoita ja pelisarjoja. Pelitalo lähtee myös uusille pienemmille markkinoille ja osti Facebookin satunnaispelaajille pelejä valmistavan Playfishin.

EA herättää henkiin myös vanhoja pelisarjoja, ja esimerkiksi Medal of Honor saa jatkoa. Toiseen maailmansotaan jumiutunut sarja pääsee viimeinkin tälle vuosituhannelle, seuraten sotaa Afganistanissa. Ensimmäisten trailerien perusteella luvassa on varsin hieno peli, ainakin graafisella puolella. Tämä kuitenkin ihmetyttää, sillä enemmän EA:n tapaista olisi vain työntää hiomaton tuote hätäisesti markkinoille... Mutta annetaan nyt heillekin mahdollisuus, alkavan vuosikymmenen kunniaksi. Moninpelin ei ainakaan luulisi olevan heikoin lenkki, sillä apuun on kutsuttu Battlefield-sarjan kehittäjiä Ruotsista.

Muiden pelialan suurten nimien lamakausireaktioista ei ole paljoakaan tietoa, mutta odotettavissa on EA:n kaltaisia toimenpiteitä. Vanhat, hyviksi todistetut ideat kaivetaan esiin pienin, ellei olemattomin muutoksin.

Eräs keino selvitä mahdollisesta lamakaudesta olisi tehdä LittleBigPlanetin kaltaisia pelejä, joissa pelaajat luovat itse suurimman osan sisällöstä. Samaa ideaa seuraavat Spore sekä keväällä ilmestyvä ModNation Racers, mikroautopeli, jossa pelaajat pääsevät luomaan omat ajajansa, autonsa sekä ratansa. LBP sekä ModNation Racers ovat osa PlayStation 3:n uutta "Pelaa, Luo, Jaa"-peligenreä, jolla on potentiaalia vaikka mihin, kuten LBP:n huippusuosio on osoittanut

Isojen pelitalojen ahdinko voi tarkoittaa markkinarakoa indie-pelitalolle. Vanhojen ideoiden kierrätyksen keskelle ilmestynyt halpa, tuoreella idealla varustettu pienehkö latauspeli kuulostaa erittäin houkuttelevalta valinnalta. Latauspelien suosiosta esimerkkinä toimii suomalaisen RedLynxin Xbox 360:lle tehty latauspeli Trials HD, joka on ollut Xbox Marketplacen myyntilistojen kärjessä jo pitkään.

Indie-peli voi olla myös vanhan idean uudelleenlämmittämistä. Space Invadersin ideaa uudistava ilmaispeli Chicken Invaders on tästä hyvä esimerkki. Pelille on kaksi jatko-osaa, jotka ovatkin sitten maksullisia. Ensimmäisen osan lataus onnistuu seuraavasta linkistä. http://www.interactionstudios.com/chickeninvaders.php

Näin lamasta murehtimisen kunniaksi käypä vaikka vastaamassa Peliarvostelun uuteen kyselyyn: Kuinka usein hankit uuden pelin? Kyselyn löydät oikealla sijaitsevasta sivupaneelista.

Iloista joulua!

2009-12-24T03:36:00.000-08:00

Aivan aluksi haluan kiittää ( ;D ) kaikkia Peliarvostelun lukijoita, kommentoijia sekä kyselyissä äänestäneitä, ja toivottaa erinomaista joulua ja antoisaa uutta vuotta!

Paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen on tuonut meille valkean joulun pitkästä aikaa. Lunta on maassa, puiden oksilla ja lisää tulee taivaalta jatkuvasti. Vaikka tämä tarkoittaakin lumihommia sekä kehnoa ajokeliä, ei mikään tuo parempaa joulufiilistä kuin kunnon lumihanki.

Kovia paketteja ja vielä kovempaa pelivuotta 2010!!!

Seitsemäs kysely on päättynyt!

2009-12-16T06:42:00.000-08:00

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely pelien pelaamistiheydestä on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:

1. Joka päivä - 15 ääntä, 42 %

2. Useasti viikossa - 13 ääntä, 37 %

3. Silloin tällöin & Pelaan aina - 3 ääntä kummallekin, 8% molemmille

4. Kerran viikossa - 1 ääni, 2 %

Tässä lyhyessä kyselyssä ääniä annettiin yhteensä 35!

JamLegend

2009-11-29T06:55:00.000-08:00

Erilaiset musiikkipelit ovat kasvattaneet suosiotaan roimasti viime vuosina. Tästä johtuen valinnanvaraa riittää. Guitar Herojen sekä Rock Bandien lisäksi tarjolla on myös indie-musiikkipelejä. Näistä hyvänä esimerkkinä toimii nettiselaimella pelattava JamLegend.

Peliin kirjautuminen on ilmaista, niin myös pelaaminen. Siis tiettyyn rajaan asti. Tarjolla on ihan mukava määrä ilmaisia kappaleita, mutta tekijänoikeuslakien takia useimpien isojen nimien kappaleet ovat lukittuja. Soittamaan pääsee, jos omistaa kappaleen mp3-muodossa. Sitten kappale ladataan omaan kirjastoon.

Tästä alkaakin rahastus, sillä ilman maksuja voi ladata vain viisi mp3-tiedostoa kirjastoonsa. 4,99 dollarin (n. 3,33 €) kuukausihinnalla saa ladata sata tiedostoa, 9,99 dollarin (n. 6,7 €) kuukausimaksulla saa 500 kappaletta. Vuosimaksuna hinnat ovat 30$ ja 50$.

Jos kuitenkaan et ole valmis maksamaan, ja satut omistamaan jonkun lukitun kappaleen mp3-tiedoston, pääset soittamaan ilman sen kummempia maksuja. Viiden kappaleen raja on kuitenkin valitettavan pieni.

JamLegendissa on yhteensä noin 800 ilmaista kappaletta, lukittuja onkin sitten vielä enemmän. Kahdeksansadan ilmaisen joukossa on enemmän ja vähemmän tunnettuja kappaleita, mutta jos lähdet etsimään lempikappaleitasi, joudut todennäköisesti maksamaan.

Peli ei ole yhtä tyylikäs ulkoasultaan kuin tunnetummat kilpailijansa, mutta perusidea on sama. Pelaaja painaa painikkeita sitä mukaa kun ruudulla kulkevat pallot osuvat ruudun alaosaan. JamLegend eroaa muista siinä, että ohjaimena on näppäimistö, ja kuvakkeet haahuilevat joskus kappaleesta välittämättä. Useimmat kappaleet toimivat kuitenkin hyvin, ja GH:n tai Rock Bandin ohjaimella pelaamista tuetaan.

Pelaaminen on ihan kohtuullisen kivaa, joskaan kovin pitkään ei jaksa näppäimistöä hakata. Omaan makuuni sopivia kappaleita ei löydy turhan paljoa, joten valinnanvara jää valitettavan vähään.

JamLegend ei tarjoa mitään erityisen hienoa, joten rahaa en suosittele tähän tuhlaamaan. Ilman maksuja JL on keskinkertainen musiikkipeli, ilmainen, mutta tylsähkö.

http://www.jamlegend.com/

Tämä miellytti:

ilmaisia kappaleita

Tämä ärsytti:

maksullisuus, kuukausimaksut ovat oma inhokkini pelimaailmassa

Tämä yllätti:

lupaava alku tuotti pettymyksen

PELATTAVUUS: 8/10

+ käyttöliittymä selkeä...

– ...joskin tavanomainen

+/– valinnanvara riippuu paljolti musiikkimausta

JUONI: 5/10

+/– musiikkipeli ei juonta kaipaa

GRAFIIKKA: 8/10

+ ei mitään valitettavaa...

– ...ei mitään kehuttavaa

PELIN IDEA: 7/10

– taas yksi musiikkipeli

+ paljon kappaleita

PELIN KÄYTTÖIKÄ: /10

+ valinnanvaraa

– ei oikein innosta

Monopoly City Streets

2009-11-29T05:33:00.000-08:00

Ennen kuin ehdit tutustua allaolevaan arvosteluun, kuule varoituksen sanaa: Monopoly Cityn markkinointikampanjan osana toiminut Monopoly City Streets ei ole enää toiminnassa. Kaikki hyvä (ja keskivertokin) loppuu aikanaan, eikö?

Kaikkihan tuntevat kuuluisan kiinteistömogulipelin, Monopolyn. Mutta mitäs jos voisitkin pelata peliä maailmankartalla kaikkia vastaan? Tätä tarjoaa ilmainen nettipeli Monopoly City Streets. Ideana on ostaa katuja, lautapelin nappulat ja nopat on jätetty vallan pois.

Peli pohjautuu Google Mapsin karttapohjaan, joten tila ei ainakaan pääse hetkessä loppumaan. Tai niin ainakin luulisi. Usein saa hakemalla hakea vapaata katua, omasta kotikadustaan on turha haaveillakaan.

Tähän on kuitenkin ratkaisu. Kadun voi ostaa toiselta pelaajalta tekemällä tarjouksen. Jos kadun omistaja ei seitsemän päivän aikana huomaa tarjoustasi, katu siirtyy automaattisesti eniten tarjonneelle. Katujen kiertoa lisää myös se, että jos et tee mitään kahteen viikkoon, katusi takavarikoidaan. Tämä rohkaisee myös päivittäiseen pelaamiseen.

Peli on melko hidastempoinen, useimmiten yhden päivän aikana ei voi tehdä muutamaa ostotapahtumaa enempää. Kun omaisuutta kertyy, pelaajaprofiilin kokemustaso nousee, ja rakennetut asunnot tuottavat aina vain enemmän vuokraa. Tällöin kannattaa käydä kuittaamassa tulot päivittäin (rahaa saa vain niiltä päiviltä kun kirjaudut sisään), ja tallettaa varat sukanvarteen.

Peli on mukavaa pikkukivaa, pelisessiot eivät venähdä muutamaa minuuttia pidemmiksi. Miinuspuolina mielenkiinto ehtii melko pian lopahtaa, ja kiinteistönvälitys käy tylsäksi. Tämän lisäksi pelin verkkoyhteys tökkii ajoittain, haitaten vapaiden katujen etsimistä.

http://www.monopolycitystreets.com

Tämä miellytti:

Monopolya maailmankartalla, ilmainen

Tämä ärsytti:

vapaita katuja hyvin vähän

Tämä yllätti:

yksinkertaisesta aiheesta sai melko jännän pelin

PELATTAVUUS: 7/10

+ käyttöliittymä selkeä

– ei suomen kieltä valittavana

– vähän vapaita katuja

– pelattavuudessa ei syvyyttä

JUONI: 5/10

+/– mitäs juonta tässä nyt olisi?

GRAFIIKKA: 5/10

+ selkeä ja yksinkertainen...

– ...eli melko koruton

PELIN IDEA: 7/10

+ hauskahkoa pienpelattavaa jokaiselle viikonpäivälle

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 3/10

+ motivaatio päivittäiselle pelaamiselle

– ei koukuta

– muuttuu pian tylsäksi

Pelaa!-näyttely, Salon taidemuseo Veturitalli

2009-11-21T09:15:00.000-08:00

Pelien maailmaa ei useinkaan esitellä museoissa, joten kun kuulin Salon taidemuseon pelinäyttelystä päätin mennä katsomaan mistä oikein on kyse.

Salon taidemuseo sijaitsee mukavan kompaktissa vanhassa veturitallissa Salon keskustan liepeillä. Pelaa!-näyttely koostuu yhdestä näyttelysalista, johon on koottu pelikonsoleita ja tietokoneita videopelaamisen eri aikakausilta. Pelattavana (näyttelyesineillä voi todellakin pelata) on kolikkopelejä (ei hätää, pennosesi ovat kuitenkin turvassa) kuten Outrun Deluxe, ehdottomia klassikkoja kuten Space Invaders, sekä moderneja konsolipelejä, suomalaisesimerkkeinä Trine ja Trials HD.

Näytteillä vitriineissä on monia vanhoja tietokoneita, peliohjaimia, sekä muun muassa Mario-aiheisia oheistuotteita.

Paikkakuntaa kunnioittaen, esillä on myös Saloran (= Salon radio) tietokoneita. Esillä olevalla Salora Playmasterilla, harvinaisella televisiomallilla pääsi pelaamaan Pongia pirteän oransseilla ohjaimilla. Tämän lisäksi näytteillä olevalla Salora Managerilla pystyi ohjelmoimaan aikansa klassikolla, Basic-ohjelmointikielellä.

Näyttelyn järjestäjä eli Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museoon kuuluvien elektroniikkakokoelmien tutkija Leena Järvelä kertoi: "Näyttelyn kantavana ideana minulla oli, että haluamme täällä esitellä 1980-90-lukujen pelaamista ja luoda ihmisille mahdollisuus pelata aidoilla tuon ajan koneilla ja peleillä. Lisäksi halusin nostaa esille myös Saloran pyrkimyksiä 1980-luvulla monipuolistaa Saloran tuotevalikoimaa ja samalla pyrkimystä mukaan pelimarkkinoille. Sekä tietysti Nokian kännykkäpuolen pelaamista ensimmäisestä 6110 mallista alkaen, johon matopeli ym. koodattiin täällä Salossa. Lisäksi halusin nostaa uusia suomalaisia pelifirmoja Frozenbyten avulla esiin eli että suomalainen peliteollisuus on merkittävää ja kansainvälistä."

Näyttely on lajissaan ainutlaatuinen Suomessa, joskaan ei kovin kattava. Suosittelen näyttelyä, jos kaipaat annoksen nostalgiaa, tai kaipaat tekemistä Varsinais-Suomessa. Tämän näyttelyn takia ei kuitenkaan kannata Oulusta asti reppuja pakata.

Näyttely on avoinna 21.11. 2009 - 31.1. 2010, ti-pe 10-18, la 11-17, su 11-18 ja muina aikoina sopimuksesta. Mariankatu 14, 24240 Salo, puh. 02-7784892.

www.salontaidemuseo.fi

Uncharted 2: Among Thieves

2009-11-19T10:36:00.000-08:00

Kun Uncharted: Drake's Fortune julkaistiin kaksi vuotta sitten, pelimaailma sai todistaa miten uskomatonta jälkeä nykyteknologialla saadaan aikaan. Odotukset olivat siis syystäkin kovat jatko-osalle. Mutta pelko pois, Naughty Dog ei pelkästään osaa hommaansa, vaan täysin hallitsee sen.

Aloitus on ehdottoman tärkeä, niin pelissä kuin elokuvassakin. En lähde pilaamaan Among Thievesin alkukohtausta selittämällä, vaan heitän pallon Sinulle. Katso ja ihaile:

Jos joku tempaa mukaansa, niin tämä!

Juoni kulkee flashbackin muodossa puolenvälin paikkeille, kunnes pelaaja saavuttaa "nykyhetken". Mutta mikä saakaan sankarimme, Nathan Draken paikkoihin, kuten Borneo, Nepal ja Istanbul? Marco Polo, ja etenkin hänen laivueensa kolmentoista kadonneen laivan kohtalo. Erinäiset juonenkäänteet johdattavat pelaajan Shambhalaan, joka yleisemmin tunnetaan nimellä Shangri-La. Nyt ei siis jahdatakaan ihan syöttikaloja!

Jo edeltänyt osa oli uskomaton kaikilla osa-alueilla. Animaatio, ulkoasu, äänimaailma, välianimaatiot, tarinankerronta, oikeastaan lähes kaikki oli täyttä priimaa. Juonikin oli ehdottomasti yksi parhaita näkemiäni, vaikkakin loppupuolella sorruttiin pienille selityksille jääneeseen yliluonnollisuuteen.

Mutta vaikka kuinka asiaa tarkastelee, Among Thieves vyöryttää vieläkin huikeampaa peliviihdettä kaikilla rintamilla. Pelihahmo liikkuu vieläkin realistisemmin, ja samaistuminen pelihahmoon on helppoa. Nathan ei vain supersankaroi itseään täydellisesti esteiden ja vihollisten läpi, hän tekee sen jokamiesmäisesti ähisten ja puhkuen, aina välillä mokatenkin, ja useimmiten sanoo juuri sen, mikä itselläkin on mielessä juuri sillä hetkellä.

Visuaaliselta puoleltakaan ei löydy muuta kuin kehuttavaa. Ensin saatetaan juosta suojasta suojaan räjähdysten keskellä, luotien viuhuessa ympärillä, ja sitten ollaankin tutkimassa vanhoja raunioita häikäisevän kauniissa maisemissa. Välianimaatiotkin ovat kokeneet kasvojenkohotuksen, myös kirjaimellisella tavalla. Hahmot näyttävät realistisemmilta kuin voisi uskoakaan.

Äänimaailmakin ansaitsee ylistystä. Musiikit sopivat joka hetkeen täydellisesti, ja kuvastavat tunnelmaa uskomattomasti. Ääninäyttelykin on upeaa, äänet on valittu hienosti, ja pelihahmojen pienimmätkin ähkäisyt hyppiessä tai propaanisäiliöitä heitellessä välittävät pelaajalle realismin tuntua, sekä läheisyyttä pelimaailmaan.

Itse pelaaminen on helppoa ja erittäin hauskaa. Oli sitten kyse ammuskelukohtauksesta nepalilaisessa kylässä, nyrkkitappelusta junassa tai kiipeilystä rauniokaupungissa, pelaaminen tuntuu koko ajan luonnolliselta, eikä naurettavia rajoituksia tai näkymättömiä seiniä ole.

Seikkailupuolta on kohennettu monin tavoin. Drake pystyy nyt kiipeilemään seinillä lähes vapaasti, ja animaatioita sekä pelihahmon reaktioita on joka lähtöön. Drake pystyy myös ampumaan lähes mistä tahansa asennosta, heiluessaan köydellä, roikkuessaan kielekkeeltä, tai melkein mistä vain. Ongelmanratkaisuakin löytyy, mutta melko vähän, jotta pelaajan mielenkiinto säilyisi paremmin. Pelaajaa auttamassa on (taaskin) edellisosasta tuttu Draken päiväkirja, johon on kirjattu vihjeitä ja taustatietoa. Mukana on myös koko liuta vitsejä, joten kannattaa selailla kirjan sivuja vapaa-aikanakin.

Mutta ei seikkailua ilman räiskintää. Edellisosassa liian suurta osaa hallinneita räiskintäkohtauksia on paranneltu, mutta kaikkia ongelmia ei saatu poistettua. Ammuskelua on yhä paljon, mutta menon tasapainottamiseksi voi vaihtoehtoisesti hiipiä, ja napata viholliset hiljaa yksi kerrallaan. Aseet ovat vieläkin hyvin valittuja, mutta armottoman tehottomia.

Tavalliseen vihulaiseen saa pumpata lippaallisen lyijyä ilman sen kummempaa vaikutusta. Vaikeustason kanssa on sorruttu siis samaan ongelmaan kuin edellisosassa. Tehottomat aseet pelaajalla, superpanssaroidut tarkka-ampujat vastassa. Pelin loppupuolella alkaa varsinkin esiintyä turhautumista, kun vastaan tulee miniguneja heiluttavia panssariveikkosia, jotka eivät kuole sitten millään. Samalla pelaajan suoja-asemiin sataa roppakaupalla kranaatteja, ja taktista vetäytymistä harjoittavat pelaajat kokevat loppunsa haulikkomiesten ylitarkkaan tulitukseen. Yliluonnollisuuksiltakaan ei valitettavasti aivan vältytä taaskaan.

Mutta vaikka kuinka vastaan tulisi vaikeuksia, ei sillä yksinkertaisesti ole merkitystä, kun koko muu peli on puhdasta, henkeäsalpaavaa peli-iloa, höystettynä upeilla grafiikoilla sekä mahtavilla animaatioilla! Ai niin, juonikin on täydellisyyttä hipova!

No, eiköhän se anna kohtuullisen hyvän kuvan yksinpelistä. Siirtykäämme siis moninpelin ihmeelliseen maailmaan.

Among Thievesin moninpeli on melko monipuolinen, mukana on tuttujen tappomatsien lisäksi mm. lipunvaltausta sekä aarteenryöstöä, jossa kentällä oleva aarre tulee kuskata oman joukkueen arkkuun. Pelaajamäärä 6 vs. 6 on sopiva kenttien kokoon nähden. Tavanomaisten matsien lisäksi mukana on myös nykymuodin määräämä co-op -yhteistyöpelitila. Tällä on kaksi alalajia, toinen on muodissa oleva selviytymistila, jossa pelaajat puolustautuvat päälle vyöryviltä vihollismassoilta, toisessa pelaajat etenevät yksinpelistä tutuissa maisemissa tavallisen kentän menoa mukaillen.

Moninpelissä yhteistyö onkin mukavasti esillä. Ryöstössä hidas aarteenkantaja on avuton ilman tulitukea, pahimmassa pinteessä patsaan voi heittää vaikkapa kaverille. Co-op:ssa yhteistyön merkitys onkin ilmiselvä. Olisi kuitenkin parempi, jos tiimipelaamisesta palkittaisiin Battlefield: Bad Companyn tyyliin, jotta sooloilijoillakin olisi edes pieni motivaatio kaverin auttamiseen.

Käytännön tasolla U2:AT:n moninpeli ei ole parhaimmasta päästä. Pelin löytämisessä voi kestää pitkästyttävän kauan. Touhun nopeudesta kertoo ruudulle ilmestyvät tekstit: "Etsitään parasta peliä... Etsitään sopivaa peliä... Etsitään mitä tahansa peliä...". Mutta kun pelaajat lopulta löytyvät, saa demokratian kunniaksi äänestää kenttävalinnasta. Seuraavaksi pitää mykistää mölyävät kanssapelaajat, onneksi kaikki voi hiljentää kerralla...

Niin yksin-, kuin moninpelissäkin saavutetut mitalit tuovat rahaa pelinsisäiseen kassaan, jonka sisällöllä voi ostaa erilaisia pelihahmoja, -asuja, (enemmän tai vähemmän) huijauskoodeja kuten Laaki ja vainaa -tapot, tai Ei painovoimaa, joka lähettää kuolleet viholliset lentelemään kuin kosmonautit ikään, valitettavasti heittäen aseensakin kohti taivaita.

Moninpelissä rahalla voi hankkia aseparannuksia, pelihahmoja tai Call of Duty 4 -tyylisiä kykyjä, kuten nopeampi lataus, tai kaikkien ”rakastama” CoD 4:stäkin tuttu Martyrdom, joka pudottaa kranaatin aina kun kuolet. Harmi vain, että joku unohti laittaa sokan mukaan...

Omasta mielestäni moninpeli on ihan kivaa plussaa, mutta koska se ei tarjoa mitään mullistavaa tai erityistä, on pääpaino selkeästi yksinpelissä. Uncharted 2: Among Thieves on upea kokoelma sulavaa pelattavuutta, erinomaista äänimaailmaa, ja mukaansa tempaavaa tarinankerrontaa. Peli tarjoilee lisäksi Wau-hetkiä, jotka saavat haukkomaan henkeä, ja ylistämään Naughty Dogia. Lisää tälläistä! Tämä jos joku on syy hankkia PS3, Uncharted-sarja kun on PlayStation-yksinoikeuspelien aatelia!

http://www.unchartedthegame.com/U2AT/

Tämä miellytti:

täydellisyyttä hipova, upealla tarinalla varustettu seikkailu, jota ei tule jättää väliin

Tämä ärsytti:

loppua kohti tullessa sorrutaan ällövaikeisiin vihollisiin

Tämä yllätti:

Wau-hetkiä vaikka muille jakaa, miten näin hyviä pelejä voidaan edes valmistaa?

PELATTAVUUS: 10/10

+ sulava animaatio

+ mahtavat musiikit

+ ääninäyttely, tekstitys suomeksi

+ uudelleenpelattavuusarvo huipussaan

– turhautumista aiheuttavat überviholliset lopussa

+ ylistyssanavarasto loppuu!

JUONI: 10/10

+ mahtava ja mukaansatempaava tarina

+ hyvin suunnitellut hahmot

+ erinomaiset välianimaatiot

+ mahtava tarinankerronta

GRAFIIKKA: 10/10

+++ muuta ei voi sanoa, kuin Wau...

PELIN IDEA: 8/10

+ monia uudistuksia

– jatko-osa

– moninpeli ei tuo varsinaisesti mitään uutta

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 10/10

+ pitkä tarina

+ eri vaikeusasteet tuovat haastetta

+ moninpeli tuo myös käyttöikää

++ eihän näin mahtavaa peliä voi olla pelaamatta!

Kuudes kysely on päättynyt!

2009-11-12T06:12:00.000-08:00

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely pelin parhaan ostotavan löytämiseksi on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:

1. Muovikuorissa kaupan hyllyltä - 35 ääntä, 38 %

2. Kaupasta sekä netistä - 22 ääntä, 24 %

3. Bittipakettina Internetistä - 20 ääntä, 24 %

4. Warettamalla - 11 ääntä, 12 %

5. Pelaan pääosin ilmaispelejä - 3 ääntä, 3 %

Ääniä annettiin yhteensä 91!

Pelialan on syytä varautua suureen murrokseen, sillä jo puolet asiakkaista ovat valmiita ostamaan pelinsä Internetistä. Nettilataaminen ei ole ainoastaan helpompaa ja useimmiten halvempaa, vaan myös ympäristöystävällisempää. Kesällä ostamani The Sims 3:n Collector's Edition oli pakattu järkyttävän kokoiseen pahvikoteloon, jonka sisällä oli neliömetrikaupalla muovia.

Toisaalta nettilataus on epävarmempi kuluttajalle. America's Armyn kanssa tuskailu on liiankin tuttua, ja huonoon aikaan ja paikkaan sattuva sähkökatko voisi teoriassa hävittää netistä ladatun pelisi. Sitten vaan kaivamaan kuittia esille... Tässä asiassa Sony on kuitenkin edellä, sillä elleivät PlayStation Storen serverit formatoidu, muistaa verkkokauppa ostamasi pelit vaikka poistaisitkin tiedostot kovalevyltä.

Joka tapauksessa Steamin kaltaiset verkkolatauskaupat ovat tätä päivää, huomisessa siintävät OnLiven kaltaiset pilvilaskentaa käyttävät "etäkonsolit".

Need for Speed: Shift

2009-10-24T05:37:00.000-07:00

Need for Speed -pelisarja on tunnettu autopelipiireissä enemmän arcademaisena katukisailuun keskittyvänä pelisarjana. Nyt EA on kuitenkin uudistamassa jo viidenteentoista osaansa ehtineen NFS:n imagoa. Vuonna 2007 julkaistu ProStreet oli ensimmäinen askel realistisemman ajotuntuman, sekä rata-ajon maailmaan. Tätä hioo ja vahvistaa myös sarjan uusi osa, Shift.

Ensimmäisenä herää usein esitetty kysymys, mitä tapahtui vanhalle tutulle katukaahailulle? Miksi siirtymä radalle? Onhan meillä jo olemassa ajosimulaatioon keskittyviä pelisarjoja, kuten Forza Motorsport ja Gran Turismo. Onko Need for Speedille paikkaa lähtöruudukossa?

Yksinkertaisesti sanottuna, kyllä on. Edeltänyt osa Undercover osoitti, että surkealla juonella höystetty sekava rällästys ei tee hyvää peliä. Vaikka realismin polulle astunut ProStreet ei ollut parhaasta päästä, on Slightly Mad Studios tehnyt oikean valinnan Shiftin realismin kanssa. Tämän lisäksi NFS:n ärhäkämpi asenne sopii hyvin japanilaisen Gran Turismon rinnalle.

Jo aivan alusta lähtien on selvää, että realismi on pelin pohja, ja nykymuodin vaatima sisäkuvakulmakin löytyy. Vaikka vanhasta puolivillaiseen juoneen perustuvasta kaavasta on päästy, ei kliseiltä vältytä. Pelissä on neljä autojen teholuokkiin perustuvia tasoa, joissa pelaaja etenee alan pohjalta superhehkutettuun NFS World Touriin. Ja arvatkaapa millä edistymistä mitataan? Tähdillä. Tässäpä jotain uutta ja ihmeellistä...

Aivan oppikirjaesimerkkiä hyvästä ensivaikutelmasta ei Shift myöskään tarjoile. Ennen kuin pääsee lähellekään pelaamista, täytyy odottaa kymmenisen minuuttia pelin asentumista kovalevylle. Tämä voi nopeuttaa ja sulavoittaa pelaamista, mutta eikös konsolipelaamisen idea olekin juuri käytön helppous sekä asennusten tarpeettomuus? Odottelu ei tähänkään lopu, sillä peli tutustuttaa pelaajaa latausruutuihin usein, useammin kuin toivoisi.

Pelin alku, kunhan siihen ehditään, sujuu mukavasti. Ensimmäinen kisa on pelaajalle (kliseinen) näytön paikka, jota varten on sponsoroitu auto. Kisassa sijoittumisen perusteella saa rahaa tarpeeksi oman auton ostoon. Kisassa myös selvitetään, minkä tyyppinen ajaja pelaaja on. Pelaajat luokitellaan kahteen ryhmään ajosuorituksen perusteella, aggressiiviseen tyyppiin ja tarkkuustyyppiin. Aggressiivista ajoa on mm. törmäily, toisen imussa ajo tai ohituksen estely. Tarkkuusajoa taas on ajolinjalla pysyminen, mutkien täydellinen suorittaminen taikka nappiin mennyt lähtö.

Ensimmäistä kisaa edeltävässä harjoitusosiossa määritellään myös vaikeustaso, niin ajoapujen kuin kilpakumppanien osalta. Se toimii hyvin vielä ensimmäisellä tasolla, mutta toisella tasolla alkavat kaksintaistelut ovat naurettavan haastavia. Näissä kisoissa pelaaja saa valita kahdesta autosta, ja ajaa toista kuskia vastaan ensin pakenijana, sitten kiinniottajana.

Kuulostaa ihan kivalta, kunnes huomaakin että toinen kuski roikkuu perässä legendaarisen kuminauhan avulla, ja rokottaa armottomasti pienimmästäkin virheestä. Aina ei tarvitse varsinaisesti mokatakaan, kerrankin konekuski (epä)rehdisti työnsi autoni ulos radalta. Ei pienessä haasteessa mitään, mutta eikö nautittavuus aja hampaat irvessä ja kyynel poskella ajamisen edelle?

Pelin autovalikoima on erinomainen. Mukana olevien 72 auton joukossa on tuttuja, kuten Nissan Skyline tai Corvette Z06, ja peleissä harvinaisempia kuten vaikkapa ruotsalainen Koenigsegg CCX. Vaatimattomammastakin päästä löytyy valikoimaa esim. Ford Focus ST:n, Volkswagen Golfin ja SEAT Leon CUPRA:n muodossa.

Autoja voi myös virittää, mutta valitettavan yksinkertaisesti. Ensin ostetaan auto, sitten ostetaan moottorinparannus (yksi vaihtoehto), kisarenkaat (yksi vaihtoehto) ja paksumpi pakoputki (yksi vaihtoehto). Tämän lisäksi voi sitten hienosäätää jousitusta tai välityksiä, mutta mitään oikeaa valinnanvaraa ei löydy.

Autoissa merkkaa paljon myös ulkonäkö. Luulisi siis, että edellisten osien tapaan valittavana olisi useita korimalleja, joita voi muokata mieleisekseen, ja hiilikuituosia ja vaikka mitä. Mutta eipäs olekaan. Kunnon valinnanvaraa löytyy vain vanteista, maalipinnasta ja tarroista.

Onko NFS siirtymässä realismin mukana Gran Turismon "tehdasmallin kauppakassilla radalle"-tyyliin? Toivottavasti ei, sillä nimi "Need for Speed" sisältää merkityksessään autojen virittämisen!

Peliin eläytyminen on tehty niin helpoksi kuin mahdollista. Sisäkuvakulmassa tuntuu lähes, kuin olisi itse ajamassa pelissä. Kuskin pää painautuu penkkiin nopeassa kiihdytyksessä, kun taas notkahtaa eteenpäin jarrutuksessa. Törmäilykään ei ole enää pesunkestävä pelityyli. Kunnon kolari pistää kuskin hetkeksi pois pelistä, kun pulssi kaikuu korvissa ja näkö hämärtyy.

Ajopelissä, varsinkaan simulaattorissa peruspadi ei oikein toimi ohjauslaitteena, jolloin melkeinpä ainoa vaihtoehto on rattiohjain. Tässä mitä mainioimpana välineenä toimii yhä Logitech G25, nyt kun peruutusvaihdekin on ratin kanssa yhteensopiva.

Jos driftaus on Sinun lajisi, niin älä missään nimessä osta Shiftiä. Pelin driftausosioissa tuntuu kuin ajaisi lasirenkailla öljytyn jään päällä! Viidenkymmenen kilometrin tuntivauhdissa auto kuin auto lähtee luistelemaan pienimmästäkin ohjausliikkeestä ja vähäisinkin kaasunpainallus pyöräyttää ajoneuvon perä menosuuntaan.

Pelimuotoja on ihan riittävä määrä, edellä mainittujen peruskisan, kaksintaistelun sekä driftauksen lisäksi tuttu aika-ajo, kilpailut identtisten autojen välillä, sekä eliminaattori, jossa jokaisen kierroksen viimeinen putoaa pelistä pois.

Need for Speed: Shift on hyvä autopeli pienistä kömmähdyksistä ja kliseistä huolimatta. Erityistä plussaa simulaattorimaisuudesta ja autovalikoimasta, miinusta sekoilevasta vaikeusasteesta ja virittely- ja tuunausmahdollisuuksien puutteesta.

www.needforspeed.com

Valitettavasti Blogger ei suostu toimimaan oikein, joten yläpuolella oleva linkki ei toimi klikkaamalla.

Tämä miellytti:

autovalikoima, realismi

Tämä ärsytti:

kaksintaistelut, uudistukset jääneet ikään kuin puolitiehen

Tämä yllätti:

ei oikein yllättänyt, loppujen lopuksi tasapaksu NFS

PELATTAVUUS: 7/10

+ realistinen ajotuntuma...

– ei todellakaan välity driftatessa

– virittelyn puute

JUONI: 5/10

+/– autopeli ei juonta kaipaa...

+ ...siksi onkin hyvä, että Hollywood-käsikirjoittajien tuottamaa "juonta" ei ole Shiftissä

GRAFIIKKA: 9/10

++ voiko parempaa toivoakaan?

– yleisö on tuttua EA:ta

PELIN IDEA: 6/10

+ muutos katuajosta simulaattoriin

– nousu pohjalta kuninkuussarjaan

– suorituksista ansaittavat tähdet

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10

+ paljon kisoja...

+ ...paljon autoja...

– ...mutta vähän uutta

Arpako ratkaisee pelien ikärajat?

2009-10-04T09:04:00.000-07:00

Pelien ikärajoista on puhuttu ja kohuttu paljon. Ikärajoissa on myös paljon puhuttavaa ja kohuttavaa.

Aloitetaanpa jo vanhahkolla pelillä Simpsons Hit & Run. Pelissä tutut piirroshahmot ajelevat pitkin Springfieldin katuja ja potkivat vastaantulijoita sarjakuvahuumorin hengessä: Euroopan hallitsevan ikärajajärjestelmän, PEGI:n ikärajoitus pelille on 7+. Sama juttu on myös pelissä Kung Fu Panda, jossa sympaattinen animaatiohahmo hakkaa jokaista ruudulle ilmestyvää hahmoa: PEGI:n luokitus on 7+.

Sitten taas EA:n peli Spore, jossa pelaaja ohjaa luomansa elämänmuodon solusta maailmanvaltiaaksi: PEGI sanoo 12+. Perustelut, animoitu veri (jota en kyllä parhaalla tarkoituksellakaan pelistä löytänyt) sekä fantasiaväkivalta (kysynpähän vaan, että mikä ero on Sporen "fantasiaväkivallalla" ja Simpsonien väkivallalla?) ja viimeisenä koominen pahanteko. Oooookei...

Auton saa kaapata, jalankulkijoita potkia ja toimia muutenkin melko lainvastaisesti, mutta koominen pahanteko, se vasta kauheaa onkin! En nyt yritä leimata pelejä väkivaltaan kehottaviksi. Yritän vain sanoa, että jos elämme siinä käsityksessä että pelit vaikuttavat nuorison ajatuksiin, niin pitäähän niissä rajoituksissakin joku järki olla! Kumpi on potentiaalisesti suggeroivampaa, peli kuten Spore jossa voi valita väkivallattoman polun, vai tappelupeli kuten Kung Fu Panda?

Tutustutaanpa myös ikärajojen keski- ja yläkeskiluokkaan. Tähän luokkaan kuuluvat useimmat sotapelit, jotka saavat rajoituksia kuten eurooppalaisen PEGI:n 16, yhdysvaltalaisen ESRB:n Mature (eli 17+) tai PEGI:n syrjäyttämän brittiläisen BBFC:n 15. Sama peli voi siis saada kolme eri ikäluokitusta. Epäloogisuutta esiintyy myös laitosten sisällä. Esimerkiksi alan johtavan ESRB:n luokitus Mature voi kääntyä PEGI-luokitukseen 16 (esim. Call of Duty 4: Modern Warfare) tai 18 (Call of Duty 5: World at War).

Usein sotapelissä merkkaa se, näkyykö verta. Lähes jokaisessa uudessa sotapelissä näkyy verta. Raja ESRB:n luokitusten Animated Blood, Blood ja Blood & Gore välillä onkin usein hämyinen. Missä kulkee raja onko veri aidon näköistä vai ei? Miksi CoD 4 sai luokituksen Blood & Gore, vaikka pelissä kaikki raajat pysyvät anatomisilla paikoillaan? ESRB:n mukaan Gore-lisäys kun tulee raajojen irtoillessa. Erikoista on myös se, että pelin Nintendo DS -versio sai alemman luokituksen Teen ja selityksenä pelkkä Blood.

Luokituksen suuruuteen liittyy myös siis kuvanlaatu. Mitä enemmän kuvapisteitä punaisessa roiskeessa seinällä on, sitä pahempi. Mitä enemmän pikseleitä vihollisessa, sitä rajumpaa väkivalta on. Missä siis kulkee raja, että veri ei ole aidonnäköistä, eivätkä viholliset realistisia? Mielestäni videopelit tarvitsevat ikärajoja, ongelmana on vain se ettei rajoitusten laatimisessa ole aina järkeä tarkoista määrityksestä huolimatta.

Tai kenties tarkoista määrityksistä johtuen? Ikäluokitusten jaossa tuntuu olevan On/Off-politiikka. Jos pelissä on sitä, rajoitus on tuo. Jos pelissä on tätä, rajoitus on se. Tämä kuulostaa loogiselta, mutta tosiasiassa se onkin liian loogista. Peliä ei voi arvioida sen perusteella mitä se sisältää. Pitää myös ottaa huomioon miten sisältö tulee esiin. Miksi LEGO-hahmoihin perustuva Bionicle Heroes sai PEGI:ltä kauhumerkinnän? Miksi sarjakuvahahmo Karviseen perustuva peli sai kauhumerkinnän? Luullaanko PEGI:llä tosiaan, että 7+-peli oikeasti pelottaisi ja saisi aikaan traumoja alakoululaiselle?

PEGI-rajoituksista ainoa ehdoton ja lakiin nojautuva on 18. PEGI-16 tarkoittaa "Ei suositella alle 16-vuotiaille", kun taas PEGI-18 tarkoittaa "Myyminen alle 18-vuotiaalle laitonta". Siksi onkin mielestäni hyvä, että ahdistavaa ja/tai pelottavaa sisältöä sisältävät pelit kuten kauhupelit saavat K-18 -rajoituksen. Mutta jotta tällainen toteamus olisi pätevä, tarvitsee piirtää selvä raja, mikä on ahdistavaa? Miksi Call of Duty 4: Modern Warfare on 16+, kun Call of Duty 5: World at War tai Operation Flashpoint: Dragon Rising ovat K-18? Mikä tekee CoD 5:stä tai OP:DR:stä ahdistavan? Missä menee raja?

Päättävätkö peleihin vain näennäisesti tutustuvat PEGI:n tai ESRB:n edustajat, mikä Sinun mielestäsi on ahdistavaa? Ilmeisesti...

(Yläpuolella olevassa kuvassa ovat PEGI:n uudet ikärajoitusmerkit.)

Ikärajoissa on myös paljon kikkailua. On useita tapoja, joilla ikäraja voi vaikuttaa pelin menekkiin. Joku peli voi saada tuhansia asiakkaita enemmän, jos se onkin sallittu alaikäisille. Joku peli voi kohentaa myyntiään jos se sisältääkin alaikäisiltä kiellettyä materiaalia. K-18 -merkitty peli voikin maistua alaikäiselle surullisenkuuluisalta kielletyltä hedelmältä. Laki kun puuttuu vain alaikäiselle myyntiin, pelata kyllä saa...

Eri maissa peleihin suhtaudutaan eri tavalla. Tämän tästä saamme lukea lehdistä, kuinka Wii-konsolin omaava presidentti Obama varoittelee nuorisoa videopeleistä. Saksassa videopelien ristiinnaulitseminen on viety todella pitkälle. Lukuisten kouluammuntojen takia K-18 -pelejä on vedetty pois markkinoilta, vaikkei niillä ole osaa eikä arpaa koko tapahtumaketjussa. Videopelit ovat helppo syntipukki, niiden arvostelu ja kieltäminen on kansanhuvia, johon ei todisteita tarvita. Saksassa ollaan jopa kokonaan kieltämässä väkivaltaisten videopelien valmistus ja myynti. Kunpa sielläkin vain keskityttäisiin syiden, eikä seurausten hoitamiseen...

ESRB omaa laajemman valikoiman huomioita pelin sisällöstä, kun taas PEGI panostaa helposti ymmärrettäviin muutamiin symboleihinsa. Molemmilla on vain yksi suuri ongelma. Sisältöön puututaan liian mustavalkoisesti, eikä kokonaisuutta oteta huomioon. Tämän lisäksi logiikka "hyvän" ja "pahan" väkivallan välillä puuttuu täysin: moraaliton rällästys hyvä, koominen pahanteko kaikista pahin?

Sanon vielä kerran: En halua erityisesti kritisoida tai alentaa pelien ikärajoja, mutta jos nuorisoa halutaan suojella suggeroivilta peleiltä, niin pitäähän siinäkin sentään joku järki olla!

Iso A on puhunut!

Jos haluat tietää miksi lempipelisi sai juuri sen ikärajoituksen, voit tutustua PEGI:n tai ESRB:n nettisivustoihin, katsomisen arvoisia ovat myös englanninkielisen Wikipedian artikkelit PEGI:stä ja ESRB:stä.

Red Faction: Guerrilla

2009-09-28T06:47:00.000-07:00

Pidätkö auktoriteetin vastustamisesta, sissisodasta ja vielä enemmän niistä yhdistettyinä? Tätä kaikkea onkin Volitionin kolmannen persoonan kuvakulmasta tarjoiltu räiskintäpeli.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2125, jolloin Maan asukit ovat jo täyttäneet Marsin, Punaisen Planeetan tehtaillaan. Maan luonnonvarat ovat hupenemassa, ja katseet on käännetty Marsiin.

Pelisarjan ensimmäisessä osassa, vuonna 2075 suurkaivosyhtiö Ultor Corp. riistää Marsin kaivostyöläisiä, jolloin apuun ryntää Earth Defense Force ja vapauttaa kaivostyöläiset sorrosta. Kolmannessa, eli uusimmassa osassa Maan luonnonvarat ovat todella huonossa jamassa, ja Marsin työväki alistetaan Maan alaisuuteen. Vanha liittolainen EDF onkin nyt verivihollinen, ja marsilainen vastarinta tekee parhaansa EDF:n kukistamiseksi.

Pelialue koostuu kuudesta sektorista, joiden välillä liikkuminen on täysin vapaata. Alussa EDF pitää hallussaan kaikkia sektoreita. Vastarinnan edistyminen mitataan kahdella sektorikohtaisella tekijällä: kansan moraali, ja EDF:n vahvuus. Kun pelaaja suorittaa tehtäviä, (yllätys, yllätys) moraali nousee ja EDF heikkenee. Tehtävien suorittaminen ei kuitenkaan ole ainoa keino. Pelaaja voi tuhota EDF:n propagandaa, hyökätä saattueiden kimppuun tai tuhota partioita.

Näiden lisäksi kartta on täynnä EDF:lle tärkeitä rakennuksia, joita pelaaja voi tuhota. Yksi pelin kohutuimmista ominaisuuksista onkin rakennusten tuhottavuus. Mikä onkaan hauskempaa, kuin jättimäisen vetytankin räjäyttäminen singolla, rakennuksen tuhoaminen kaivosrekalla ja savupiipun kaataminen isolla ja macholla lekalla?

Jokainen tuhottu rakennus ja suoritettu tehtävä vie lähemmäs sektorin lopullisesti vapauttavaa tehtävää. Sektorit voi vapauttaa haluamassaan järjestyksessä, mutta järkevämpää on toimia pelin suosittelemalla tavalla.

Sissitoiminta on avain voittoon RF:G:ssä. Suuren kanjonin ylittävää siltaa ei välttämättä tarvitsekaan tuhota kerralla. Koska EDF ei voi ryhtyä tulittamaan siviilejä syyttä, voi räjähteet asettaa siltaan täysin rauhassa, kunhan nyt varoo etteivät EDF:n sotilaat näe. Sitten voikin hipsiä viattomasti mukavan kaukaiseen katselupaikkaan, räjäyttää räjähteet, heittää mukaan muutaman raketin ja sitten vetäytyä rauhassa täydentämään ammusvarastoja lähimmästä turvatalosta.

Pelattavuus on kaikin puolin kohdallaan. Aseiden käyttäminen hoituu mukavan sulavasti, ja luodit löytävät tiensä sortajien panssaroinnin lävitse. Pelialueen laajuuden takia liikkuminen kannattaa hoitaa ajoneuvoilla, joita löytyy kiitettävän paljon. Kaivossektoreilta löytyy enemmän kaivosrekkoja ja muita senkaltaisia, kun taas asuinalueilla on enemmän henkilöautoja ja julkisia kulkuneuvoja, mutta kaiken kaikkiaan ajoneuvotkin pelittävät mainiosti.

Grafiikka- ja ääniasiat ovat myös erinomaisessa kunnossa. Punainen Planeetta toimii erittäin hienona miljöönä, ja aseiden ja räjähdysten äänet elävöittävät tunnelmaa mukavasti.

Samalla kun täydentää ammusvarastoja turvatalossa, on mukava kuunnella radiouutisia. On hauska kuulla uutisia mm. Amazonin autiomaan tilasta tai miten pelaajan toimet vaikuttavat EDF:n toimintaan.

Mutta vaikka radiouutiset antavat ymmärtää, että pelaajan toimet vaikuttavat pelimaailmaan, ainoastaan tarinatehtävillä on merkitystä. Esimerkiksi pelaajan tuhoama EDF:n varikko ei vaikuta alueella liikkuvien partioiden määrään.

Mielestäni peli on hieno kokonaisuus, mutta Volition haluaa lisää rahaa. Siispä pelitalo valmistaa maksullisia lisäpaketteja. Näissä syvennytään muun muassa mysteerisiin Maraudereihin, joita liikkuu eräällä Marsin sektorilla.

Yksinpelinä Red Faction: Guerrilla toimii erittäin hyvin, nettipelistä taas on vaikea löytää kehuttavaa. Ei siinä mitään, hienot pelimuodot ja kentät, ainakin sen yhden kerran kun olen päässyt kyseistä ominaisuutta kokeilemaan. Toisin sanottuna muita pelaajia on erittäin vaikea, ellei mahdoton löytää. Saattaa toki olla, että satuin aina paikalle vain huonoon aikaan, yrittämishalut kuitenkin menivät harvinaisen lahjakkaasti.

Unohdetaan siis nettipeli. Jos yksinpelistä pitäisi löytää jotain valitettavaa, niin se olisi sama mitä monet muutkin ovat kritisoineet. Heikonpuoleinen juoni. Pelin sissisota ei olekaan vaikeaa ja raadollista, vaan sortajien häätäminen on vain ajan kysymys. Mielestäni olisi hienompaa päästä tilanteeseen, jossa kapinalliset oikeasti kamppailisivat varusteiden ja kannattajien saannista. Pelissä näin ei kuitenkaan ole, vaan pelaaja hyppää tilanteeseen jossa jo kukoistava kapina omaa kaikki tarvittavat resurssit, pelaajaa tarvitaan vain hoitamaan räiskintä. Kaiken lisäksi tarinankerronta on melko tavanomaista, ei siis mitään erityistä.

Kaiken kaikkiaan Red Faction: Guerrilla on ihan kiva peli. Yksinpeli on vallan mainiota viihdettä, kunhan vain rakennuksia riittää rikottavaksi, moninpelistä sitten ei kannata puhuakaan, ainakaan ennen kuin pelaajia ilmestyy.

Vaikka sanomistakin on, ei kyseessä ole mikään huono peli. Se nyt vain ei yllä kaikin puolin alansa parhaimmistoon.

http://www.redfaction.com/

Tämä miellytti:

rakennusten tuhottavuus

Tämä ärsytti:

nettipelissä ei pelaajia

Tämä yllätti:

ei tässä nyt oikein mikään yllättänyt, rikkominen nyt vaan on kivaa

PELATTAVUUS: 8/10

+ RAKENNUSTEN TUHOTTAVUUS!!!

+ monipuolinen asevalikoima, erityistä plussaa lekasta

+ sektorit eroavat toisistaan kiitettävästi

+ paljon ajoneuvoja ja sivutehtäviä

+ laaja kartta

– sissien toiminta liian helppoa ja ruusuista

JUONI: 7/10

– tarinankerronnassa ei mitään erityistä

– tasapaksu juoni

GRAFIIKKA: 9/10

+ Mars on karuudessaan kaunista katseltavaa...

+ ...varsinkin kun kuvaan lisätään räjähtävä rakennuskompleksi

+ kasvot näyttävät jopa inhimillisiltä

+ räjähdykset ovat hienoja

PELIN IDEA: 5/10

– onhan näitä hiekkalaatikkorähinöintejä nähty

+ mutta rakennusten tuhoaminen, suuri plussa

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10

+ paljon lisätehtäviä, tuhottavia rakennuksia ynnä muuta

Pelaaminen tänään, huomenna ja ylihuomenna

2009-09-24T06:08:00.000-07:00

Yleisön pyynnöstä päätin kerätä eräänlaiseen laitearvosteluun nykypelimaailman ohjainten eroja, plussia ja miinuksia, sekä pelaamisen tulevaisuudennäkymiä ylipäätään.

Pelimaailma on jakautunut kahteen pääryhmään, konsoli- ja pc-pelaamiseen.

Konsolit

Konsolipuolella suosiosta taistelevat Microsoftin Xbox 360 sekä Sonyn PlayStation 3. Uutena tulokkaana konsolimarkkinoille satunnaispelaajia houkuttelevalla liikkeentunnistuksella, sekä kolmikon pienimmällä hintalapulla varustettu Nintendo Wii.

PlayStation ja Xbox perustavat molemmat niin kutsutulle pad-ohjaimelle. Sen ulkonäkö ei ole olennaisesti muuttunut historiansa aikana, vaan se on yksinkertaisesti käsissä pideltävä ohjain täynnä painikkeita.

Ehdoton plussa padissa on se, että kaikki toiminnot ovat sormenpäiden välittömässä läheisyydessä. Nykyään kun ohjaimet alkavat olla langattomia (Xbox 360:n langallisia ohjaimiakin on vielä) on pad myös suhteellisen kevyt ja mukava kädessä pidettävä ohjain.

Langattomuus tuo kuitenkin omat haittapuolensa. Kun konsolin virtalähde erotetaan ohjaimesta, tarvitaan akku tai ihan tavallisia paristoja. Xboxin ohjain syö AA-kokoisia paristoja, tai käyttää ympäristöystävällisempiä ladattavia akkuja. PlayStationin ohjain taas ladataan USB-johdon kautta, joka tekee ohjaimesta latauksen ajaksi tavallisen langallisen ohjaimen.

USB-porttien ansiosta ohjaimiin voidaan lisätä erinäisiä lisäosia, kuten PlayStationin Qwerty-näppäimistö, tai Xboxin Live Messenger -näppäimistö.

Padin ominta aluetta ovat urheilupelit, kuten EA:n FIFA- ja NHL -sarjat. Ne hyödyntävät padin analogisauvoja, joita korvaavaa ominaisuutta ei pc:ltä löydy. Entinen pc:n ikioma genre, strategiapelit, alkavat levitä myös konsoleille mm. ääniohjauksen kautta, mutta ellei mitään mullistavaa keksintöä tule, hiiri/näppis-yhdistelmä tulee jatkossakin olemaan nojatuolistrategistin keskeisin työkalu.

Pc:stä ja padista vielä sen verran, että vaikka pc:lle tarkoitettuja padeja on, omien kokemusteni mukaan ei maksa vaivaa. Oma jo vanhahko Logitech Dual Action (joka on sattumoisin erittäin samaa näköä PlayStationin Dualshock-ohjaimen kanssa) ei toiminut oikein missään pelissä. Toki nykyään voi olla paremmin, kun esimerkiksi Xboxin ohjaimen voi kytkeä tietokoneeseensa. Mutta mitään takeita en silti anna, kun ei edes Halo 2:n Windows Vistalle tarkoitettu versio toimi kyseisellä käyttöjärjestelmällä...

Uusia lajityyppejä syntyy teknologian kehittyessä, ja eräs suosituimmista onkin suhteellisen uusi ryhmä, musiikkipelit. Ensimmäiseksi tulivat Singstarin kaltaiset karaokepelit ja tanssimattoja hyödyntävät pelit. Singstar on kerännyt valtavaa suosiota Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti suurempi ilmiö ovat uudemmat pelit, esimerkiksi Guitar Hero ja Rock Band. Kuten helposti voikin jo päätellä muovisoittimilla pelaaminen on huomattavasti helpompaa, kuin oikeasti soittaminen, ja tästä syystä jotkut rocktähdet kritisoivatkin näitä pelejä. Heidän mukaansa yhä useampi lapsi jättää oikeiden soitinten kanssa harjoittelun, ja pelaa videopelejä sen sijasta.

On vielä yksi suuri konsolipeligenre, jota ei tässä ole käyty läpi. Autopelit. Luokittelen ne konsolipeleiksi kahdestakin syystä. Nykyään autopelien grafiikka on päätä huimaavaa, ja totuus on ettei kukaan halua hankkia niin suurta jäähdytintä, joka tarvittaisiin tietokoneen näytönohjaimelle joka kykenisi pyörittämään esimerkiksi Gran Turismo 5 Prologia, joka on sekin vasta tulevan pelin esittelyversio. Toisena karuna totuutena on se, että on paljon helpompaa ja mukavampaa käyttää rattiohjainta (joka on melko olennainen osa autosimulaatiota) konsoleilla, ilman tarvetta asennukselle. Jos haluaa todella repiä viimeisenkin pisaran irti ajopelikokemuksesta, ostoslistalle kuuluvat Playseat-rallipenkki, sekä uusinta uutta oleva Logitech G27-ratti/poljin-yhdistelmä, jos tyydyt lievästi vanhempaan, voit hankkia myös Logitechin entisen lippulaivan, G25:n.

Liikkeentunnistus

Nintendo on tehnyt elämänsä löydön, satunnaispelaajat. He, jotka eivät välitä jokapäiväisistä pelisessioista, tai eeppisistä tarinoista. He, jotka tyytyvät pelaamaan netin minipelejä kahvitauolla. Miten Nintendo onnistui innostamaan tämän porukan pelaamaan? Liikkeentunnistuksella.

Nyt pelaajan ei tarvinnutkaan enää opetella padin näppäinyhdistelmien saloja, riittää että osaa huitoa ja heilua. Wiin ohjain, Wii Remote tunnistaa pelaajan komennot pääasiassa sisäisten kallistus- ja kiihtyvyysantureiden ansiosta, osoituksen tunnistus hoituu tv:n päälle sijoitettavalla sensoripalkilla, ja ohjaimen infrapunalähettimellä.

Liikkeentunnistuksen myötä pelien tarjonta laajeni. Pelitalot ryhtyivät valmistamaan pelejä pienille lapsille, yhä enenevässä määrin naisetkin pääsivät kohderyhmäksi mm. kuntoilupelien kohdalla ja kuten olemme saaneet tietää uutisista, kuntoilupelien ykkönen, Wii Fit kiinnostaa myös varusmiehiä!

Wiimote ei kuitenkaan täysin hylännyt painikkeita, kapulassa kun on niitä kokonaiset kymmenen + virtapainike, mutta pelaaminen helpottui koko lailla. Keilaaminen hoituu kättä heilauttamalla, golf samalla periaatteella.

Wiin ohjainkapula syö tavallisia sormiparistoja, joten ladattavien akkuparistojen käyttö on taloudellisesti ja ympäristöllisesti suositeltavaa. Wiimoteen voi myös liittää lisäohjaimia. Lisärahan toivossa myytävänä on myös setti, joka tarjoaa eri pallopelien mailojen muotoisia kuoria Wiimotelle, ja räiskintäpelien ystäville on myös Wii Zapper, joka on yksinkertaisesti konepistoolin muotoinen kotelo ohjainkapulalle.

Nunchuk-ohjain mahdollisti esim nyrkkeilyn, kun lisäohjain tallensi toisen käden liikkeet. Mutta tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi. Haluttiin lisää tarkkuutta. Ja juuri sitä toi Wiimoten jatkoksi kytkettävä Wii MotionPlus. Kaikkine lisäohjaimineen päivineen Wii muodostaa mukavan kokonaisuuden. Valkoinen väri on pirteä PlayStationin mustaan verrattuna, ja liikkeentunnistus tuo oman, uniikin lisänsä pelaamiseen. On täysin eri fiilis painella painikkeita ja katsella kun ukko ruudulla miekkailee, kuin ottaa itse ohjain kauniiseen käteen ja huitoa niin paljon kuin sielu sietää, ja seurata kun ruudun hahmo tekee juuri niin kuin käsketään.

Toki Wiin ohjauksessa on vielä hiomisen varaa, mutta ensimmäiseksi varteenotettavaksi liikkeentunnistusjärjestelmäksi se hoitaa hommansa erittäin hyvin.

Mitä Nintendo edellä, sitä Microsoft ja Sony perässä. Nyt myös Xboxille ja PlayStationille kehitetään kehittyneempiä ja innovatiivisempia liikkeentunnistustapoja.

Microsoftin vastaus on Project Natal, television päälle tai alle sijoitettava parikymmentä senttiä leveä laatikko, joka pitää sisällään mikrofonin ja kaksi kameraa. Mutta eihän siinä ole ohjainta, eihän? Nyt ei tarvita pad-ohjainta, vaan ohjain olet Sinä! Microsoftin visio tulevaisuuden pelaamisesta ei siis sisällä ohjaimia, riittää, että heilut ja puhut. Natal tukee siis myös puheohjausta, josta esimakua saatiin Tom Clancy's EndWarissa, jossa joukkoja komenneltiin yksinkertaisen komentorungon ja headset-mikrofonin avulla.

Natalin avulla pelaaminen vaikuttaa helpolta ja m

ukavalta, mutta kuinka tarkasti pelaajan komennot pystytään tulkitsemaan pelkällä kameralla? Se jää nähtäväksi.

Sony taas hakee kompromissia. PlayStationin liikkeentunnistusprojekti on vielä nimeämätön, ja ulkomuodon suunnittelu vaiheessa, mutta perusidea on selvillä. Pelaajalla on kädessä pienehkö kapula, jossa on jonkin verran painikkeita. Uutena juttuna kapulan päässä on hehkuva kuula, joka auttaa uudistettua PlayStation Eye -kameraa seuraamaan ohjainkapulan liikettä. Kameran lisäksi ohjaimen liikettä ja asentoa tunnistamassa on kapulansisäisiä antureita, kuten Wiimotessakin.

E3-messuilla esitelty taistelupari tuntuu seuraavan Xbox 360:n ja PlayStation 3:n julkaisukaavaa. Xbox tuntuu olevan jonkin verran edellä, mutta Sonylla ei olisi varaa jäädä uudestaan kakkoseksi markkinoille pääsyssä. Jos tältä seisomalta pitäisi arvioida kumpi parempi, niin vastaus olisi tämä: Vaikka Natal on pidemmällä suunnitteluvaiheessa, se vaikuttaa kalliimmalta ja epävarmemmalta , kuin PlayStationin webkamera/ohjainkapula -yhdistelmä. Tässäkin asiassa pitää ottaa huomioon, että kumpikaan tuote ei ole lähellä edes julkaisupäivän julkistamista, vielä voi tapahtua paljon.

Yleiseltä kantilta katsottuna liikkeentunnistus tulee mullistamaan pelaamista. Kyse on vain siitä, kuinka pian. Kuten Wiin kanssa huomattiin, ensimmäiset pelit eivät olleet kovin mielikuvituksellisia, vaan juuri sitä mitä kaikki osasivat odottaa. Menee aikaa, että pelivalmistajat tajuavat mahdollisuudet, ja että nämä saadaan tuotua pelaajalle kokonaisuudessaan.

Pc-pelaaminen

Videopelaamisen vanha kuningas on menettämässä mahtiaan. Pc-pelaaminen hiipuu hitaasti, päivä päivältä konsolit valloittavat sen valtakuntaa. Uudet keksinnöt, kuten OnLive, joka mahdollistaa pelien pelaamisen, ilman että niitä tarvitsee noutaa kaupasta tai ladata netistä auttavat pc:n taistelua konsoleita vastaan. Prosessointi siirretään ulkoisille servereille, joten vanhatkin tietokoneet pärjäävät pelikoneina. Totuus kuitenkin on, että konsolit valtaavat osan peligenreistä omiin nimiinsä, mutta monet keskeiset pelityypit ovat silti puhtaasti pc:n riistaa.

Esimerkiksi lentosimulaattorit, kuten Microsoft Flight Simulator, ovat juuri tätä, vain pc:llä oikeasti toimivaa ryhmää. Syy on yksinkertainen. Konsoleille kun ei ole vielä tehty joystick-ohjaimia, eikä qwerty-näppäimistö ole vakoivarusteena! Niinkin klassiset ja yksinkertaiset ohjaimet, vain tietokoneille. Se on sinänsä todella harmillista, sillä nykyisen sukupolven konsoli omaa rutkasti enemmän laskentatehoa kuin keskivertotietokone. Ero on kuin Cessnan ja F-16 -suihkuhävittäjän välillä. Koska autopeleille on ratti/poljin-yhdistelmiä, on lentosimulaattoreille taas joystick/kaasuvipu/ohjauspoljin-yhdistelmiä, kuten Logitechin G940.

Toinen tietokoneille kuuluva ryhmä, on erilaiset "osoita ja klikkaa" -pelit, joihin tavallaan kuuluu myös mm. Sims 3. Toki simejä on nähty konsoleillakin, mutta totuus on se, että harva konsolikäännös pärjää alkuperäiselle, syynä käyttöliittymän hurja eroavaisuus. Samaan kappaleeseen kuuluvat myös hallitsemis- ja jumalpelit, kuten SimCity, RollerCoaster Tycoon tai Spore, joiden pelaaminen ilman hiirtä olisi, jollei mahdotonta, niin erittäin hidasta ja vaivalloista.

Mutta strategiapelit, niin reaaliaikaiset kuin vuoropohjaisetkin vaappuvat kahden vaiheilla. Perinteistä pc:n reviiriä olleet pelityypit ovat leviämässä konsolipuolelle. Sid Meyerin kuuluisa vuoropohjainen Civilization-sarja, joka sai ensimmäisen konsoliosansa Civilization Revolutionin muodossa, ja reaaliaikaista strategiaa edustava jo aiemmin mainittu äänikomentoja hyödyntävä Tom Clancy's EndWar edistävät molemmat osaltaan lajityypin jakautumista. Total War -sarja tuntuu kuitenkin näillä näkymin pysyvän pc:lle uskollisena.

Jos miettii suuremmalla mittakaavalla, on todella hyvä juttu, että konsolitkin pääsevät strategian makuun. Hiiren ja näppäimistön puuttuminen johtavat helppokäyttöisempien käyttöliittymien kehittymiseen, mm. ääniohjauksen muodossa, ja miksi pistää vastaan sulavalle ja graafisesti paremmalle pelaamiselle?

Liikkeentunnistuskin edistää osaltaan lajityypin kehittymistä. Kuten PlayStationin liikkeentunnistusjärjestelmän E3-esittelyssä näytettiin, voi konsolin uutta ohjainkapulaa käyttää varsin yksinkertaisesti ja tehokkaasti joukkojen komenteluun. Tulevaisuudennäkymien osalta voi sanoa, että kenties jonakin päivänä Natalin kaltaisten ohjaimien avulla voimme johtaa virtuaalijoukkomme kunniaan pelkästään käsimerkein ja äänikomennoin... No, ensin olisi kiva saada markkinoille kyseinen laite, puhutaan tulevaisuudesta sitten myöhemmin.

FIFA 10 (ennakko)

2009-08-30T06:31:00.000-07:00

Tässä on pelin ennakko, arvostelu löytyy täältä.

Electronic Arts pitää rahasta. Siksi he julkaisevat vuosittain useiden urheilupelisarjojen "uusia" osia, jotka oikeasti ovat vain toistensa kopioita. Mutta nyt urheilukauden 2010 kunniaksi EA Sports uudistaa muun muassa FIFA-sarjaansa oikein urakalla.

Peruspelimekaniikkaa on uudistettu monin tavoin. Pallon fysiikkaa on parannettu ja fyysinen peli on nyt oikeasti mahdollista (vastapelaajan voi työntää pois pallolta väkipakolla).

Animaatiokin on kokenut suuria muutoksia. Nyt pelaajien liikkeet luodaan lennossa, ja täysin vapaa 360 asteen kuljetus on päivän sana. Ennen pelaaja oli kahlittuna pää- ja väli-ilmansuuntiin, mutta nyt voi juosta juuri sinne minne haluaa, tai ängetä raosta puolustuslinjassa mistä ei ennen päässyt.

Myöskin tärkeä osa peliä, tekoäly on kokenut muutoksia. Pelaajat osaavat nyt hahmottaa tilanteen kiireellisyyden. Puolustajilla on kova kiire siivota maalialueelle tippuva pallo pois, ja kaukana tilanteesta olevat pelaajat seurailevat peliä rauhallisesti liikuskellen. Maalivahdin pelaamista on myös kohennettu. Nyt molari osaa nyrkkeillä korkeat pallot yläriman yli, tai huitaista uhkaavasti maaliin vierivän pallon takaisin kentälle maaliviivalta.

Urheilupelien uudehko muotisuuntaus, Be-a-Pro, Virtual Pro, tai millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua, on sekin, yllätys yllätys, kokenut parantelua. Muista EA:n urheilupeleistä tuttu Game Face -ominaisuus, joka mahdollistaa kaksoisolennollaan pelaamisen on tuotu nyt myös FIFAan. Omaa pelaajaansa voi muokata taitojen, uniikkien tuuletusten ja varusteiden osalta.

Jo Tiger Woods PGA Tour 07:ssa ollut hahmonkehityksen muoto on vihdoin tuotu FIFA-sarjaan. Sen sijaan, että pelaaja nettoaa Kaikkivoipia Kokemuspisteitä, pistetilille karttuu suoritusten ja vaatimusten mukaan henkisiä, fyysisiä, sekä taitopisteitä. Henkisillä pisteillä kohennetaan pelinlukua ja muita ei-fyysisiä taitoja, fyysisillä pisteillä parannetaan pallonriistoa, laukausten voimakkuutta, juoksuvoimaa ja niin edelleen. Taitopisteet parantavat taas harhautuksia ja muita kikkailuja.

Jostain kumman syystä sain hypetyksiä lukiessani sellaisen käsityksen, että tämä kokemuspistemalli on pelkästään managerimoodissa. Jos sitä on kerran lähdetty parantelemaan, niin eikö pelaajan oman hahmon kehittäminen olisi luonnollinen kohennuksen paikka?!! Toivottavasti olen saanut väärän käsityksen...

Kaikkein suurimman odotuksen kohteena tuntuu olevan hurjan muodonmuutoksen läpikäynyt managerointiosio. Pelaajien hankintaa on tehty realistisemmaksi, raha-asioita on muokattu, ja ylipäätään kaikkea mahdollista on tehty. Sitä vain ihmettelen, että eikös tämä ollutkaan FIFA 10, ja sitä managerointia varten ollut se FIFA Manager 10?

Jalkapallo on maailmanlaajuinen ilmiö, ja yleisö on erittäin tärkeä osa koko lajin olemusta. Harmittavasti vain EA Sportsin tuotteissa pelaajia kannustaa aina yhtä uskollinen pahviukkoarmeija. Audiopuoli on toki kohdallaan, kannustushuutoja löytyy joka lähtöön, mutta visuaalinen ilme ei ole 2D-pahviukkoja kummoisempi. Näin siis aiemmin, toivottavasti nyt paremmin.

Pelin demo ilmestyy 10. päivä syyskuuta, ja itse peli vasta lokakuun alussa.

FIFA 10:n hypetys on todella tehnyt tehtävänsä. Odotukseni ovat erittäin korkealla, ja demon odotus tuntuu ikuiselta. Joka tapauksessa, hienoa työtä EA Sports!

Let's FIFA 10!

http://fifa.easports.com

Tämä miellytti:

paljon uudistuksia

Tämä ärsytti:

jos kolmijakoinen pelaajakehitys ei koske Virtual Prota, en vastaa seurauksista

Tämä yllätti:

muutama päivä sitten en pitänyt FIFA-sarjaa kovin ihmeellisenä, nyt odotan uusinta osaa kuin kuuta nousevaa

Napoleon: Total War

2009-08-21T06:42:00.000-07:00

Total War -pelisarja on kolunnut feodaalisen Japanin, Rooman imperiumin valtakauden ja keskiaikaisen Euroopan. Empire: Total War toi pelisarjan valistuksen ja teollistumisen aikakaudelle, 1700-luvulle.

Mukana olivat tuliaseet, laivastotaistelut sekä monet muut pienemmät uudistukset. Useiden sarjan fanien ja historiaa lukeneiden mieleen jäi kysymys, "Missä on Napoleon?". Eihän koko keskisen Euroopan, sekä Egyptin valloittanutta, erästä maailman parhaista kenraaleista ja strategeista voi jättää pois pelistä joka kertoo Euroopan sotahistoriasta muskettien aikakautena?

E:TW:n aikaikkuna sulkeutuukin kätevästi juuri ennen Napoleonin aikaa, jättäen oivan tilaisuuden lisäosarahastukselle. En kiistä, etteikö Napoleon olisi ollut oman videopelinsä arvoinen, mutta ihmettelen vain miksei tästä tehty Empiren lisälevyä. Kenties luvassa on suuria uudistuksia, jotka eivät olisi taipuneet edeltäjän muottiin. Kenties Sega haluaa vain rahastaa kokonaisen pelin hinnan lisäosan sijasta. Pelin julkaisupäivä on nykyisten tietojen mukaan helmikuu 2010, mutta Empirenkin julkaisupäivä myöhästyi, joten kevät 2010 on realistisempi ajankohta.

Napoleonin valloitusretkiä seurataan kolmen tarinavetoisen kampanjan, Italian, Egyptin ja kohtalokkaaseen Waterloon taisteluun päättyneen Venäjän sotaretken muodossa. Valmistaudu siis lopulta kohtaamaan Waterloossa Iso-Britannian, Preussin, Alankomaiden, Hannoverin, Nassaun sekä Brunswickin armeijat...

Olen erittäin tyytyväinen, että Creative Assembly lähti yhteistyöhön Steam-verkkojakelukanavan kanssa. Se parantaa nettiominaisuuksia, tuo Achievementejä ja helpottaa pelin päivittämistä, sekä tietysti helpottaa pelin hankintaa. Tai, no... Sekoileehan tuo Steamkin aina välillä, tästä syystä ostin Empiren kaupan hyllyltä...

N:TW:n lupaillaan omaavan "täysin integroidut" moninpeliominaisuudet, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Voisikohan se tarkoittaa vihdoin moninpelikampanjaa? Ja jos kampanjaa ollaan uudistamassa, niin voisikohan reaaliajassa pyörivä kampanja olla vihdoin mahdollinen? Kyseistä konseptia kun mietittiin jo Empiren kehitysaikoina.

Suuria uudistuksia ei voi tehdä liikaa yhteen peliin, mutta kenties Totaalinen Sota vie strategioinnin askeleen eteenpäin ääniohjauksella tulevaisuudessa? Tom Clancy's EndWar todisti konseptin toimivuuden, ja eihän Napoleonkaan komentanut Grande Arméeta näppäimistöllä ja hiirellä!

Peruspelattavuutta ollaan myös kohentamassa. Kehittyneempi sotateknologia tuo uusia taktisia vaihtoehtoja, ja taistelukentällä olevien rakennusten hyödyntämistä on paranneltu.

Total Warin vahvuus on aina ollut hyvä moraalisysteemi ja jo alusta asti on hyödynnetty Napoleonin monesti todeksi todettua sanontaa: "Moraali suhtautuu voimaan, kuin kolme suhtautuu yhteen."

Napoleonin sanonnoista puheen ollen, "Armeija marssii vatsallaan.". Eräs tärkeä sodankäynnin konsepti on jäänyt kokonaan pois sarjasta. Jos armeijan huoltolinjat katkaistaan, se heikkenee huomattavasti tai saattaa jopa antautua taistelutta. Tähän mennessä moista mahdollisuutta ei ole vielä ollut, mutta vielä tuon ehtisi ujuttaa lopulliseen peliin.

Mutta ikävästi Napoleon: Total Warin taustalla häilyy lisäosarahastuksen varjo. Empire onkin saanut jo ladattavaa (maksullista) sisältöä, eikä Yhdystvaltain sisällisodan nimeä kantavasta Total Warista ole vielä kuultu.

Mutta tähänastinen pelistä nähty materiaali on varsin vakuuttavaa, joskin vielä vähäistä. Muutamat harvat kuvankaappaukset sekä pelin traileri ovat ehdottomasti nostaneet odotuksiani. Trailerin Napoleon on ehdottomasti eläväisimpiä virtuaalihahmoja joita olen nähnyt!

Iso A odottaa innolla!

http://www.sega.co.uk/games/napoleon-total-war

Tämä miellytti:

Creative Assembly ei ole vielä tuottanut Totaalista Pettymystä, joten odotukset korkealla

Tämä ärsytti:

Sega on heittäytynyt melko ahneeksi

Tämä yllätti:

erittäin vakuuttava traileri

Indiana Jones and the Staff of Kings

2009-08-03T04:58:00.000-07:00

Kun ensimmäisen kerran kuulin, että LucasArts on tekemässä Indiana Jones -peliä, olin innoissani. Olin lähes varma, että peli tulisi PS3:lle ja Xbox 360:lle, ja todennäköisesti myös Wiille. Olin siis pettynyt, kun sain tietää, ettei HD-Harrisonia nähtäisikään, vaan että peli ilmestyisi vain Wiille, sekä sekalaiselle joukolle vanhoja konsoleita.

No, Wiille ilmestyvä peli tarkoittaa aina liikkeentunnistusta. Indyn tapauksessa päästään itse asiaan, kun pelaaja päästetään huitomaan kuuluisalla ruoskalla.

Hypetyksessä on ehdottomasti huonot puolensa. Pelaaja kehittää mielikuvia, joita lopullinen tuote ei vastaakaan. IJATSOK:n tapauksessa mainostettiin: "Tunne itsesi enemmän Indyksi, kuin koskaan ennen!". Kuulostaa upealta, eikö vain?

Totuus on kuitenkin täysin erilainen. Nykykonsoleiden numeroidenmurskausvoima saa Wiin laskentatehon tuntumaan auttamattoman onnettomalta. Staff of Kingsin pelaamisesta liian suuri osa kuluu latausruutua katsellessa. Jos haluaa pelaajan tuntevan itsensä Indyksi, elokuvamaisuus, toisin sanottuna mukavasti ja nopeasti soljuva pelaaminen on ehdottoman tärkeää. Indyn ei tarvinnut odotella latausruudun ääressä tapellessaan natsien kanssa ja selvittäessään muinaisten raunioiden salaisuuksia!

Juonesta on vaikea saada otetta, vaikka juoni vain nyt sattuu olemaan melko kriittinen osa Indy-peliä, tai elokuvamaista peliä ylipäätään. Ensin ollaan Sudanissa ja sitten Chinatownissa ja sitten päästäänkin viidakkoon. Kaikkialla on natseja ja juonittelevia kiinalaisia, ja kaikkea muutakin perin yllättävää, mutta silti missään ei ole mitään tolkkua!

Juonta viedään eteenpäin erittäin huonosti, eikä puhetta kuule alkuunkaan. Tekstitysten kanssa homma sujuu jo melkein.

Indy on ongelmanratkoja. Indy tarvitsee siis ongelmia ratkottavakseen. Ongelma on vain se, ettei LucasArtsin ongelmankeksintätiimi oikein osaa hommaansa. Jotta pelaaja tuntisi itsensä Indyksi, pitää ongelmissa olla juuri oikea määrä pähkinää purtavaksi, mutta homman tulisi hoitua tarpeeksi nopeasti ja helposti, jotta elokuvamaisuus säilyisi. Ongelma pelin ongelmissa on se, ettei pelaajalla ole harmainta aavistusta mitä kaikkea ympäristö pitää sisällään, mihin pitää päästä ja miksi, ja mitä noin suurinpiirtein pitäisi, tai edes voi tehdä!

Vanhentuneet grafiikat tekevät ympäristön havainnoimisesta hankalaa, kun koskaan ei tiedä mikä esine on interaktiivinen ja mikä ei. Indy näyttää juuri sen verran itseltään, että tunnistus onnistuu, kun samaan syssyyn heitetään lierihattu ja ruoska.

Liikkeentunnistus tekee peleistä usein mielenkiintoisempia, kun pääsee itse osalliseksi toimintaan. Onhan se tietty hienoa, kun pääsee itse Indynä muksimaan sakemanneja ja heittelemään biljardipalloilla. Ruoska vielä kruunaa koko komeuden. Paitsi että kontrollit ovat hyvin epävarmat, varsinkin no... Joka kohdassa!

Lähitaistelussa on valittavana kolme perinteistä lyöntiä, suora, koukku ja alakoukku. Koskaan vaan ei ole varmaa mikä lyönti tulee, ihan sama miten huitoisi. Ruoska nyt sentään toimii ihan mukavasti, mutta vapaasti ei pääse huitomaan, vaan valittavana on kolme erilaista lyöntiä.

Eräs lentokohtaus on pelaajaystävällisyyden vastakohta. Konetta ohjataan kallistelemalla Wiimotea, kuulostaa yksinkertaiselta, mutta pienenpieni kallistus saa koneen törmäämään ympärillä olevan kanjonin seinämiin erittäin herkästi. Samalla pitäisi vielä ampua kohti tulittavia saksalaiskoneita...

Jos pelistä yrittää löytää jotain hyvää, niin animaatio on ajoittain sulavan oloista, joskin selvästi vanhanaikaista.

LucasArts, mitä olette tehneet Indy-paralle? Mitä seuraavaksi pelimaailma? Pilaako joku Tarun Sormusten Herrasta maineen, mitä? Ai niin, sehän tehtiinkin jo...

Älkää pakottako minua laittamaan teitäkin EA:lle varatulle Mustalle Listalle!

http://www.lucasarts.com/games/indianajones/

Tämä miellytti:

Indy on aina Indy

Tämä ärsytti:

olisitte nyt edes vähän yrittäneet!!!!!!

Tämä yllätti:

LucasArts, te olette parempia kuin tämä, mitä tapahtui?!!

PELATTAVUUS: 2/10

– kontrollit eivät toimi

– kenttäsuunnittelu = putki

– pelattavuus päin petäjää

– lataustauot

JUONI: 3/10

+ Indy

+ natsit

– natsit

– tarinankerronta on luokatonta

GRAFIIKKA: 4/10

– huonoa jopa Wiin tasolla

– haittaa ongelmanratkontaa

PELIN IDEA: 1/10

– miten olisi, rahastettaisiinko vähän lisää?

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 1/10

– ainoa asia, mikä pidentää peli ikää on se, ettei ongelmista selviä hengissä

Viides kysely on päättynyt!

2009-08-03T04:09:00.000-07:00

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely peliarvosteluiden voimasta on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:

Onko lukemasi peliarvostelu vaikuttanut peliostopäätökseesi?

1. Kyllä - 110 ääntä, 90%

2. Ei - 12 ääntä, 10%

Mielestäni aika selkeä tulos, olisiko nyt mietinnän paikka pelitaloille?

Hätäisesti hyllyille heitetty roskapeli paljastuu peliarvostelijoiden Tutkivan Journalismin alla!

Wii MotionPlus

2009-07-26T06:48:00.000-07:00

Pelimaailman suuret nimet jahtaavat nyt satunnaispelaajia. Nintendon hyväksi havaitsema tapa ihmismassojen innostamiseen on liikkeentunnistus. Microsoft ja Sony ovat kovaa vauhtia kehittämässä E3-messuilla paljastettuja liikkeentunnistuslaitteitaan, mutta Nintendo on yhä askeleen edellä. Wii Remoteen kytkettävä lisälaite MotionPlus tarkentaa Wiin ohjausta huomattavasti.

Aiemmin Wiin ohjaus perustui vain ohjaimen ja sensoripalkin infrapunayhteyteen ja rajoittuneeseen liikkeen suunnan tunnistamiseen. MotionPlus havaitsee nyt myös liikkeen nopeuden ja kapulan kiertämisen.

Vaikka MotionPlus tuleekin aiemmin Nunchukille varattuun liitäntään, voidaan Nunchuk nyt kytkeä MotionPlussan läpi Wiimoteen.

Saa nähdä kuka onnistuu parhaiten: Wii, jonka liikkeentunnistus pohjaa ainoastaan peliohjaimeen, Xbox 360, jonka liikkeentunnistus perustuu yksinomaan kahteen kameraan, vai PlayStation 3, joka yhdistää molemmat, kameran ja kapulan.

Nintendo hyödyntää vanhaa kikkaansa, ja myy MotionPlussia bundlepakettina pelin kanssa. Tämän pelin virkaa toimittaa Wii Sports Resort.

Wii Sports Resort

Edeltäjänsä Wii Sportsin tapaan WSR on iloisen ja innostavan näköinen Mii-hahmoineen ja paratiisisaarimaisemineen. Uudistetun ohjauksen esittelemiseksi on valittu 12 lajia, joiden joukossa on muun muassa koripallo, pöytätennis, melonta, jousiammunta ja miekkailu. Jälkimmäiset kaksi on toteutettu niin vakuuttavasti, että keskiaikainen sotapeli lajien pohjalta olisi ehdottomasti kehittämisen arvoinen. Toisaalta Tähtien Sotakin on toimiva konsepti. LucasArts, Teidän siirtonne...

Miekkailussa on kolme alalajia: kaksintaistelu, reaktiopohjainen esineiden paloittelupeli ja ehdottomasti viihdyttävin joukkotaistelu, jossa pelaajan kimppuun ryntää kymmenittäin vihulaisia. Jostain kumman syystä sanat "lakoava heinä" tulevat mieleen...

Kontrollit ovat erittäin simppelit, ruudun Mii seuraa käskyjä varsin tarkasti, tosin torjuntaa varten tarvitaan oma painike. Se ei onneksi kuitenkaan tarkoita kaikenkestävää übersuojausta, vaan miekan asento tulee silti itse säätää.

Mutta ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Intensiivisemmässä mahtien mittelössä ohjaus tuppaa sekoilemaan ärsyttävän usein. Liikkeet tunnistetaan oikein, mutta ohjain sekoaa asennostaan, jolloin pystyasennossa oleva ohjain voi olla ruudulla poikittain, tai miten vain. Tämän voi toki korjata nopealla uudelleensuuntauksella tai hitaammalla kalibroinnilla.

Jousiammunta taas on pelkkää hyvää. Wiimotea pidellään kuin jousta ja jänne viritetään Nunchukia vetämällä. Muutkin lajit toki toimivat, toiset hyvin, toiset huonommin, jotkut erittäin hyvin.

Frisbeen ja koripallon heitossa ranteen liikkeet ovat erittäin kriittisessä osassa. Pieni lipsahdus saa frisbeen kaartamaan tyystin vikasuuntaan, tai pallon kimpoamaan korin reunasta takaisin.

Edeltäjänsä heikoin lenkki, golf, ei toimi edes uudistettuna. Tarkennettu ohjaus ei muuta tee, kuin lisää epäonnistumisen mahdollisuutta, ja sekös satunnaispelaajaa harmittaa. Hermot menivät jo ensimmäisten kolmen reiän jälkeen...

Peli on parhaimmillaan tietysti yhdessä pelattuna, jolloin lisäohjaimen hankkiminen on enemmän kuin suositeltavaa. Hintakaan ei ole kovin suuri, ottaen huomioon mukana tulevan silikonisen Wiimote Jacket -kapulansuojuksen.

Ylipäätään MotionPlus on ehdoton lisä Wiille. Ilman kilpailijoita ohjauksen konseptin toimivuutta on vaikea arvioida, joten viimeinen sana kuullaan molempien kilpailijoiden valmistuttua.

Mutta siihen asti Iso A suosittelee Sports Resort/MotionPlus -bundlea ja lisäohjainta!

Wii MotionPlus

Tämä miellytti:

ohjaus saa kaipaamansa tarkennuksen

Tämä ärsytti:

tarvitsee uudelleenkalibrointia liian usein

Tämä yllätti:

no, se yllätti ettei mikään oikein yllättänyt, kaikki oli lähes niin kuin piti

MUOTOILU: 7/10

+ Wiin iloinen walkoinen...

– ...ei peitä sitä, että MotionPlus on pelkkä palikka Wiimoten jatkeena

KÄYTETTÄVYYS: 9/10

+ erittäin tarkka

+ monipuolinen

– herkkä sekoamiselle

Battlefield 1943

2009-07-15T10:24:00.000-07:00

Ruotsalaiset totisesti osaavat tehdä nettisotapelejä. Uusin Battlefield ei todellakaan petä sarjan faneja!

Paluu toiseen maailmansotaan alkaa olla melko ylikulutettua videopelien saralla. Aina joku yrittää kehittää "uuden tavan" lähestyä Normandian maihinnousua. Jep... Battlefield 1943 tekee juuri päinvastoin ja palauttaa pelisarjan juurilleen.

1943 on monella tapaa uusittu versio 1942:sta. Wake Islandin, Iwo Jiman ja Guadalcanalin kentät on otettu uudestaan käyttöön, mutta muokattuina sopimaan 24 pelaajalle. Bad Companyssa käytettyä Frostbite-moottoria on uusittu ja nyt talot voi tuhota kokonaan, ilman että tukiranka jää pystyyn. Alkuvuodeksi 2010 lupaillun Bad Company 2:n kerrotaan käyttävän vielä parannellumpaa Frostbite 2.0 -moottoria.

Vain 12,95 € maksava (edeltäjäänsä hieman halvempi) 1943 on parasta viihdettä aikoihin. Peli käynnistyy nopeasti ja avoin peli löytyy vaivatta. Pelin nopea tempo pitää toiminnan viihteellisenä ilman turhaa taktikointia. Tietysti pieni suunnittelu auttaa aina, ja siihen rohkaistaan jossain määrin, mutta mitä sitä turhan vakavasti ottamaan? Vakavasti on vaikea ottaakaan, kun palmun voi kaataa viidellä pystysuoralla katanan sivalluksella.

Välillä tosin turhauttaa, kun kukaan ei ajattele tiimipelaamista ollenkaan. On aika kurjaa uida lentotukialukselta rantaan, kun ahnaat toverit veivät lentokoneet ja maihinnousuveneet.

Ensituntumalta ohjauksessa on samat ongelmat kuin Bad Companyssa. Tähtääminen ei ole sulavaa, kuten esimerkiksi Call of Duty 4:ssä, vaan neliömäistä ja töksähtelevää. Tuntumaa on kuitenkin parannettu ja edeltäjää vaivanneet surkuhupaisan hiljaiset ja sihisevät aseäänet on korvattu paljon jykevämmillä soundeilla. Nyt oikeasti kuulee ampuneensa!

Aseiden kanssa on tosin joitain epäaitouksia. Thompsonia ei tarvitse virittää ja japanilaiset tarkka-ampujat käyttävät saksalaisia Kar 98k -kivääreitä omien Arisakojensa sijasta. Nyt myös M1 Garandin voi ladata kesken lippaan, toisin kuin tosielämässä, jossa ase heittää tyhjän lippaan itse pois. Ja on sitten vielä edeltäjästäkin tuttu luodinkestävien solttupoikien syndrooma.

Mutta kun ostaa jotain, mitä koristaa tuo turhankin tuttu logo "EA", niin onhan siinä pakko olla jotain oikeasti pielessä. 1943:ssa vältytään kuitenkin suuremmilta ongelmilta, mitä nyt aina ei voi kirjautua EA Onlineen. Tuo kun vain sattuu olemaan melkoisen kriittinen ominaisuus Internet-moninpelissä. Tämä on kuitenkin korjauksen alla, ja muutaman ensimmäisen päivän aikana kapasiteettia saatiin nostettua tukemaan suurempaa pelaajamassaa.

Ja kuten kaikki nettisotapelejä pelanneet tietävät, aina on liikkeellä väkeä jonka elämäntehtävä on pitää epämääräistä möykkää ja röhinää mikrofoniinsa. Kunnon peleissä on mykistämisominaisuus, 1943:sta sellainen valitettavasti puuttuu.

Ja vaikka pelistä löytääkin paljon pikkuvikoja, on kokonaisuus niistä huolimatta erinomaista hubaa! Kenttäsuunnittelu on loistavaa, ajoneuvot tuovat vaihtelua ja tempo on nopea. Battlefieldien etuina kilpailijoihin nähden ovatkin juuri ajoneuvot ja keveä hupi. Lentokoneilla pärrääminen onkin erityisen mukavaa puuhaa... Niin siis kunnes ilmatorjuntatykit avaavat tulen. No, darwinismi on rankkaa!

Battlefield 1943:n pelaaminen on pirun hauskaa!

Lisää kiitosta DICE:n väelle siitä, että kun he lupaavat neljännen kentän se ei tarkoita maksullista lisäosaa. Coral Sea -niminen ilmataistelulle omistettu kenttä avautuu, kun 43 miljoonaa tappoa on tallentunut pelin parissa. Xbox 360 -versiossa tämä raja onkin jo rikottu, PlayStation 3 -pelaajat puurtavat vielä haasteen parissa. PC-pelaajat pääsevät yrittämään vasta syksyllä. Erikoinen ratkaisu PC:llä aloittaneelta porukalta, mutta toisaalta he todennäköisesti haluavat juuri siksi hioa PC-versiota pidempään.

Mutta kun lisäkentän kanssa on lähdetty noinkin tilastolliseen suuntaan, voisi olettaa että henkilökohtaisia tilastoja olisi vähän laajennettu. Se ei nyt vain ihan riitä, että kerrotaan montako tappoa olet tehnyt ja montako pistettä olet saanut. Muun muassa Achievementeissä/Trophyissä edistymisen seuraaminen helpottuisi huomattavasti.

Mutta mitä hiomattomuuksia tai huonoja puolia pelistä löytäisikään, se ei syrjäytä sitä, että Battlefield 1934 on parasta viihdettä aikoihin!

http://www.battlefield1943.com/

Tämä miellytti:

helppoa ja hauskaa

Tämä ärsytti:

vähän kiireellä tehty, edeltäjästä kierrätetty elementtejä

Tämä yllätti:

halpa mutta sitäkin mahtavampi, ilmainen Coral Sea: haaste rahan sijasta

PELATTAVUUS: 9/10

+ nopea tempo

+ kontrollit toimivat standardien mukaan...

– ...joskin tuntumassa hiomisen varaa

+ ehdottoman upea teemamusiikki (koko sarjalla)

+ lentokoneet!

JUONI: 5/10

+/– nettisota ei selittelyjä kaipaa!

GRAFIIKKA: 9/10

+ ei mitään moitittavaa, ehdotonta HD-tasoa

PELIN IDEA: 7/10

– uudistettu versio 1942:sta...

+ ...on juuri sopivan retro ratkaisu

– WWII...

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10

+ kokemuspisteitä karttuu

+ AchievementTrophyja kertyy

– neljä kenttää alkavat kyllästyttämään viikkojen vieriessä...

+ ...mutta silloinhan niihin ehtii tutustumaan paremmin!

+ miksi lopettaa hauskanpitoa?

Trine

2009-06-29T07:13:00.000-07:00

Arvostelu

Tässä on Trinen kokoversion arvostelu, alempaa löytyy pelin demon perusteella kirjoitettu ennakko.

Kun Steam vihdoin avasi kotimaista tekoa olevan Trinen ladattavaksi, olin heti innoissani kursori ostopainikkeella. Tai siis olisin ollut, kyseistä varsin kriittistä painiketta ei vain sattunut tällä kertaa löytymään. No, kyllä se sitten muutaman uudelleenkäynnistyksen jälkeen siihen ilmestyi.

Uutuuspeliä halvempi, 30 euron hintalapulla varustettu Trine on moneltakin kantilta pakko-ostos. E3-messuilla parhaan ladattavan pelin palkinnon voittanut suomalainen peli, jonka demokin lupaa pelkkää hyvää, mitä vielä tarvitset? Pelistä on tässä arvosteltavan PC-version lisäksi myös PS3-versio, mutta päädyin ostamaan PC-version, koska PS3:lle ei ilmestynyt demoa.

Jo päävalikossa huomaa pelin musiikkiraitojen olevan huipputasoa, ulkoasusta puhumattakaan. Pelin alku olikin jo tuttu demosta, mutta seurasin silti mielenkiinnolla tarinankerrontaa. Mutta kuinkas ollakaan, bugi keskeytti videopätkän. No, niitä löytyy joka pelistä, aina jossain on bitit ristissä. Annetaan siis tämä anteeksi, joskin kenties sinivalkoisista syistä.

Äänimaailma on kauttaaltaan erinomainen, visuaalinen puoli on vähintään yhtä lumoava, ja kirsikkana kakun päällä on miellyttävän pehmeä tarinankertojan ääni.

Hyppelyn, ongelmanratkonnan ja taistelun määrä on onnistuttu tasapainottamaan hyvin, joskin pelin loppua kohti mennessä tappelun määrä kasvaa ongelmanratkonnan kustannuksella.

Kolme päähahmoakin ovat erinomaisia sekä pelimekaniikallisesti, että luonteiltaan. Esineitä luova ja leijutteleva velho, lähitaistelun ja esteiden murtamisen taitava ritari, sekä kiipeilykoukulla ja jousella varustettu varas sopivat hyvin yhteen. Peli on suunniteltu siten, että periaatteessa kentät voi läpäistä yhdellä hahmolla, mutta hahmojen vaihtaminen on kannattavampaa.

Kaksinpelaaminenkin on mahdollista, jolloin pelaaminen helpottuu yhä enemmän. Yksin pelatessa voi kuilun ylittämistä varten joutua kasaamaan laatikoita korkeaksi pinoksi, jonka avulla voi hypätä toiselle puolelle. Kaksin pelatessa toinen voi velhona nostaa yhden laatikon, jonka avulla toinen hyppää yli, sitten voi vain vaihtaa rooleja.

Fysiikkaobjektien ääniongelmia, joista ennakossa valittelin ei ole kokoversioon korjattu, joten romahtelevat sillat ja tippuvat kivenjärkäleet eivät edelleenkään päästä pienintä hiiskahdustakaan. Muuten loistava fysiikkamoottori, jota kyllä hyödynnetäänkin paljon vaikeuttaa tasohyppelyille kriittistä hyppimistä ja hyppyjen arviointia.

Animaatio ja tekoäly ovat huippuluokkaa, ja viholliset osaavat reagoida muuttuvaan ympäristöön. Star Wars: The Force Unleashedin Euphoria-tekoälymoottorin tasoon ei kuitenkaan vielä ylletä.

Itseäni jäi ihmetyttämään, miksi pelin demossa olleet monipuoliset kielivalinnat on kokoversiosta jätetty pois.

Kaiken kaikkiaan Trine on upea kokonaisuus jota varjostaa muutama ikävä hiomattomuus. Peli on tavanomaista uutuuspeliä lyhyempi, mutta sitä kompensoi pienempi hinta. Alla sijaitseva ennakkokin kertoo pelin sisällön melko tyhjentävästi, ja ilmaisen demon perusteella voi muodostaa oman mielipiteensä melko tarkasti.

http://trine-thegame.com

Tämä miellytti:

musiikit, ulkoasu

Tämä ärsytti:

fysiikkaobjektien äänet puuttuvat

Tämä yllätti:

suomalainen peliala on paremmissa voimissa kuin uskoinkaan

PELATTAVUUS: 8/10

+ vielä kerran: musiikit ja ulkoasu

+ hyvä animaatio ja tekoäly, joskin lievää sekoilua ajoittain

– Steam sekoili taas

– ei PS3-demoa

– pari ikävää bugia keskeytti pelaamisen

+ fysiikkamoottoria hyödynnetään hartaasti...

– ...pelattavuuden kustannuksella, hyppyjä vaikea arvioida

– ruudunpäivitys tökkii lievästi

JUONI: 9/10

+ suorastaan satumainen juoni

+ tarinankerronta huippuluokkaa

GRAFIIKKA: 9/10

+ näyttää upealta...

– ...joskin parhailla asetuksillakin rosoisia reunoja

PELIN IDEA: 7/10

– tasohyppely

– tusinafantasian elementtejä (epäkuolleiden sadasviideskymmenestuhannes encore)

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10

+ Achievementejä löytyy

+ kerättäviä esineitä ja kokemuspisteillä kehitettäviä ominaisuuksia

– lyhyehkö tarina

Ennakko

On aina ilo pelata kotimaisia pelejä. Vielä hauskempaa on pelata hyviä kotimaisia pelejä. Jo pelkän lyhyen demon perusteella Trine kuuluu kirkkaasti siihen joukkoon.

Trine on siis suomalaisen Frozenbyten kehittämä fantasiamaailmaan sijoittuva tasohyppely/ongelmanratkaisupeli. Pelimekaniikka nojaa vahvasti Nvidian PhysX-fysiikkamoottorille. Tämä tulee ilmi lähes kaikkialla, pelimaailma on täynnä keinulautoja, roikkuvia tasoja ja epäilyttävästi huojuvia siltoja.

"Markkinathan ovat täynnä tasohyppelypelejä, miksi tämä olisi yhtään sen parempi?" voisi joku kysyä. Vastauksessani on monta osaa, kaikki ehkä vähän sinivalkoisten lasien läpi katsottuja, mutta yksinkertaisesti peli on upea. Fantasiamaailman värikäs ja maaginen ulkoasu luo suorastaan satumaisen tunnelman yhdistettynä erinomaisiin musiikkiraitoihin ja miellyttävään tarinankerrontaääneen.

Ylipäätään peli on kuin interaktiivinen satukirja. Tarina on mukaansatempaava, joskin tusinafantasian elementtejä on havaittavissa.

Pelissä seikkaillaan kolmella erilaisella hahmolla. Velho osaa loihtia ja liikuttaa esineitä, ritari taitaa lähitaistelun jalon taidon ja kolmikon voimakkaimpana rikkoo tarvittaessa esteitä. Kolmantena on varas, joka puolestaan etätyöskentelee jousensa avulla ja liikkuu vikkelästi tarttumakoukulla varustetun köyden kanssa.

Edetäkseen pelaajan täytyy hyödyntää kaikkia pelihahmoja, onneksi niiden välillä vaihtaminen käy helposti. Kaksinpelaaminenkin on mahdollista, kunhan peliohjaimia löytyy. Oma vanhahko peliohjaimeni ei Trinessä toimi, mutta eipä toimi oikein muissakaan uudemmissa peleissä. Eli siis modernimmilla välineillä kaksinpeluu varmaan onnistuisikin.

Hahmojoukko on lievästi kliseinen, mutta se ei pelikokemusta haittaa. Ääninäyttely, varsinkin kertojan kohdalla, on erinomaista. Pelin suomalaisuuden takia valikot ja tekstitykset saa myös suomeksi, joskin suomeksi puhuttua versiota ei ole. Kieliopintoja auttaakseen voi toki pelata vaikkapa saksankielisillä tekstityksillä ja italiankielisellä puheella!

Animaatio on ensiluokkaista, ja erityinen huomionosoitus pahiksille. Sapelilla huitelevat vihulaiset hyppivät ja kiipeilevät ympäriinsä varsin elävän oloisesti, tosin tekoälyn "Hyökkäykset"-kansio sisältää vain pelaajan aivottoman seuraamisen. No, mitäpä muutakaan voisi epäkuolleelta luurangolta odottaa? Eräs harmittava pikku yksityiskohta on, että jättimäisen pyörivän vesimyllynrattaan ja kiviseinän väliin tippuvat viholliset eivät seuraa Hollywoodin lakeja ja muserru palasiksi, vaan nousevat ylös ilman sen kummempia ongelmia.

Grafiikkapuolella on plussansa ja miinuksensa. Peli näyttää mahtavalta, graafiseen suunnitteluun on selvästikin panostettu. Toisaalta parhaillakin asetuksilla tarvittaisiin vähän lisää reunojen pehmennystä. Ruudunpäivityskin tökkii ajoittain, mutta vain lievästi.

Lähes jokaisessa nykyfysiikkamoottorissa tuntuu olevan samat ongelmat. Kiinteät objektit tuppaavat uppoamaan toisiinsa ja joustavat kohteet vasta sekoilevatkin. Trineä vaivaa sama ongelma, joskaan pelinautintoa se ei onnistu tärvelemään. Harmittamaan vain jää, että fysiikkaobjektien ääniefektit ovat useimmiten teillä tietämättömillä. Tonnin painoinen kivenjärkäle ei päästä pienintäkään inahdusta romahtaessaan puiselle sillalle ja jymähtäessään alapuolella odottavalle kivilattialle.

Trine julkaistaan heinäkuussa PC:lle ja PlayStation 3:lle, ja on ladattavissa Steamista tai PlayStation Storesta. Steamista voi myös ladata pelin demon. Pelitalon kannalta olisi erittäin tärkeää saada myös pelin PS3-demo, jotta kuluttajan olisi helpompi arvioida kummalle alustalle peli tulisi hankkia.

Steam-verkkokaupan ilmoittama hinta 29,99 € ei kuulosta pahalta verrattuna nykypelien kultaisiin hintalappuihin. Osasyinä voivat olla pelin indie-tausta tai sitten peli on tavallista peliä lyhyempi, kuten mm. Ratchet & Clank: Quest for Booty.

Joka tapauksessa Trine vaikuttaa upealta peliltä huokealla hinnalla. Bugeista ja muista ongelmista voi syyttää pelin kehitysastetta, ja suurin osa ongelmista todennäköisesti korjataankin lopulliseen tuotteeseen. Vaikket lajityypistä perustaisikaan, lataa edes demo. Suosi suomalaista!

America's Army v. 3.0

2009-06-24T05:29:00.000-07:00

Mihin kaikkeen verorahoja käytetäänkään. Vesiputkien kunnostukseen ja julkisiin palveluihin! Taas kerran suuri Amerikka näyttää oikeaa polkua: verovaroilla kustannettu (meille siis täysin ilmainen) sotapeli!

No, kun kerran ilmaisena tarjoavat, niin lataukseenhan se meni, tosin Steamin kautta. Tämä tuntui paremmalta ratkaisulta luotettavuutensa ja automaattisten pelipäivitysten takia, kuin perinteisen epämääräiseltä jenkkisivustolta lataaminen.

Epäonnekseni päätin esiladata AA:n 11 tuntia ennen pelin virallista aukeamista. Kuulosti hyvältä ratkaisulta ladata etukäteen ja päästä pelaamaan heti kun serverit alkavat ottaa väkeä sisään. No, lataus vei jonkin aikaa kokonsa vuoksi, ja koska itselleni tuttuun tapaan Steam päätti aina silloin tällöin aloittaa latauksen uudestaan, ja sitten taas uudestaan.

Myöhään illalla, kun serverit oli jo aukaistu päätin yrittää pelin käynnistämistä. Steam kuitenkin ilmoitti vain, että koneelleni on ladattu lukittu kopio pelistä, ja voin alkaa pelaamaan heti julkaisun yhteydessä. Uudelleenkäynnistys useimmiten korjaa ongelmat, joten virrat pois vaan ja unta kuuppaan. Aamulla koneen käynnistyttyä Steam ilmoitti, että AA:n tiedostot täytyy tarkistaa. Ajattelin, että tästä se ongelmakin varmaan johtui.

No, eipä auttanut. Muutaman uudelleenkäynnistyksen ja -latauksen jälkeen Steam yhä väitti kirkkain silmin, ettei peliä ole julkaistu, vaikka Kauppa-välilehti ilmoittikin toista.

Edellisestä AA:sta läksyni oppineena lähdin asianosaisille foorumeille. Kuten jokaisen kunnon PC-pelin kohdalla, AA:n foorumi on täynnä ilmoituksia ja valituksia bugeista. Luojan kiitos, myös ratkaisuja löytyy. Minun täytyi vain selata Program Filesin Steam-kansiosta AA:n kansio, ja manuaalisesti käynnistää AA3.exe. Se sitten ihme ja kumma toimi ja Steamkin huomasi samalla, että peli on jo julkaistu.

Ennen kuin oikeasti pääsin pelaamaan, ehdin mokata henkilökohtaisesti. Joitain kuukausia sitten olin hypetyksestä innoissani varannut profiilinimeni AA3:ssa. Tietysti unohdin varaukseni, ja yritin luoda uuden profiilin. Nimi varattu. Sitten muistin varaukseni ja yritin kirjautua sisään. Väärä salasana. Olin saanut sähköpostiini varauksen yhteydessä väliaikaisen salasanan. Latelin kirjautumisvalikkoon salasanan ja sitten pääsin pelaamaan oikeasti.

Edeltäjänsä, America's Army 2.x:n, tavoin pelin tarkoitus on innostaa nuoria liittymään armeijaan. Suurta yleisöä kiinnostavaan nettimoninpeliin pääsee vaikka heti pelin ladattuaan, mutta jotta pistetiliään voisi ruveta kartuttamaan, täytyy suorittaa peruskoulutus.

Ensimmäisenä vuorossa on esterata, joka ovelasti opettaa pelin kontrollit, jonka jälkeen päästään tutustumaan M16A4-kivääriin. Pelaaja saa harjoitella rauhassa ennen kuin vuorossa on ampumakoe. 40 taulua, 40 patruunaa, voiko selkeämpää ollakaan? Samalla opetetaan aseiden kontrollit, sekä ampuma-asennot.

Harjoituksen jälkeen peli tallentaa suorituksen ja kirjaa sen sotilasprofiiliin, mutta tukkoisen serverin takia teksti ”Contacting authorization server” näkyi pitkään ja hartaasti.

Seuraavana vuorossa on laajempi tutustuminen aseisiin aloittaen 40mm M320-kiväärikranaatinheittimestä. Taas pelaaja saa tutustua rauhassa tähtäimen etäisyyden säätöön ja muihin seikkoihin ennen ammuntakoetta. Edellisosan 9mm M9-palveluspistooli on jätetty pois, kuten myös M141-bunkkerinposauttaja sekä AT4-sinko. Kranaatinheittimen jälkeen ammutaan M249 SAW -konekiväärillä (harjoittelu + ampumakoe) ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä heitellään käsikranaatteja (harjoittelu + koe).

Kokeiden läpäisyn jälkeen pelaaja saa moninpeliin käyttöönsä harjoituksen aseet. Tämä on mielestäni oivallinen tapa innostaa pelaajat oikeasti pelaamaan koulutusosio, onhan kyseessä perusräiskintää huomattavasti taktisempi peli.

Pelimekaniikan saralla lääkintämiehen roolia on parannettu. Nyt kuka tahansa peruskoulutukseen kuuluvan lääkintäkoulutuksen läpäissyt, voi antaa ensiapua ja toimia siis lääkintämiehenä.

Lääkintäkoulutuksen alkuosa on lähes turhanpäiväistä, pelkkää ajoittaista välilyönnin painelua. Loppupuolella homma menee astetta hankalammaksi: kun pelaajan edessä olevan simulaationuken terveydentila kerrotaan, täytyy oikea parannuskeino valita neljästä vaihtoehdosta ihan itse. Jalkavamman aiheuttama liikuntarajoitteisuus korjataan lastalla, heikko pulssi suolaliuoksella. Näitä oppeja voi hyödyntää moninpelissä, pelastettu taistelutoveri kartuttaa myös omaa pistesaldoa.

Loppukoetta on laajennettu edellisosasta. Ennen kokeena oli pelkkä talo, jossa ammutaan mahdollisimman nopeasti vihollistaulut, ampumatta kavereita. Uudessa versiossa simuloidaan jo realistisempaa kaupunkisotaa. Tämä harjoitus avaa M68-punapistetähtäimen käytettäväksi moninpelissä.

Jos koulutukseen jäi koukkuun, on mahdollista jatkaa lisäharjoitusten avulla, jotka avaavat käyttöön lisää välineistöä. Tämä tuntui kuitenkin lähes turhalta pelin parin ensimmäisen päivän aikana, sillä viimeistelemätön ja buginen peli ei tahtonut kirjata tuloksia ylös, vaikka antoi ymmärtää kaiken olevan kunnossa.

Viimein päätin kokeilla moninpeliä. Etsin serverin joka ei ollut täynnä, ja odottelin latausruudun äärellä vain päästäkseni uudestaan päävalikkoon. Pitäkää tunkkinne! Palaan huomenna asiaan.

No, tukkoiset serverit ymmärtää hyvin. Peliin yrittää kirjautua samanaikaisesti tuhansia ja taas tuhansia pelaajia.

Pääsin sitten viimein pelaamaan moninpeliä. Edellisversiossa käytetty Unreal Engine 2.5 -pelimoottori on päivitetty 3.0:ksi, mutta mitään järin dramaattista eroa ei ole huomattavissa. Onhan kaikki vähän sulavampaa ja puunatumpaa, mutta kaiken sen bugituksen ja lagituksen keskellä ei kaikkia positiivisia puolia tuppaa huomaamaan.

Pelivalmistajalle kuitenkin krediittiä siitä, että ensimmäisen parin päivän aikana ensimmäinen päivitys oli jo julkaistu. Korjattujen bugien lista tuntui kattavan kaikki itse kokeneeni ongelmat, mutta se on sitten eri asia että toimiko päivitys täysin.

Edellisosan tapaan kaikki pelaavat Yhdysvaltain armeijan leivissä, ja ampuvat Czervenialaisia sotilaita. Niin tekee vastapuolikin. Kaikki näkevät siis kaverinsa jenkkeinä ja viholliset czervenialaisina. Sama pätee aseiden kanssa.

Czerveniasta vielä sen verran, että sotapelien nykymuoti tuntuu olevan se, että kuka keksii neuvostotasavaltalaisimman vihollisvaltion, joka on kuitenkin juuri tarpeeksi fiktiivinen ollakseen poliittisesti korrekti. Verrata voi vaikkapa ArmA 2:n Chernarussiaan, ”Musta-Venäjään” joka on mitä ilmeisimmin Valko-Venäjän, Belarussian arkkivihollinen, tai Battlefield: Bad Companyn Serdaristaniin.

Vihollisten aseet on jostain kumman syystä vaihdettu fiktiivisiin edellisversiosta tuttujen AK-47:n kaltaisten venäläisaseiden sijaan.

Pelimuotoja on kiitettävän paljon, ja pelikarttoja riittävästi. Pelaaminen on myös mukavaa vaihtelua taktisilla elementeillään perinteiseen konsoliräiskintään verrattuna. Jos kuolet, olet kuollut, ensi kierroksella sitten uudestaan. Uudelleensyntyminen on siis jätetty vallan pois.

Joskus peli-ilo jää kuitenkin unholaan, kun nettiyhteys pätkii toden teolla, mutta sille nyt ei voi mitään. Kaiken kaikkiaan America’s Army 3.0 on hieno peli, koulutusosioineen ja taktisine elementteineen. Bugit kalvavat pelaamisen riemua, mutta päivityksiä tuntuu tulevan kiitettävää tahtia.

http://www.americasarmy.com/

Tämä miellytti:

ilmaisuus, taktisuus räiskinnän sijasta

Tämä ärsytti:

bugitus ja lagitus

Tämä yllätti:

verovaroillakin saa aikaan erinomaisen pelin

PELATTAVUUS: 8/10

+ taktisuus

+ kontrollit toimivat standardien mukaan

+ koulutusosio

– Steam sekoili pahemman kerran

– vaatii koneelta paljon

– bugittaa ja lagittaa

JUONI: 4/10

– taas yksi Chernarisczerveniserdaristanistanirussia

GRAFIIKKA: 7/10

+ ihan kiva ulkoasu ilmaispeliksi...

– ...joskin melko mitäänsanomaton parhailla asetuksillakin

PELIN IDEA: 8/10

+ armeijan rekry-/propagandapeli

– Chernarisczerveniserdaristanistanirussia

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10

+ ylenemis- ja koulutusmahdollisuuksia riittää

+ pelaaminen koukuttaa...

– ...mut-ta bu-gi-tus ja la-gi-tus har-mit-taa

The Sims 3

2009-06-17T02:31:00.000-07:00

On tullut taas se aika, jolloin Will Wright vangitsee sata miljoonaa pelaajaa tietokoneidensa ääreen. Juuri näin, se on The Sims 3!

Aiempia The Simsejä pelanneena en voinut vain jättää peliä hyllyyn, se oli pakko ostaa. Ja kun vielä Collector's Editionia tarjosivat, niin ostoskärryynhän sen nappasin. Pientä onnenkantamoistakin sattui ostospolulle, eräästä pelialan erikoisliikkeestä kun sattuivat Simsit olemaan lopussa, lähdin supermarkettiin. Siellä sattuivat nämä Collector's Editionit olemaan muutaman euron halvempia, kuin erikoisliikkeen normaaliversio. Rahastusta jo ennen lisäosia!

Kyynisimmät sielut saattavat ajatella: "Se on vain The Sims 2 paremmilla grafiikoilla. Ja kaikilla lisäosillakin saadaan rahastettua vielä kerran uudestaan!" Lisäosien kohdalla väite onkin todennäköisesti totta, mutta The Sims 3 ei ole pelkkä päältä kaunis kakku. Paljoa valehtelematta voin sanoa, että kaikkia pelin ominaisuuksia on syvennetty ja laajennettu toden teolla.

Kotiin päästyäni alkoi tuttu epäilys kuitenkin kalvaa mieltäni. Tuo pyöreä, kaksi kirjainta sisältävä logo pelin kannen oikeassa alanurkassa. EA.

Kun kaikki aiemmatkin EA:n asennukset ovat sekoilleet, miksi tällä kertaa menisi paremmin?

No, se ei pelaa, joka pelkää! Levyke koneen syövereihin, ja asennuksen käynnistymistä odottelemaan. Asennus käynnistyi, ja tuttu palkki alkoi täyttyä ruudulla. Vielä olisi aikaa jollekin mennä vikaan... Mutta Halleluja! Se toimi! Asennus sujui ilman yhtä ainutta virheilmoitusta!

Käynnistyssovelluksessa näkyy jos jonkinmoista ladattavaa ja ostettavaa lisäkrääsää peliin. Niihin ehtii tutustua myöhemmin, nyt pelaamaan. Pelin suurin yksittäinen uusi ominaisuus on avoin naapurusto. Pelaaja voi tutkia ympäristöä saumattomasti, ilman lataustaukoja. Tätä ominaisuutta varten pelissä on valmiiksi suunniteltu naapurusto pelattavaksi. Uusia voi ladata, mutta omia ei ilmeisesti voi rakentaa, syynä kaikkien välttämättömien kohteiden rakentaminen.

Aivan aluksi kokeilin siminluontia. Yleisasu on tuttu, mutta jo pian tulee selväksi että kaikki ei ole täysin ennallaan. Hyvinä puolina on mm. simin vartalon muokkaaminen liukusäätimillä, joka on edeltäjäänsä paljon tarkempaa.

Suurien lisäysten mukana on mahdollisuus valita lähes minkä tahansa esineen värin ja materiaalin. Haluatko vaaleanpunaiset mäntyhousut? Hoituu! Tummalla nahalla päällystetyn tila-auton? Hoituu! Valinnan varaa on lähes loputtomasti, ja sisustaminenkin muuttuu paljon mielekkäämmäksi.

Oli kuitenkin yksi asia, mikä jäi todella harmittamaan siminluonnissa. Erilaisten hiustyylien vähyys. Jos ei halua olla puoliksi kalju, tai irokeesipää, ei loppujen lopuksi kovin montaa vaihtoehtoa ole.

Ulkonäön ja vaatteiden muokkausten jälkeen keskitytäänkin siihen kaikkein tärkeimpään. Sisimpään. Simin luonne määritellään valitsemalla viisi piirrettä. Simisi voi olla vaikkapa herkästi innostuva neuroottinen sohvaperuna, joka on vielä pahansuopa kasvissyöjä. Pahat simit voivat lahjoittaa pahantekeväisyyteen, ja viherpeukalot oppivat puutarhanhoidon muita herkemmin.

Siminluonnin jälkeen on aika asuttaa virtuaaliasukit naapurustoon. Tarjolla on vapaita asuntoja ja tontteja, tai sitten voit asuttaa simisi johonkin valmiiseen perheeseen. Rakennusvaihtoehtoja on totuttuun tapaan paljon, joskin joitakin ominaisuuksia, kuten portaita on vaikea löytää. Tilanjakajatkin on jätetty kokonaan pois, mutta suurimmassa hädässä ne voi korvata vaikkapa aidalla.

Ja vaikka tyylin luominen antaa vapaat kädet sisustukseen ynnä muuhun, muun muassa amerikkalaiseen tapaan talon seinustalla olevia savupiippuja ei voi stailata. Kirkkaan punatiilinen piippu harmaan kivitalon seinustalla onkin melkoinen tyylinrikkoja.

Simien arjesta huolehtiminen on melko lailla tuttua huttua. Salaatin valmistus vie kaksi tuntia kallista töihinvalmistautumisaikaa, puhumattakaan sen syömisestä ja astioiden pesusta. Ylipäätään perustarpeiden täyttämiseen kuluu liikaa aikaa, kun aamuneljältä heräävä sim ei sitten millään ehdi yhdeksäksi töihin aamusuihkuineen ja -paloineen. Tämä johtaa huonoon mielialaan, joka johtaa huonoon työsuoritukseen, jolloin tarvitsisi vielä enemmän vapaa-aikaa asioista huolehtimiseen.

Jos vapaa-aikaa onnistuu kuitenkin jotenkin hankkimaan, voi sim kerätä sivutuloja vaikkapa kirjailijana, katusoittajana (joka on yllättävän tuotteliasta) tai puutarhurina. Erilaisten taitojen karttuessa sim oppii kykyyn liittyviä asioita. Karismaa kehittänyt sim osaa tervehtiä hauskasti, käsistään kätevän simin korjaamat laitteet eivät ikinä rikkoudu uudestaan, ja sitä rataa.

Vapaa-aikaa voi hankkia vaikkapa kunniattomasti koodeilla, joista suurkiitos pelintekijöille. Pelikokemus paranee huomattavasti, kun voi keskittyä johonkin viemärin tukosten availua hohdokkaampaan. Pelitunnit vierähtävätkin nopeasti juustokasveista huolehtiessa, ja kitaraa soitellessa puistossa. Maalarisimin ateljeen tunnelmaa voi nostattaa omilla musiikkikappaleilla, siirrä vain .mp3-muodossa olevat kappaleet pelin "Custom Music"-kansioon, niin saat lempikappaleesi pelin sisään.

Hauskana lisäominaisuutena pelaaja voi nyt valita, miten sim käyttää työpäivänsä: mielisteleekö sim pomoa, jutteleeko työtoverien kanssa, raataako 110-prosenttisesti, vai lorvaileeko vain.

On hienoa, että peliin on jätetty osa edeltäjän lisäosien ominaisuuksista (kuten kalastus, autot yms.), mutta monet pelaajien kaipaamat ominaisuudet (The Sims 3: Lemmikit, The Sims 3: Vuodenajat, The Sims 3: Kauppa auki, lista jatkuu loputtomiin...) odottavat julkaisuaan EA:lle tyypillisinä maksullisina lisäosina.

Tuon aiemmin mainitsemani Collector's Editionin tekee tavallista haluttavammaksi se, että se sisältää simlogokulmion muotoisen 2 Gt:n USB-muistitikun, erityisen vinkkivihkosen ja latauskoodin jolla saa "eurooppalaisen urheiluauton". The Sims 3:n nettisivusto ei ole vielä hyväksynyt koodiani, mutta kenties vielä jonain päivänä simini pääsevät ajelemaan tällä "eurooppalaisella urheiluautolla".

http://www.thesims3.com/

Tämä miellytti:

The Sims -nimen olemus on tallella

Tämä ärsytti:

liian vähän hiustyyppejä, ja perustarpeet nielevät vapaa-ajan

Tämä yllätti:

eri huonekaluja on yllättävän vähän, joskin tyylin luomisella värit saa juuri haluamikseen

PELATTAVUUS: 9/10

+ pelaamisen hauskuus tallella

+ avoin naapurusto toimii

+ tyylin luominen, miten tulimmekaan toimeen ilman sitä?

+ suomentajilla homma hallussa toden teolla

+ kaikkea on syvennetty

– vaatii koneelta paljon

– bugittaa aina silloin tällöin

JUONI: 7/10

+ tässä Sinä tuunaat oman juonesi juuri haluamaksesi

GRAFIIKKA: 8/10

+ ulkoasu on eloisa ja värikäs...

– ...joskin vähän epätarkka parhailla asetuksillakin

PELIN IDEA: 7/10

+ monipuolisuus hämmästyttää

– lisäosaa pukkaa

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10

+ avoin ympäristö, lähes rajattomasti tehtävää

+ pelihetket venyvät pitkälle iltaan ja yöhön

Uncharted 2: Among Thieves Multiplayer Beta

2009-06-10T04:30:00.000-07:00

Tässä arvostellaan Uncharted Among Thievesin beta-versio, itse pelin arvostelun löydät täältä.

Nykypäivänä olisi sangen hölmöä pelivalmistajalta jättää peli pelkkien hypetysten ja haastattelujen varaan. Jos oikeasti haluaa varmoja ostajia, pitää julkistaa demo. Useimmat niistä ovat ilmaisia, sillä siitähän demoissa on juuri kyse. Naughty Dog päätti toisin...

Uncharted 2:n moninpelidemoon pääsee käsiksi ostamalla pelin Infamous (muitakin keinoja löytyy, yllätys yllätys). Betan voi siis ladata syöttämällä PlayStation Networkiin beta-koodin, joka tulee mm. Infamouksen mukana. Lähes seitsemänkymmenen euron hinnan kuitenkin ymmärtää, onhan kyseessä "suljettu beta". Tästä hyötyy niin U2:AT, kuin Infamous.

Asiaan!

Lataus on jotain gigatavun luokkaa, joten hitaammilla yhteyksillä lataamiseen kuluu ikä ja terveys, mutta odotus on sen arvoista. Luvassa on hauskaa räiskintää luonnollisen sulavalla animaatiolla ja kunnon aseilla höystettynä.

Mukana on kaksi pääpelimuotoa: tavoitteellinen yhteistyöpeli (maksimina kolme pelaajaa) ja perinteinen nettimoninpeli. Yhteistyöpeliä ehdin vain kerran kokeilemaan ja silloinkin meno tyssäsi pelaajien hakuun, muita ei sillä hetkellä ollut. Moninpeliä taas kokeilin useammankin kerran. Pelimuotoja on kaksi: perinteinen Team Deathmatch ja Plunder, joka on kaikille tuttu lipunryöstö, mutta tällä kertaa lippuna toimii kultapatsas. Patsaan kantajan liikkuminen

hidastuu (taas yllätys!) ja patsaan varatessa toisen käden, vain pistoolin käyttö on mahdollista.

Yhteistyö onkin siis pelin nimi. Patsaankantajaa on lähes pakko tukea voiton varmistamiseksi, ja pahan paikan tullessa kantaja voi heittää patsaan tiimikaverille (tai vaikka aidan yli). Paloketju olisi varmaan toimiva ratkaisu...

Deathmatchissa kamppailevat "hyvikset" ja "pahikset". Tasapuolisuuden nimissä järjestelmä arpoo pelaajalle joukkueen, mutta profiilivalinnoissa saa itse päättää millä hahmolla haluaa kummallakin puolella pelata. Tämä vaikuttaa vain ulkonäköön, sillä kaikki pelaajat aloittavat samalla aseella, muut aseet kerätään kentältä. Hahmolleen voi myös valita Call of Duty 4 -tyyliin kykyjä, kuten "enemmän ammuksia" tai "tarkempi tulitus lonkalta".

Beta on kaiken kaikkiaan ihan hieno, mutta se ei (vielä tällä kehitysasteella) koukuta lähes ollenkaan. Matsien myötä pelaajan kokemustaso nousee, mutta sekään ei tuo sitä addiktoivaa fiilistä. Animaatio pyörii taivaallisen sulavasti ja grafiikka on edeltäjäänsäkin parempaa, mutta kuitenkin jäi vähän paha maku suuhun. No, syksyllä nähdään mihin Naughty Dogin rahkeet riittävät, odotukset ovat korkealla!

Infamous

2009-06-07T05:43:00.000-07:00

Selaillessani Playstation Storea huomasin kiinnostavan oloisen demon. Pelitalokin oli Sly-pelisarjasta tuttu Sucker Punch, joten käynnistin latauksen. Tai siis sain ilmoituksen, että kovalevyllä ei ole tarpeeksi tilaa. Tein nopean priorisoinnin ja poistin pari vanhaa talletusta, sitten vasta latailin...

Jostain kumman syystä demo oli ranskaksi, joten mistään ei saanut mitään tolkkua. No, parin kokeilukerran jälkeen opin perusasiat ja pelasin ihan pelaamisen ilosta. Seuraavana päivänä törmäsinkin peliin kaupassa, ja pakkohan se oli ostaa!

Tarina on mielenkiintoinen: Cole, pelin (anti?)sankari työskentelee lähettinä Empire Cityssä. Eräänä päivänä hänen toimitettavakseen tulee viattoman oloinen paketti, mutta toimitusosoitteen luona hänen käsketään avata paketti. Laatikosta paljastuu pallo, joka aktivoituu ja räjäyttää kuusi korttelia kaupungin keskustasta!

Kuin ihmeen kaupalla Cole selviytyy ja pääsee sairaalaan. Kahden sairaalaviikon aikana kaupungissa leviää kulkutauti ja ennen vähäpätöinen huumejengi valtaa kadut. Biologisen uhan torjuakseen USA:n hallitus järjestää koko Empire Cityn karanteeniin, eikä ketään päästetä sisään tai ulos. Sairaalassa Cole huomaa, että räjähdys antoi hänelle kyvyn kontrolloida sähköä; kärventää vihulaisia salamoilla ja ladata virtaa sähkölaitteista ynnä muuta yleishyödyllistä! Aikas pirun jännää!

Aivan koko juonta en nyt tähän spoilaa, mutta luvassa on yllättäviä (ja myös järkyttäviä) juonenkäänteitä! Tarinaa viedään eteenpäin Sucker Punchille tutuilla pelihahmon selostamilla piirretyillä videopätkillä.

Pelin nimi juontuu pelinsisäisistä "karmahetkistä", jolloin pelaaja saa päättää esim. antaako ihmisten kerätä osuutensa valtion ruokalähetyksistä, vai korventaako muutaman henkilön ja pitää kaiken itsellään? Nämä valinnat vaikuttavat hahmon kykyihin, ulkonäköön ja ihmisten suhtautumiseen, mutta tarina pysyy samana. Hyvän ja pahan poluilla edessä ovat aina samat päätökset ja tarinankäänteet.

Kuten jo demossa huomasin, Infamousin pelaaminen on hauskaa ihan pelaamisen ilosta. Vapaamuotoinen hiekkalaatikkopelaaminen Empire Cityä tutkien on viihdyttävämpää kuin uskoisi, ja erilaiset keräiltävät ja Trophyt tekevät pelaamisesta vähän tarkoituksellisempaa. Tarinatehtävien ohella kaupungista löytyy sivutehtäviä, joiden suorittaminen puhdistaa osan kaupungista kokonaan vihollisista.

Itse huomasin pelituntien vierivän varsin sukkelaan sivutehtäviä pelaillen: "Vielä yksi, ja sitten lopetan. Tai vielä yksi. No tuossa ei kauan nokka tuhise, jospa vielä pari. No sitten lopetan oikeasti...".

Yksi pelin monista valteista ovat tietenkin Colen supervoimat. Onhan se hienoa, kun voi tervehtiä kadun toisella puolella olevaa vihollista shokkihoidolla samalla kun ratsastaa sähköjohdolla kipinöiden sinkoillessa!

Liikkuminenkin on helppoa, urbaanin tutkimusmatkailun harrastaja Cole loikkii vaivatta pitkin kerrostalon seinää räjähdyksen antaman lisäpotkun avulla, ja jos ei huvita itse juosta voi yhtä hyvin käyttää julkisia ja liftata kyydin raitiovaunulta!

Tarinatehtävien muassa Colen pitää palauttaa sähköt takaisin kaupungin eri osiin. Tämä hoituu reissulla viemäriin, jossa käynnistetään kaupunginosan sähkönjakaja. Tämä ei ainoastaan mahdollista voimien lataamista kyseisellä alueella, vaan sen myötä Cole oppii myös aina uuden kyvyn.

Roolipelimäisten kokemuspisteiden karttuessa voimia voi myös parannella, ja riippuen pelaajan karmasta voimat muuttuvat. Pahiksen salamat ovat pahaenteisen punaisia, ja sankarin iskut vangitsevat viholliset ennemmin kuin tappavat.

Sähkön käyttäytyminen on mallinnettu hienosti peliin. Salamat loikkivat metalliesineistä toisiin ja vedessä kahlaavan vastustajan voi savustaa ilman kunnollista tähtäystäkin.

Täysin uniikkia ei meno kuitenkaan ole. Eräässä tunnetussa pelilehdessäkin harmiteltu "siilitukkainen ja katu-uskottava sankari"-syndrooma vaivaa Colea... Esimerkiksi Star Wars: The Force Unleashedin päähahmo "Starkiller" on sith-salamoineen ja siilitukkineen kuin Colen kaksoisveli. No, sepä ei menoa haittaa!

Kaiken kaikkiaan Infamous on erittäin viihdyttävä peli, sopivalla hyppely-mäiske -suhteella! Tämä on taas yksi syy valita PlayStation 3, Infamousta kun ei Xboxille saa.

http://www.infamousthegame.com

Tämä miellytti:

Empire Cityä on hauska tutkia

Tämä ärsytti:

ei mitään moitittavaa!

Tämä yllätti:

peli on erittäin hyvä, mutta hype on jäänyt vähäiseksi

PELATTAVUUS: 10/10

+ Colen sähkövoimat

+ hyvä/paha-tilanteet

+ kykyjen kehittäminen on koukuttavaa

+ Trophyt, keräiltävät ja sivutehtävät ne vasta koukuttavia ovatkin!

JUONI: 9/10

+ ensiluokkainen juoni, pelaamista on vaikea jättää kesken

GRAFIIKKA: 9/10

+ Empire Cityn synkkä tunnelma välittyy loistavasti

– ajoittaista reunojen rosoisuutta

PELIN IDEA: 9/10

+ maanläheisempi sankaripeli

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10

+ avoin ympäristö, paljon tehtävää

+ juonen läpikahluussa kestää kiitettävät kauan

theHunter

2009-05-23T10:37:00.000-07:00

Naurettavan Cabela's Dangerous Adventuresin jälkeen halusin tietää löytyykö hyviä metsästyspelejä enää ollenkaan. Ilmeisesti ruotsalaisen Avalanche Studiosin väellä on tämä kuitenkin hallinnassa.

Netistä ladattava theHunter mainostaa olevansa realistisin kaikista metsästyspeleistä. Se myös painottaa, ettei se ole mikä tahansa FPS-peli, vaan oikea metsästyssimulaattori ja vieläpä ilmainen!

Kokeilemaan siis...

Aluksi peli pitää ladata Internet-sivuiltaan. Tämän jälkeen luodaan oma metsästäjäavatar ja käyttäjäprofiili. Sitten vastaanotetaankin jo ensimmäinen tehtävä, ihan vain taitojen osoittamiseksi. Haasteena on jäljittää, havaita ja ampua muulipeura. Se on yksi pelin tähänastisista (peliä päivitetään jatkuvasti) viidestä eläimestä. Muuta riistaa ovat valkohäntäpeura, kanadanhirvi, kalkkuna ja "Roosevelt Elk", joka avuliaan kommentoijan avulla todettiin kanadanhirven (vapitin) alalajiksi.

Peli käynnistetään suoraan nettiselaimesta pelin verkkosivuilta. Pelialueen luontotyyppi on suunniteltu Washingtonin osavaltion oloiseksi. Se on kiitettävän laaja saari, jolla on kaksi aloituspisteinä toimivaa mökkiä ja lukuisia metsästystorneja. Metsän mallinnus on onnistunut erittäin upeasti, maisemat ovat kauniita ja tutun oloista metsää on ilo katsella. Luontomallinnus onkin jopa Far Cry 2:n veroista, joka on erittäin hyvin ilmaispeliltä. Eritysmaininnan ansaitsee kuitenkin äänimaailma linnunlauluineen, sateen ropinoineen ja eläinten äännähdyksineen.

Pelistä löytyy myös dynaaminen päivänaikojen vaihtelurytmi, ja realistiset sääolot (sade, sumu yms.). Metsällä liikutaankin useimmiten aamu- tai iltahämärässä. Peurat ovat sitä paitsi päiväsaikaan nokosilla, ja olisihan se epäeettistä häiritä hyviä päiväunia!

Aivan avuttomana pelaajaa ei heitetä korpeen, vaan mukana on .243-kaliiperinen kivääri, kiikarit, digikamera, peurankutsumalaite ja metsästäjän paras ystävä HunterMate. HunterMate on käteen mahtuva GPS-tietokone joka mittaa mm. ympäristön ääniä sekä tunnistaa ja paikallistaa eläinten äänet. Luulisi olevan helppoa!

Metsästys on kuitenkin realistisen hankalaa. Toisin kuin Cabela'sissa, jossa pelaajan eteen heitetään neljä karhua, theHunterissa saa oikeasti miettiä mitä tekee. Liian äänekäs eteneminen karkottaa eläimet tai ne voivat haistaa pelaajan. Periaatteessa on kaksi tapaa metsästää: jäljitys tai kyttäys.

Jäljityksessä suurena apuna on HunterMate, joka kertoo kenen jäljet maassa näkyvät ja kuinka kauas eläin on kenties kartalla ehtinyt. Pelaajan helpotukseksi jäljet (sorkan-, veri- ja jätösjäljet) on korostettu pienehköllä punaisella hehkulla. Jäljitys on kuitenkin vaikeaa, sillä jälkiä näkyy vain n. sadan metrin välein, mutta tällekin on järkevä selitys. Pelin koukuttavuuden vuoksi pelihahmo oppii tekemisen myötä paremmaksi metsästäjäksi, ja huomaa siten myös paremmin jälkiä.

Toinen tapa on kytätä tornissa, tai maastossa ja odottaa että eläimiä ilmaantuu lähistölle. Tätä helpottaa peurankutsuntalaite, joka oikein käytettynä houkuttelee eläimiä lähemmäksi. Korkeahkon realismin ja oppimiskäyrän vuoksi näin ensimmäisen peurani vasta toisena päivänä, ja ensimmäinen kaato tuli kolmantena. Helpoin tapa löytää riistaa on käyttää jäljityksen apuna kutsuntalaitetta.

Ilmaiseenkin peliin löytyy lähes aina maksullista lisätavaraa, eikä theHunter ole poikkeus, mutta jostainhan pelintekijöidenkin on rahansa saatava. Ilmainen ja rajoittamaton muulipeuralupa on mukava, mutta saattaa käydä pidemmän päälle liiankin rutiiniksi. Siksi voi myös ostaa päivä-, viikko- tai kuukausilupia pelin muihin eläimiin. Uusia eläimiä varten tarvitsee uusia aseita, joita löytyy myös kaupasta.

Pelin valuutta on em$, ja 500 em$ irtoaa viidellä taalalla, eli 3,5 eurolla. Oikein käytettynä theHunterin pelaaminen kaikilla mausteillakin tulee halvemmaksi kuin maksullisen uutuuspelin hankinta.

Realisminsa takia pelissä on, kuten aiemminkin jo sanoin, jyrkkä oppimiskäyrä, mutta tätä paikkaamassa on erinomainen foorumi. Keskustelupalstalta löytyy avulias yhteisö, sekä paljon muuta mukavaa.

Muutamaa asiaa haluaisin pelissä vielä korostaa. Peli on ilmainen, mutta puhdistaa kiväärinpiippua maksullisilla kilpakumppaneillaan, ja on erittäin realistinen sekä kaunista katseltavaa.

Korkeahkot järjestelmävaatimukset rajoittavat pelattavuutta vanhemmilla koneilla, mutta kokeilla kannattaa joka tapauksessa!

http://www.thehunter.com

Ja jos metsästys kiinnostaa, mutta aikaa ei ole paljoa, niin tässä on kevyempi ja silti opettavainen ratkaisu riistalaukauksen opetteluun:

http://www.metsastajaliitto.fi/files/simulaattori/metsastys_02.swf

Tämä miellytti:

realismi

Tämä ärsytti:

ei mitään moitittavaa!

Tämä yllätti:

grafiikan taso, ympäristön kauneus

PELATTAVUUS: 9/10

+ realismi

+ hyvät ohjeet

+ hahmon "koulutus" koukuttaa

– paljon opittavaa...

+ ...jossa astuu kuvaan mainio foorumi

+ peliä laajennetaan ja päivitetään jatkuvasti

JUONI: 5/10

+/– ei juonta, muttei tarvettakaan

+ erilaisia tehtäviä

GRAFIIKKA: 8/10

+ metsäympäristö on kaunista...

– ...mutta konsolipuolella meno on terävämpää

PELIN IDEA: 9/10

+ näyttää Cabela'sille kaapin paikan!

+ erinomainen lähestyminen metsästykseen

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10

+ avoin ympäristö, paljon metsästettävää

+ pienestä lisämaksusta vielä lisää metsästettävää!

Skate 2

2009-05-10T03:57:00.000-07:00

EA Black Box julkaisi vuonna 2007 skeittauspelin Skate. Itsekin pelin demoa kokeilleena tiedän, miksi peli oli niin suosittu. Sen sijaan, että temput onnistuisivat nappeja painamalla (kuten kilpailijan Tony Hawkin peleissä), Skatessa homma hoituu Flickit-ohjauksella, oikean analogisauvan liikkeillä. Tämä on mielestäni paljon parempi vaihtoehto, sillä se tuo kaikki temput käden ulottuville, ja vaihtoehtojakin tarjoutuu enemmän.

Ettei meno olisi liian samanlaista edellisosaan verrattuna, on peliin pitänyt keksiä (melko sekavan oloinen) juonenpätkä. Pelihahmon ollessa vankilassa, on San Vanelonan kaupunki tuhoutunut lähes kokonaan maanjäristysten ansiosta, ja rakennettu uudelleen entistä ehompana New San Vanelonana. Kaupunki on kuitenkin palkannut Mongo Corporationin turvamiehet partioimaan ja estämään rullalautailun kaduilla ja aukioilla.

Homman tekee kiintoisaksi se, että pompotteluun ei tarvitse vain alistua. Tuttavapiirin kasvaessa voi puhelinsoitolla ja tukulla tuohta kutsua kaverin pistämään vartijat pois pelistä tai irrottamaan esteet kaiteilta.

Aivan aluksi kuitenkin pitää muokata hahmon ulkonäkö mieleisekseen. Kasvoja, vaatteita, käsieleitä ja skeittilautaa muokkaamalla varmistetaan yksilöllinen ja katu-uskottava esiintymisasu.

New San Van, niin kuin se puhekielessä esiintyy, on laaja ja monipuolinen kaupunki täynnä skeittipuistoja ja muita paikkoja joissa esitellä taitojaan. Kuuluisuutta ja käteistä kerätään tekemällä kuvauskeikkoja alan lehdille, kuten Trasherille. Touhu on kuin muotikuvauksissa: kuvaaja kertoo mitä haluaa, jonka jälkeen yritetään kunnes lopputulos kelpaa. Tehtävien joukossa on myös kisaamista pro-skeittareiden kanssa tai muuten vaan "paikan omistamista".

Suurien muutosten joukosta löytyy myös mahdollisuus nousta pois laudalta! Wau... Tätä tarvitaan muun muassa esteiden siirtelyyn ja ramppien järjestelyyn, tai rappusten kiipeämiseen. Hieno ominaisuus, mutta toteutus tökkii. Kävely on, joskin melko sulavan näköistä pelihahmolta, vaikeasti hallittavaa.

Edellisosasta tuotujen kehuttujen ominaisuuksien joukossa on monipuolinen videoeditori. Hienoimmat temput ja huvittavimmat ilmalennot voi tallentaa, editoida ja julkaista koko maailman iloksi. Kuviakin voi ottaa, mutta itse suosin videokuvaa! Kameravaihtoehtoja on kuitenkin vain kolme, joten tässä vaiheessa EA astuu oikeasti kehiin...

Lisäosat... Maksulliset lisäosat... Olisihan se pitänyt arvata...

Netistä voikin ladata peliin ykkösosasta tuttuja paikkoja, uusia vaatteita ja videonmuokkaustyökaluja. Yksi ilmainenkin pakkaus löytyy, ihme kyllä.

Ja lisää ominaisuuksia satelee; Hall of Meat pitää kirjaa näyttävimmistä mokistasi ja kivuliaimmista kaatumisistasi. Jokaisen kaatumisen, tahattoman tai tahallisen, jälkeen peli pisteyttää epäonnistumisesi, ja pahempien loukkaantumisten kohdalla kertoo, mitkä paikat murtuivat.

Tästä tuleekin hyvä aasinsilta Skate 2:n laajaan nettimoninpelivalikoimaan. Voit lautailla vapaasti, tai yrittää suorittaa haasteita kaveriesi kanssa, tai jos satut kilpailutuulelle, voit kisata ja katsoa kuka grindaa parhaiten tai kaatuu näyttävimmin.

Skate 2 on pienistä viimeistelemättömyyksistä ja ruudunpäivitysongelmista huolimatta erittäin hyvä peli kaikille penkki-, sekä oikeille rullalautailijoille!

http://skate.ea.com/home.action

http://www.eagames.co.uk/game/skate-2/

Tämä miellytti:
hieno ohjaussysteemi

Tämä ärsytti:
kömpelö käveleminen

Tämä yllätti:
hahmo liikkuu sulavasti, joskin ruudunpäivitys tökkii silloin tällöin

PELATTAVUUS: 9/10
+ Flickit tekee pelaamisesta hauskaa
+ laaja ja monipuolinen kaupunki
+ hahmonmuokkausominaisuudet
– tökkivä ruudunpäivitys
+ käveleminen...
– ...on kömpelöä

JUONI: 6/10
– melko naurettava taustatarina...
+ ei tule pelissä häiritsemään pelaajan omaa uraa
+ paljon tehtäviä

GRAFIIKKA: 9/10
+ New San Vanelona on kaunista katseltavaa...
– ...mutta terävämpääkin voisi olla

PELIN IDEA: 9/10
– jatko-osa...
+ ...joka hoitaa hommansa hyvin
+ Flickit, kävely, esteiden siirtely

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ paljon tehtävää
+ Internet-moninpeli
+ videoeditointityökalut

Miljardiin on vielä matkaa, mutta...

2009-05-01T01:32:00.000-07:00

Kuudessatoista kuukaudessa Peliarvostelussa on käynyt jo 25.000 kävijää! Edellisestä virstanpylväästä lokakuussa kävijöitä on tullut jo 15.000 lisää! Siitä kuuluu suuri kiitos Sinulle, joka blogiani luet! Kiitokset myös kaikille kommentin lähettäneille, risuista ja ruusuista on aina hyötyä!

Näin vappuisen virstanpylvään kunniaksi vähän triviaa:

ShinyStat-kävijälaskurin mukaan tiistai on vilkkain päivä Peliarvostelussa ja kello neljä iltapäivällä on keskimäärin ruuhkaisin hetki.

Blogin eri sivuja on selattu viimeisen 12 kuun aikana jo reilut 36.000, joka tarkoittaa n. 1,5 sivua per kävijä.

Luetuimpien tekstien kärkikaksikkona pysyvät Logitech G25 ja Playseat, mutta kolmanneksi on noussut OnLive.

Näin vapun kunniaksi, tässä koko joukko hauskoja fysiikkamoottorilla varustettuja pelejä!

http://www.freewebarcade.com/physics-games.php

Vielä yhdet Suuret Kiitokset ja hyvää vappua Sinulle!

Cabela's Dangerous Adventures

2009-04-25T10:02:00.000-07:00

Joitain vuosia sitten hankin metsästyspelin nimeltä Cabela's Big Game Hunter PS2:lle. Pidin pelistä paljon ja ajattelin katsoa mihin suuntaan virtuaalimetsästystä on viety. Dangerous Adventures ei ainakaan lupaa hyvää...

Jo alkuvalikko antaa huonon ensivaikutelman. Ulkoasu on kirkkaan arcademainen, ja valikon selausääni sattuu korviin. Ääniasetusten säätämisen jälkeen päätin kokeilla "uramoodia".

Jo aivan alkuminuuteilla pelin henki paljastuu. Riista tuodaan suoraan nokkasi eteen, tai sitten Sinut viedään kädestä pitäen riistan luo. Aseitakin pelin sankarilla on kolme kappaletta, .577-kaliiperinen überkivääri, hirvikivääri ja .50-kaliiperinen pistooli tai revolveri. Just joo...

Kaiken kaikkiaan aseita on neljätoista, ja aseisiin voi hankkia erilaisia parannuksia, kuten mittatilausliipaisinta tai paranneltua piippua. Tuhansia varustevaihtoehtojakin ehtii pelin takakansi lupailemaan.

Uramoodin pääideana on matkata ympäri maailmaa, ja ampua kaikki eteen tuleva. Sen luulisi olevan helppoa, mutta kun ohjaus on tahmaista, susilauma pyörii ympärilläsi bugisen nopeasti ja pienehkö hyeenakin tarvitsee vähintään kaksi .577-kaliiperisen aseen laukausta päähän, menee homma nopeasti hyvin turhauttavaksi.

Kaadettuani ensimmäisen leijonani, seuraavat viisi minuuttia kuluivat ammutun leijonan etsimiseen. Se olikin turhaa, sillä eläimet haihtuvat kuolemansa jälkeen muutamassa sekunnissa jäljettömiin.

Ruudunpäivitys tökkii usein ja raskaasti, ja kaiken kukkuraksi latausajat ovat pitkiä.

Usein aseiden käyttö on turhaa, joskus pistooli tuo jotain etua, mutta melkein aina päälle rynnistävien eläinten kaato hoidetaan trendin mukaisilla ”paina oikeaa nappia ja näe hieno animaationpätkä”-osioilla. Onhan se huvittavaa katsoa, kun metsästäjä taltuttaa hyökkäävän leijonan pelkällä puukolla...

Oikeasta metsästyksestä meno onkin erittäin kaukana, eikä aina edes olla metsästämässä. Muun muassa pelin Amazon-osiossa, jonka ideana on ampua piennisäkkäitä piraijansyötiksi, krokotiilejä ja puissa roikkuvia käärmeitä. Päähommana on kuitenkin jaguaarinmetsästys, mutta ennen kuin huomaatkaan, olet pelastamassa Rodrigoa pudonneesta lentokoneesta...

Sama meno on Afrikassakin, jossa pelastetaan rakennustyömaa leijonien hyökkäykseltä ja Alaskassa, jossa (yllätys, yllätys...) pelastetaan metsänhoitaja lumivyöryn alta.

Naurettavan uramoodin lisäksi pelistä löytyy myös muutama lisätehtävä, joista yksi vaikuttaa aluksi jopa melkein metsästykseltä ja pelimuoto Action Zone...

Action Zonen idea on erittäin yksinkertainen, tapa kaikki kimppuusi hyökkäävät eläimet, aikaa kaksi minuuttia. Meno on kuin antiikin roomalaisten gladiaattoritaisteluissa...

Mitä ikinä teetkin, älä osta tätä peliä!!! Edes kokeilumielessä!!! Äläkä hämäänny, vaikka tätä peliä myydään USA:ssa nimellä Cabela's Dangerous Hunts 2009!

(Pelin tekijät taisivat itsekin tajuta eeppisen epäonnistumisensa ja päättivät olla laittamatta Internet-sivujensa osoitetta pelin takakanteen...)

Tämä miellytti:
tätä peliä ei ole pakko pelata

Tämä ärsytti:
mistä aloittaisin?

Tämä yllätti:
peli ei täyttänyt odotuksia sitten alkuunkaan

PELATTAVUUS: 0/10
– erittäin tahmea ohjattavuus
– bugiset eläimet
– valikon selausääni
– tökkivä ruudunpäivitys
– naurettavan putkimaiset kentät
– pitkät latausajat

JUONI: 0/10
– metsästyksen sijasta pelastetaan Rodrigo lentokoneen romuista
– lyhyet ja putkimaiset kentät tekevät hommasta vielä ikävämpää

GRAFIIKKA: 6/10
+/– ei mitään erityisen näyttävää, ehkä vähän keskitasoa huonompaa

PELIN IDEA: 0/10
– Cabela’s -metsästyspelien sarjassa noin viideskymmenes
– on suorastaan pyhäinhäväistys kutsua tätä metsästyspeliksi

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 0/10
– peliä ei tule pelattua yhtään enempää, kuin mitä arvostelua varten pitää

Luojan kiitos tätä peliä ei ole pakko pelata!

Ilmaisia pelejä loman ratoksi!

2009-04-10T03:41:00.000-07:00

Näin pääsiäisloman aikaan on mukava kuluttaa aikaa pienten hauskojen ilmaisten pelien parissa. Tässä muutama hyvä esimerkki!

QWOP

Todennäköisesti maailman vaikein urheilupeli, jossa neljää näppäintä käyttäen pitäisi saada räsynukkeurheilija juoksemaan. Kun painikkeilla ohjataan nuken reisiä ja pohkeita, on pakko sanoa että oikea juokseminen on paljon, paljon helpompaa!

Sadan metrin radalla, n. viiden minuutin yrittämisellä ennätykseni oli hitusen yli neljä metriä. Ei vielä ihan olympiatasoa...

http://www.foddy.net/Athletics.html

Auditorium

Vaikuttavan ulkonäön ja audiopuolen omaavassa Auditoriumissa ohjataan valonsäteiden kulkua, ja yritetään heijastaa niitä maalitauluina toimiviin kaiuttimiin, jotka soivat valon osuessa niihin. Rauhallinen ja kaunis peli, jonka avulla rentoutuminen on helppoa!

Auditoriumista on ostettavissa myös kokonaisversio hintaan 10,99$.

http://www.playauditorium.com/

Fantastic Contraption

Tässä pelissä rakennetaan härveli, jonka tarkoitus on kuljettaa punainen pallo punaiselle maalialueelle. Pelin upea fysiikkamoottori tarjoaa hienon rakentelukokemuksen.

Pienen suunnittelun ja muutaman kokeilukerran jälkeen homma lähtee usein toimimaan, mutta sitä hauskempaa on, mitä pahemmin ajoneuvo epäonnistuu!

Jos haluaa vähän kalliimman ja monimutkaisemman version, voi hankkia vaikkapa LittleBigPlanetin!

http://www.fantasticcontraption.com/

Castle Clout: The Return of the King

Taru Sormusten Herrasta -aiheisesta nimestä huolimatta nämä kaksi eivät liity toisiinsa. Pelin ideana on viskoa kivenjärkäleitä vihollislinnaa kohti fysiikkamoottorin huolehtiessa näyttävyydestä.

Tämän lisäksi pelaaja voi myös rakentaa oman linnansa, ja tallentaa "ohjelmointikoodin" myöhempää käyttöä varten.

http://www.arcade.fi/peli/castle-clout-the-return-of-the-king.html

Lisää hyviä pelejä löytyy osoitteesta http://verkkopeli.blogspot.com/!

OnLive

2009-04-05T06:17:00.000-07:00

Videopeliala uudistuu jatkuvasti. Uusi sukupolvi tuo tullessaan uusia ideoita, eräs kiinnostavimmista mielestäni on OnLive.

OnLiven idea on simppeli. OnLive kytketään tietokoneeseen joka pyörittää Windows XP:tä tai Vistaa, tai Macintoshin puolella OS X:ää, ja yhdistetään Internetiin. Tämän jälkeen pelaaja voi valita haluamansa pelin (olettaen että sen valmistaja on kyseisen pelin OnLiveen lisensoinut), ja pelata ilman huolia järjestelmävaatimuksista.

"Miten ihmeessä?" saatat kysyä. Vastaus on, että peli itsessään pyörii OnLiven serverillä jossain kaukana, riittää että tietokoneesi pystyy näyttämään videota! Valmistajan mukaan 1Mb/s -nopeuksinen yhteys tarvitaan Wii-tasoiseen grafiikkaan, teräväpiirtoon tarvitaan 4-5Mb/s -yhteys.

OnLive tukee neljää langatonta ohjainta tai kahta USB-ohjainta. Näppäimistön ja hiirenkin voi järjestelmään kytkeä USB-kaapelilla.

OnLive julkaistaan Pohjois-Amerikassa tämänhetkisen arvion mukaan talvella 2009, Euroopan aikataulua ei ole vielä julkistettu. Tietokoneeseen kytkettävän järjestelmän lisäksi OnLive on ilmoittanut televisioon kytkettävästä MicroConsolesta, joka kytkeytyisi samaan OnLive-verkkopalveluun.

Alustavien tietojen mukaan voit pelata ilmaista demoa, vuokrata pelin tai ostaa jatkuvan pelioikeuden. Nykytrendin mukainen yhteisökin on heitetty kaupan päälle. Nyt vaikkapa miljoona ihmistä voi seurata pelaamistasi, tai voit yhtä hyvin seurata jotakuta muuta. Tämä on toki mukava ominaisuus, kun ennen ostopäätöstä pääset näkemään muiden pelaamista, tai ostettuasi näet kuinka se hankala kohta selvitetään.

Tähän mennessä OnLive on kerännyt ympärilleen kiitettävän määrän pelivalmistajia. Listaan kuuluvat EA, Take-Two, Ubisoft, Epic Games, Atari, Codemasters, THQ, Warner Bros., 2D Boy ja Eidos Interactive.

Onko nyt tullut EA:n parannuksen aika? Päättyykö asennusongelmien piinaava polku tähän? Itse jään suurin toivein odottamaan mitä OnLive tuo tullessaan. Voisi saada vaikkapa Halo 2:nkin toimimaan!

http://www.onlive.com/

Halo 2

2009-04-05T01:44:00.000-07:00

Vuoden 2007 puolella Xboxin huippusuositun Halo-pelisarjan toinen osa julkistettiin myöskin tietokoneversiona. Tämä ainoastaan Windows Vistalla toimiva peli on hyvä tapa muun muassa PS3-pelaajille kokeilla, miltä Master Chiefin haarniskassa olo tuntuu.

Jos se vain toimisi...

Pelin saatuani asetin levykkeen levyasemaan, ja odottelin automaattikäynnistystä. Peli tarjosi tavanomaisen asennuksen lisäksi mahdollisuuden antaa pelin asentua samalla, kun pelaan. Kuulosti lievästi oudolta, mutta mitäs sitä odottelemaan, jos vaihtoehtokin löytyy!

Alku sujui hienosti, erään alkutekstipätkän pätkimisestä huolimatta. Tämän jälkeen piti kirjautua Microsoftin Live-verkkopalveluun, peliajan maksamisen voi hoitaa sitten myöhemmin, kun aikoo pelata verkossa. Sitten aloitin tarinakampanjan, ja pelailin ihan rauhassa. Mutta yhtäkkiä peli kaatuu virheilmoituksen kera.

Yritin muutaman kerran uudestaan, mutta sama virheilmoitus toistui taas. Siispä suuntasin Halo 2:n omille sivuille, ja latasin uusimman päivityspakkauksen. Latauksen ja asennuksen jälkeen yritin uudestaan, mutta sama virhe toistui jälleen.

Ajattelin, ettei asentaminen sitten loppujen lopuksi toimikaan pelaamisen kanssa samaan aikaan. Poistin pelin, ja asensin sen uudestaan, tavanomaisemmalla tavalla ennen pelaamista.

Asennuksen jälkeen latasin päivityksen, ja asentelin vielä senkin. Sitten käynnistin pelin, ja toivoin parasta. Tällä kertaan en päässyt edes päävalikkoon asti, kun sain uudenlaisen virheilmoituksen. Se ilmoitti, ettei Live-verkkopalvelu jostain syystä toimi, ja että uudelleenasennus voisi poistaa ongelman. Tein työtä käskettyä, ja asensin pelin uudelleen.

Tähän voisin sitten kirjoittaa edellisen kappaleen uudestaan, sillä kaikki meni täsmälleen samalla tavalla...

Vielä yksi uusi kokeilu paljasti lähes EA-tason eeppisen epäonnistumisen. Peli kaatuu ilman päivitystä, mutta peli ei edes käynnisty päivityksen kanssa!

Enää en jaksa asennella uudestaan ja etsiä maagista parannuskeinoa. Minun puolestani Microsoft saa tehdä ihan mitä huvittaa omatekemällään pelillä, joka ei toimi sillä ainoalla järjestelmällä, mille se on tarkoitettu!

Mistään kovin eksoottisesta kokoonpanosta ei todellakaan ollut kysymys: tavallinen tehdasasetuksinen Fujitsu Siemens -tietokone ihan normaalilla Vistalla. Pelin takakannesta löytyvät järjestelmävaatimuksetkin ylittyivät selvästi. Koneessa itsessään ei pitäisi olla mitään vikaa, sillä kaikki muutkin pelit ovat tässä toimineet.

Iso A suosittelee vain Microsoftin työntekijöille/tietokoneneroille!

http://www.microsoft.com/Games/Halo2/

Neljäs kysely on päättynyt!

2009-04-04T05:55:00.000-07:00

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely uuden pelin oikean hinnan selvittämiseksi on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:

1. 30-50€ - 117 ääntä, 40 %

2. Alle 30€ - 67 ääntä, 23 %

3. Ei väliä, waretan kaikki! - 46 ääntä, 16 %

4. 50-60€ - 32 ääntä, 11 %

5. Ei väliä, pappa betalar! - 10 ääntä, 3 %

6. 60-70€ - 9 ääntä, 3 %

7. Yli 70€ - 5 ääntä, 1 %

Ääniä annettiin yhteensä 286!

Olisikohan nyt esimerkiksi EA:n aika tehdä parannus?

Tällä kertaa vanhan kyselyn sivupaneelissa korvaa heti uusi kysely: Onko lukemasi Peliarvostelu vaikuttanut peliostopäätökseesi?

Kiitos äänestämisestä!

Empire: Total War

2009-03-28T08:33:00.000-07:00

Creative Assemblyn kuuluisa Total War -sarja on niittänyt maailmanmainetta feodaaliajan Japanissa, antiikin Roomassa ja kahteen otteeseen keskiajalla. Yleisön pyynnöstä sarja siirtyy 1700-luvulle, muskettien ja siirtomaiden aikaan.

Edeltäjiensä tapaan pelin kampanjapelimuoto keskittyy kahdelle tasolle: karttatasoon, jossa siirrellään armeijoita ja hallinnoidaan valtakuntaa, sekä kolmiulotteiseen reaaliaikastrategiatasoon, jossa itse taistelut käydään.

1700-luvun siirtomaahengen vuoksi kartta kattaa nyt myös Pohjois-Amerikan, sekä Intian. Myös Euroopan aluetta on laajennettu, ja ajan suurvalta Ruotsikin on päässyt mukaan. Ja kuten kaikki historiantunneilla kuunnelleet tietävät, Suomi kuului tuohon aikaan Ruotsille ja oli Venäjää vastaan käydyissä sodissa taistelukenttänä.

Olin jo ladannut Steam-verkkopalvelusta pelin demon, jonka tutoriaalit ehdin pelaamaan useaan otteeseen. Pelin menoon oppii nopeasti, vaikka ei olisi ennen naksustrategioita pelannut. Ihme kyllä, valtion hallinnointia karttatilassa ei opetettu, mutta nopeasti siihenkin totuttautuu.

Peli asentuu kiitettävällä nopeudella, vaikkakin kahdelta levyltä. Asennuksen jälkeen pelin voi käynnistää ilman levyä. Vaihtoehtoisesti pelin voi myös ladata kokonaisena Steamista, mutta nettiyhteyteni tuntien (demo latautui noin 6 tunnissa) päätin hankkia konkreettisen levyn.

Aivan aluksi kokeilin "Grand Campaignia", ja karttalaajennuksen takia valitsin Ruotsin. Hetken suunnittelun päästä päätin vapauttaa Norjan tanskalaismiehittäjien ikeestä. Jo ensimmäisen taistelun aikana huomasin kuinka torveloita molemman osapuolen sotilaat ovat. Ilman täysaikaista holhousta miehet tuppaavat seisoskella tykistötulituksessa, vaikka vieressä olisi suojautumispaikkoja. Tykistön erikoisalaa taas on edessä olevan mäen tulittaminen, vaikka ihan hyvin voisi siirtää tykkejä muutaman metrin eteenpäin.

Muitakin bugeja löytyy pilvin pimein, mutta suurin osa niistä on huomattavissa vain, jos tarkastelee taistelua aivan vierestä. Eräs erityisen huomattava ongelma pelillisesti on se, että tiheinkään metsä ei tarjoa minkäänlaista näkösuojaa viholliselta, ellei kyseinen joukkio kykene erityisesti kyykistymään.

Hyvistä puolista mainittakoon Total War -sarjan tavaramerkki, erinomainen moraalijärjestelmä. Vasta värvätyt joukot saa pakenemaan häntä koipien välissä vaikkapa hyökkäämällä selustaan, tykistökeskityksellä tai ampumalla kenraalin. Hyvän moraalin taas takaa vaikkapa linnoituksessa tai kukkulalla oleminen, taikka selustan turvaava joukko-osasto.

Empiren uutuuksiin lukeutuu myös se, että yksittäisten sotilaiden väliset taistelut on näytelty motion capture -tekniikalla. Suomeksi sanottuna peliin on tehty näyttelijöiden avulla satoja variaatioita kaksinkamppailuista. Tämä kuulostaa mainiolta, mutta sekin on valitettavasti bugeja täynnä.

Mutta kenties kehutuin uutuus on vielä mainitsematta: reaaliaikaiset meritaistelut. Tällä kertaa pelaaja pääsee komentamaan laivastojaan taisteluissa maataisteluiden tapaan, ja tämä onkin pelin parhaita ominaisuuksia.

Laivoja ohjaillaan maajoukkojen tapaan, mutta huomioon on otettava monia seikkoja. Huolimaton laivojen komentelu johtaa usein laivaruuhkaan, jossa kukaan ei pääse liikkumaan, ja laivan komentaminen vastatuuleen tarkoittaa hyvin hidasta ja vaivalloista etenemistä. Nopeus onkin valttia meritaisteluissa, ja voittaja ratkeaa usein sen mukaan, kuka onnistuu hyödyntämään tuuliolosuhteita paremmin.

Kampanjan lisäksi valittavana on muutama historiallinen taistelu (edeltäjäänsä verrattuna naurettavan vähän), joiden lisäksi voi koostaa oman maa-, meri- tai piiritystaistelunsa. Tietokonetta vastaankin on ihan hauska pelata, vaikkei vaikeinkaan vaikeusaste tarjoa kovinkaan varteenotettavaa haastetta, mutta Internet-moninpeli on omaa luokkaansa. Tai siis olisi, mikäli pelaajien nettiyhteydet eivät olisi niin hitaita...

Keskikokoisessakin taistelussa peli-ilon tallaa törkeän pätkivä pelikokemus. Tästä johtuen useat serverinpitäjät käyttävätkin sääntöjä, kuten ”vain kaksi laivaa per pelaaja”.

Mutta eräs ominaisuus, jolla arvatenkin kalasteltiin amerikkalaisia ostajia, on nimeltään Road to Independence, joka seuraa meren yli saapuneiden siirtolaisten matkaa itsenäiseksi valtioksi. Pelin aikaikkuna jättää kuitenkin pois USA:n sisällissodan, mutta todennäköisesti lisälevy korjaa tämänkin asian, ja tuo samalla Napoleonin mukaan kuvioihin.

Kaiken kaikkiaan Empire: Total War on hyvä diplomatiapeli, parempi maataistelupeli ja paras meritaistelupeli. Jokaisessa osa-alueessa on ongelmansa, mutta kokonaisuuden ansiosta peli on erittäin suositeltava hankinta kaikille nojatuolistrategisteille!

http://www.totalwar.com/empire/

Tämä miellytti:
eeppisten mittasuhteiden taistelut

Tämä ärsytti:
lukuisat bugit

Tämä yllätti:
meritaisteluiden huippulaatu

PELATTAVUUS: 8/10
+ hyvät tutoriaalit
+ selkeät kontrollit
– bugit...
+ ...joita korjataan jatkuvasti päivityksillä
– Internet-moninpelin pätkiminen

JUONI: 7/10
+ Road to Independence
+ kampanja lähtee historialliselta pohjalta, ja jatkaa sitten pelaajan polkujen mukaan

GRAFIIKKA: 9/10
+ hyvällä koneella saa pelistä irti näyttävää jälkeä...
– ...mutta vanhemmilla koneilla joutuu tyytymään vaatimattomampaan ulkoasuun

PELIN IDEA: 9/10
+ pelisarjan harppaus keskiajalta 1700-luvulle
+ Road to Independence
– onhan näitä strategiapelejä jo nähty

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ kampanjamoodissa valittavana lukuisia valtioita
+ vielä kerran: Road to Independence
+ omien taisteluiden luonti
– bugit
– nettipelin ongelmat

Guinness World Records Gamer's Edition 2009

2009-03-15T09:13:00.000-07:00

Guinness World Records Gamer's Edition 2009 on edeltäjänsä tapaan erikoistunut videopelien maailmaan. Kirja alkaa pelikoneidenhistorialla aina Nintendon perustamisesta vuonna 1889 (valmistamaan pelikortteja), nykypäivän teräväpiirtolaitteisiin.

Mukaan on myös tiivistetty nykykonsolien parhaimmistoa ja haastattelu ensimmäisen kotikonsolin keksijältä.

Seuraavaksi kirja käy läpi genre kerrallaan pelien ja pelisarjojen ennätyksiä. Kirja kertoo muun muassa, että elokuuhun 2008 mennessä America's Armya on pelattu 230,918,365 tuntia! Ja törkeänhirveästä maineestaan huolimatta GTA IV:ssä helpoin ja nopein tapa ansaita rahaa, on suurimman osan pelaajista mukaan taksikuskina työskentely. Peli on myös tuotantokustannuksiltaan nykypeleistä kallein, 100 000 000 jenkkidollaria, ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti 10,5 miljoonaa kappaletta.

Joulukuussa 2007 ammattimainen "pelitiimi" CGS Franchise Chicago Chimera tienasi Counter-Strike -kilpailukauden aikana palkintorahoina 287,500 Yhdysvaltain dollaria. Kannattaisi harkita uraa videopelien parissa!

GWRGE2009 on suunnattu myös nuoremmille pelaajille kuin 2008, sillä se keskittyy uudempiin peleihin, eikä niinkään pelaamisen historiaan kuten edeltäjänsä.

Arvostelen tässä kirjan englanninkielistä versiota, sillä kirjan hinta tilatessani sen Amazon.uk:sta oli 7,49 puntaa, eli noin 8 euroa. Suomessa kirjan (suomen-, tai englanninkielisen) suositushinta on 29 euroa... Ja kun teksti ei yleensä kääntämisestä parane, niin ostopäätöksen tekeminen oli helppoa.

Tämä kirja on hyvä lisäys jokaisen pelaajan kirjahyllyssä!

Dataa

Suomentaja:
Miika Sillanpää

Toimittaja:
Tuija Siltanen

ISBN10: 9513226751
ISBN13: 9789513226756
UK-versio: ISBN: 978-1-904994-44-2

Sidosasu:
sidottu, kovakantinen

Sivumäärä:
216

Tämä miellytti:
paljon tietoa

Tämä ärsytti:
enimmäkseen satunnaista triviatietoa

Tämä yllätti:
tiedon häkellyttävä määrä

HYÖDYLLISYYS: 8/10
+ syventää pelikokemusta
– suurin osa tiedosta merkityksetöntä triviatietoa...

HAUSKUUS: 9/10
+ …mutta kirjan tiedot ovat viihdyttäviä

IDEA: 9/10
+ ihan kiva, että on tällainenkin kirja olemassa

KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ tämän kahlaamiseen menee kosolti aikaa

Soldier Front

2009-03-11T11:16:00.000-07:00

Ilmaispelejä on Internet täynnä. Tässä taas yksi, yllättävästi ensimmäisen persoonan sotapeli. Ja kuten muutkin ilmais-firstpersonshooterit, tämäkin perustuu täysin Internet-moninpelille, yksinpeliä peli ei siis sisällä.

Soldier Front eroaa tekijöidensä mukaan Counter-Strikestä ja muista vastaavista realismilla. Luvattu dynaamisuus ja realismi jäävät kuitenkin kauas kasarmille taistelun riehuessa pienissä ja tiiviissä kentissä.

Peli käynnistetään poikkeuksellisesti suoraan pelin nettisivuilta. Tätä varten täytyy kirjautua peliä ylläpitävään ijji.comiin. Koko yhteisö tuntuu melkoiselta rahastukselta, sillä ostettavissa on "G-kolikoita", joilla voi sitten ostaa erilaisia naurettavan tarpeettomia bonuksia peliin...

Lataaminen ja asennus vievät vain vähän aikaa, ehkä noin vartin. Ennen kuin pääsee räiskimään, pitää ostaa pelinsisäisellä (ilmaisella) rahalla, tai G-kolikoilla itselleen hahmo. Valittavina on hahmoja maailman tunnetuimmista erikoisjoukoista, mm. SAS:sta tai Delta Forcesta. Tämän jälkeen shopataan aseita ja varusteita. Asevalikoima on aluksi melko suppea, mutta ensimmäisen aseen ostamisen jälkeen avautuu koko joukko uusia.

Asevalikoima on hyvin samanlainen kuin War Rockin vastaava. Myös asevalikko on hyvin tutun oloinen. Oikeastaan koko peli tuntuu aivan War Rockilta, mutta pienemmillä kentillä ja ilman ajoneuvoja, ja tällä kertaa aseita ei vuokrata. SF on kuin Call of Duty pienen mittakaavan kaupunkisotineen, kun taas War Rock muistuttaa Battlefieldin laajasta sodasta. War Rockiin verrattuna SF:ssä on nopeampi ja helpompi ladata, mutta WR on laaja-alaisempi.

Niin kuin sanoin jo aiemmin, lupailtua realismia saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Pelihahmot juoksentelevat ja hyppivät erikoisen näköisesti, aseet eivät tehoa sitten ollenkaan, mutta aina se tarkka-ampuja voittaa. Tulostaulukosta huomaa poikkeuksetta, kenellä on kiikarikivääri.

Huvittavana puolena mainittakoon, että taistelun alun kranaattivimma kuulostaa teknobiisiltä! Räjähdysbasson jumputuksen seassa kuuluu toistuvasti tuttu lausahdus "Fire in the hole!"...

Yksi erityisen hyvä puoli on äänimaailma, ainakin aseiden osalta. Aseet kuulostava jopa oikeasti tehokkailta (vaikkeivät sitä olekaan), ja äänenlaatu on huomattavan korkeaa ilmaispeliksi. Pelaamaan on helppo päästä, ja vapaan serverin löytää nopeasti. Vaikeustasokaan ei ole kauhea, vaan normiräiskintätaidoilla pääsee pitkälle.

Soldier Front on hyvä peli. Mutta "hyvä" on suhteellista: SF on ilmaispeli-hyvä, ei Call of Duty -hyvä. Toiselta kantilta ajateltuna peli ei kuitenkaan saavuta omia tavoitteitaan realismissa, mutta tavoitteissa rimanalitukset ovat hyvin yleisiä nykypeleissä, esimerkkinä toimikoon Lord of the Rings: Conquest.

http://sfront.ijji.com/

Tämä miellytti:
lyhyt lataus

Tämä ärsytti:
vain yksi räiskintä muiden joukossa

Tämä yllätti:
hyvät aseäänet

PELATTAVUUS: 7/10
+ standardikontrollit
+ tuttua ja turvallista aivot narikkaan -toimintaa
– ei lupailtua realismia

JUONI: 5/10
+/– Internet-moninpeli ei juonia kaipaa

GRAFIIKKA: 7/10
+ ihan mukiinmenevä ulkoasu...
– ...ei ole millään tavalla erikoinen

PELIN IDEA: 1/10
– ei mitään uutta

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 3/10
+/– vain yksi muiden joukossa

Kriteeristö uudistuu

2009-03-11T11:05:00.000-07:00

Lukijapalautteen perusteella tuon lisää perusteita arvioinnin tueksi. Jatkossa kerron peleistä aiempien kriteerien lisäksi kolme asiaa: Mikä miellytti, mikä ärsytti ja mikä yllätti.

Toivon pystyväni kiteyttämään näillä yksinkertaisilla kysymyksillä päällimmäiset asiat peleistä.

Kaikenlainen palaute on jatkossakin tervetullutta!

Lord of the Rings: Conquest

2009-03-04T09:28:00.000-08:00

Taru Sormusten Herrasta -pelejä on nähty ja tullaan varmaankin näkemään paljon. Aiemmat pelit ovat päästäneet pelaajan sotimaan elokuvatrilogian päähenkilöillä ja ohjaamaan armeijoita reaaliaikastrategian muodossa, kuten Lord of the Rings: The Battle for Middle-Earthissa. Tällä kertaa Pandemic Studios hyödyntää Star Wars: Battlefront -sarjansa muottia, ja istuttaa pelaajan tavallisen rivimiehen haarniskaan.

Pelistä löytyy harjoitusosio, joka on myös pelin ilmaisessa demossa. Sen aikana saa jo hyvän käsityksen siitä, mikä meni väärin. Graafinen ulkoasu on näyttävää, ja musiikki on tuttua elokuvatrilogiasta. Mutta sitten kun alkaa taistelu, alkavat asiat menemään pieleen.
Taistelu hoituu kolmea painiketta painelemalla. Kevyistä, keskiraskaista ja raskaista iskuista koostuvat sarjat ovat kaikki mitä tarvitset. Ei tässä vielä mitään, mutta kun se on yksinkertaisesti kaikki mitä tarvitset. Kun vain hakkaa tolkuttomasti iskupainikkeita, niin homma etenee. Niin juu, älä unohda jättimäisiä liekkiefektejä luovia tulimiekkaiskuja!

Peli on Tarua Sormusten Herrasta vain koska siinä lukee niin. Pelattavuuden osalta tuntuu kuin pelaisi peliä "Testaa kuinka kauan kestät lisenssiroskaa!"...

No, vaikka ainoat hyvät asiat pelissä ovat musiikki, ympäristö ja hahmot, ei kaikki ole menetetty. Itsekin pelaan peliä ihan vain sen takia, että se on Taru Sormusten Herrasta -peli!

Pandemic Studios on hehkuttanut erityisesti sitä, että tavanomaisen kirjasarjaa/elokuvia mukailevan hyviskampanjan lisäksi pääsee pelaamaan myös pahiksilla. Ennen kuin pääsee polttamaan Kontua, on kuitenkin läpäistävä tarinanmukainen kampanja.

Kentät näyttävät tutuilta elokuvista, mutta taistelut etenevät vähän omalla tavallaan. Helmin Syvänteen piirityksessäkin kaikki sanasta piiritys mieleen tulevat asiat on jätetty pois. Hommana on vain huitoa tikapuilta muurille hyppiviä örkkejä hengiltä tarpeeksi nopeaan tahtiin, jonka jälkeen toistetaan sama homma portin luona. Ylipäätään tehtävät ovat lyhyitä, ja jättävät minut miettimään: "Mihin se elokuvien eeppisyys jäi?".

Kampanja vaikeutuu yllättävän paljon loppua kohti, mutta se ei silti tarkoita että tehtävät kestäisivät yhtään pidempään. Vaikeus saavutetaan luomalla enemmän ja isompia örkkejä. Vihollisten jatkuvat tuli-iskut lennättävät pelaajaa pitkin kenttää, ja heti kun pääset taas jaloillesi, sama kaava toistuu. Yritä siinä sitten estää örkkejä valtaamasta Minas Tirithiä...

Pahiskampanjassa toistetaan samat metkut eri paikoissa, ja niin päin että pahikset voittavat. Ei oikein innosta. Sitten päätin kokeilla yksinpeliä yksittäisissä taisteluissa.

Instant Action on tuttu pelimuoto Battlefronteista; valitse kentät missä haluat pelata, säädä asetuksia ja nauti kaaoksesta! Mutta kun siitä ei oikein pääse nauttimaan...
LotR:C :n pelimekaniikka pohjautuu neljälle hahmoluokalle. Soturi taitaa vihollisten lennättämisen tuli-iskuilla. Jousiampuja, jonka nuolet lentävät kuin kiväärinluoti (valittavana myös myrkky- ja räjähdemallit) ja joka ampuu yhtä nopeasti kuin Legolas konsanaan. Eli siis noin nuoli sekunnissa...

Eniten kummastelemani hahmoluokka on maagi, joka ei mielestäni kuulu tähän tarinaan. Maagit osaavat ampua salamoita kymmenen metrin päähän, muuten vain lennättää vihollisia pitkin poikin ja pitää nuolet ja muut lentävät esineet torjuvaa suojakilpeä yllään loputtomasti. Ainoa mielestäni hyvin suunniteltu hahmoluokka on tiedustelija, joka voi näkymättömänä hiipiä vihollisen selustaan ja hoidella vastustajat yhdellä iskulla. Ongelmana on vain se, että sankaritkin ovat helisemässä tiedustelija läheisyydessä.

Mielipiteeni saattavat kuulostaa lievästi kärjistyneiltä, mutta varsinkin 16 pelaajan Internet-moninpelissä alkavat hahmoluokkien tasapainotusongelmat ilmenemään. Lukuisat bugit yhdessä nettiyhteyden pätkimisen kanssa tarkoittavat loputonta määrää bugeja ja suunnitteluvirheitä hyödyntävää väkeä. Soturina on lähes mahdoton pelata, sillä lopputuloksia on kolme erilaista. Ehkä yleisin on maagin tapaaminen: ennen kuin pääset lyömäetäisyydelle, ehtii maagi sähköttämään pelaajan hengiltä samalla pinkoen pakoon sprinttivauhtia. Jousiampujan kanssa tapaus on samankaltainen, nyt vain pakeneva vihollinen ampuu pelaajaa tuli-, myrkky- ja norminuolilla. Kolmas vaihtoehto on tulla näkymättömän tiedustelijan puukottamaksi.

Lord of the Rings: Conquestilla oli paljon potentiaalia olla uuden sukupolven ensimmäinen hyvä Taru Sormusten Herrasta-peli, mutta elokuvien ja kirjojen vaipuessa unholaan Pandemic Studiosin väeltä, pilaa huono suunnittelu kokonaisuuden. Mitä suurempi TSH-fani olet, sitä suuremmin petyt.

Olette varmaan yllättyneitä siitä, että tämäkin epäonnistuminen kulkee EA:n nimeä kantaen... Alan pikku hiljaa kyllästymään näihin EA:n rimanalituksiin!

http://www.pandemicstudios.com/conquest/

PELATTAVUUS: 3/10
+ Taru Sormusten Herrasta -musiikit, -hahmot ja -paikat
– pelaaminen pelkää nappien hakkausta
– hahmoluokkien tasapainotus epäonnistunut lähes täydellisesti

JUONI: 6/10
+ tuttu ja turvallinen Taru Sormusten Herrasta
+ pahiskampanja
– juoneen olisi voitu panostaa edes vähän enemmän

GRAFIIKKA: 9/10
+ terävää katseltavaa
– tämän peli efektit eivät kuuluu Taruun Sormusten Herrasta

PELIN IDEA: 3/10
+ syötetty Star Wars: Battlefrontien malliin...
– ...ei siis järin uusi idea
+ pahiskampanja
– maagi ei ole ainoa TSH:ta vastaan sotiva kohta
+ kokonaisidea hyvä...
– ...parempaa toteutusta odotellessa

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 5/10
+ pysyy pinnalla sentään sen takia, että on TSH-peli
– Internet-moninpeli sössitty
– kampanja sössitty
– pelattavuus sössitty

Gran Turismo 5 Prologue

2009-02-27T10:39:00.000-08:00

Joskus pelivalmistajille tulee tarve tienata lisää rahaa. Silloin tehdään maksullinen demo, kuten GT5 Prologue. No, onhan tämä parempi omalla tavallaan verrattuna pitkään odotukseen julkaisupäivään saakka. Gran Turismo -pelisarjan suunnittelijan Kazunori Yamauchin mukaan julkaisu saattaa venyä vuoteen 2010...

Pelin tekninen puoli on huippua: resoluutio on täydet 1080p eli Full HD, ja pelitapahtumat rullaavat sujuvalla 60 ruudun sekuntivauhdilla. Audiopuolella tuki löytyy 7.1-järjestelmälle.

Autoja on yli 60, mutta tuunattujen mallien myötä autoja on yli 70. Autojen virittely on jostain kumman syystä jätetty pois, joten kaikki pelin autot ovat tehdasmallin veroisia. Autoja löytyy molemmista ääripäistä: voit ajella vaikkapa Suzuki Swiftillä ja vaihtaa sitten Aston Martin DB9:n, jolla kaikki 00-agentitkin ajavat.

Aivan aluksi ostetaan auto. Aloitusrahaa on rajoitettu määrä, joten Ferrarit ja Mersut jäävät myöhemmälle. Sitten vain kisaamaan...

Kilpailusarjoja on kolme, A-, B- ja C-sarjat. C-sarja on eräänlainen jokamiessarja, jossa autot ovat tavallisia kauppakasseja. Kaikki sarjan kisat on voitettava ennen seuraavaan sarjaan pääsyä. Jokaisessa kisassa on autorajoitus, joten Daihatsu vastaan Ferrari -tilanteita ei tule. Tämä myös johtaa siihen, että uusien autojen ostaminen on välttämätöntä.

Yksinpelin lisäksi mukana on tietysti myös moninpeli, kahdestaan samalla koneella, tai 16 pelaajan massa-ajona Internetin välityksellä. Aina ei kuitenkaan odoteta täyttä kisaa vaan lähdetään vajaalla miehityksellä, ettei odottelu käy liian pitkäksi.

Oikeita ihmisiä vastaan kilpaileminen on huomattavasti hauskempaa kuin tekoälyn kanssa mittely, ja kaiken lisäksi myöskin Internet-kilpailuista saa pelinsisäistä rahaa.
Ratoja on kuusi, osa oikeita, osa fiktiivisiä. Ratojen määrä periaatteessa tuplautuu, koska niitä voi ajaa molempiin suuntiin.

Peliin on tuotu myös yksi tavanomaisuudesta poikkeava ominaisuus: GT-TV -nimellä kulkeva palvelu, josta voi ladata autoihin ja autoiluun liittyviä videoita. Videoiden hinta vaihtelee ilmaisesta muutamaan euroon. Valikoimasta löytyy mm. Gran Turismoon liittyviä videoita, japanilaista rata-ajosarjaa, toista japanilaista rata-ajosarjaa, japanilaista driftaussarjaa, ja autojen esittelyjä. Itse eniten odottamani ominaisuus, BBC:n auto-ohjelman Top Gearin katseleminen oli kuitenkin poistettu ilman sen kummempia selityksiä...

Ajokokemusta kohentaa huomattavasti Logitech G25:n ja Playseatin yhdistelmä. Realismia tuo myös uusi sisäkuvakulma, joka muuttaa pelin FPD:ksi, First Person Driveriksi. Ohjaaminen luonnistuu myös perusohjaimella, mutta on paljon kömpelömpää verrattuna rattiohjaimeen.
Kaiken kaikkiaan Gran Turismo 5 Prologue tarjoaa konsolien parhaan ja realistisimman ajokokemuksen. Hintakin on mukavasti vain puolet uutuuspelistä!

http://www.granturismoworld.com/

PELATTAVUUS: 9/10
+ realismiin on panostettu paljon
+ Internet-pelaaminen on hauskaa
– perusohjaimella ajettavuus ontuu

JUONI: 5/10
+/– autopeli ei juonta kaipaa

GRAFIIKKA: 10/10
+ ajoittain on vaikea erottaa peligrafiikoita oikeista

PELIN IDEA: 7/10
– sarjan viidennen osan demo
+ GT-TV...
– ...josta Top Gear jätettiin pois

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ autoja, kisoja ja ratoja on paljon
+ Internet-moninpeli

Sniper Sim

2009-02-24T07:36:00.000-08:00

Sniper Sim on amerikkalaisen Sniper Centralin kehittelemä vielä beta-asteessa oleva pikkupeli. Se on kehitelty harrastelijapohjalta, ja sen näkee. Latauspaketti on mukavan kompakti, 12 megatavua. Käyttöjärjestelmiksi ilmoitetaan XP ja 2000, mutta Vistassakin pyörii mainiosti. Lyhyen latauksen jälkeen voi aloittaa heti, sillä ohjelma suorittaa itsensä komentorivin kautta. Asennuksia ei siis tarvita.

Tehtäviä löytyy yksi ja se on nimetty ”yllättävästi” Terrorist Campiksi… Ulkoasu on vaatimaton, mutta toimiva, vaikkakin pelihahmon selkä ei oikein suostu toimimaan kunnolla. Pelata voi joko ensimmäisen tai kolmannen persoonan vinkkeleistä, mutta ampuminen pitää suorittaa 1. persoonasta.

Nimi ”tarkka-ampujasimulaattori” on harhaanjohtava. Epäonnistuminen on lähes mahdotonta, sillä aivottomia vihulaisia voi napsia puolesta kilometristä, eivätkä raukat ymmärrä juosta pakoon/suojaan. Jos pelaaja uskaltautuu liian lähelle, vastaan asettuu hyvinkin tappavaksi osoittautuva haulisade.

Sen verran realismia peliin on kuitenkin haettu, että tähtäimet on kohdistettu tietylle etäisyydelle. Jos haluaa luodin lentävän kiikaritähtäimen osoittamaan kohtaan, tulee pelaajan arvioida etäisyys ja asettaa välimatka tähtäimeen. Tähtäystä voi tarkentaa sivusuunnassakin, mutta se on puuttuvien tuuliolosuhteiden takia tarpeetonta.

Simulaattoripuolta kuitenkin tukee pelin kehittäjien tavoite mallintaa tarkat ballistiset ominaisuudet 7.62x51mm NATO M11L8R -ammukselle…

Vaikkakin sinne tänne räiskiminen on huvittavaa puuhaa, jaksoin pelata korkeintaan kahdeksan minuuttia kerrallaan. Peli soveltuu vaatimattomien laitteistovaatimustensa takia vanhemmillekin koneille, ja tarjoaa hupia pieninä annoksina nautittuna.

Peli on toistaiseksi ilmainen, mutta tekijä suunnittelee lopulliselle versiolle 15 jenkkidollarin hintaa.

https://www.snipercentral.com/snipersim.htm

PELATTAVUUS: 7/10
+ huvittavaa räiskimistä
– vihollisen olematon tekoäly
– lupailtu moninpeli ei toimi

JUONI: 5/10
+/– pelkkää räiskintää

GRAFIIKKA: 5/10
+ soveltuvat vanhemmillekin koneille
– tausta ja pelihahmo piirtyvät ajoittain bugisesti

PELIN IDEA: 4/10
+ ensimmäinen näkemäni tarkka-ampujasimulaattori
– noin miljoonas räiskintä
+ ilmainen

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 4/10
– hyvin keskeneräinen
– samaa kauraa koko ajan
+ on hauska pienissä pätkissä

Burnout Revenge

2009-02-20T07:54:00.000-08:00

Burnout Revenge on EA:n Burnout-sarjan neljäs osa. Pääideana on ajaa kilpaa kaupungin ruuhkien seassa samalla varmistaen, etteivät kilpakumppanit pääse maaliin. Nimestäkin voi jo päätellä, että pääpaino on rällästyksessä.

EA:n tapaan pelistä löytyy laaja musiikkivalikoima. Koska peli julkaistiin jo vuonna 2005 (ajankohtaista…), ei pelistä löydy vielä Burnout Paradisen tapaista avointa maailmaa, vaan kisat valitaan yksitellen valikosta. Minkäänlaista juonta ei peliin ole laitettu (ja hyvä niin), sillä rällästyspeli on rällästyspeli, eikä mikään eeppinen saaga.

Pelissä edetään eräänlaisella ”kaahariarvoasteikolla”, ja siinä nousemiseen tarvittavia tähtiä saa voittamalla kisoja. Oikeastaan voitto ei ole välttämättä välttämätöntä. Kunnon tähtisaldon voi myös ansaita kavereita ja liikennettä ruttaamalla, sekä erilaisia temppuja tekemällä, kuten vastaantulevien kaistalla ajamisella ja liikenteen seassa pujottelemisella.

Kilpa-ajo ei kuitenkaan ole ainoa pelimuoto. Pelimuodossa Road Rage homman nimi on saada vastustajien autot törmäämään isoihin, koviin ja painaviin esineisiin, kuten vaikkapa vastaantulevaan rekkaan. Näin ansaittavien ”Takedownien” myötä tikittävään kelloon tulee lisää sekunteja. Kello on tärkeässä roolissa myös Eliminatorissa, jossa kisan viimeinen pelaaja tippuu pois pelistä tasaisin väliajoin. Crashissa törmätään yksinkertaisesti ryppääseen autoja yrittäen maksimoida ympäristön vahingot. Ja jotteivät kriitikot kauhistuisi tästä kaikesta aggressiivisuuden määrästä, on peliin lisätty myös Burning Lap -nimellä kulkeva aika-ajo. Edellisosasta tuttujen pelimuotojen lisäksi ”uudessa” Traffic Attackissa törmäillään sivullisiin, jolloin tie täyttyy epärealistisesti lentelevistä autoista. Törmäily lisää taas aikaa kelloon, joten mitä enemmän tuhoat, sitä enemmän ehdit tuhoamaan.

Kisojen myötä avautuu myös uusia autoja. Niiden erot ovat kuitenkin vain kosmeettisia, sillä törmäilyn maksimoimiseksi tekoälyn autot saavat pelaajan kiinni jos vain haluavat. Pelisarjan tapaan autojen nimet ovat keksittyjä, mutta mielestäni nimiin olisi voinut panostaa hiukkasen enemmän. ”Works 170 ST” ei ole sangen mielikuvituksellinen nimi autolle.

Mutta mitäpä olisi riehuminen autoilla ilman moninpeliä? Peli tukee maksimissaan kuutta pelaajaa sekä samalla konsolilla, että Internetin välityksellä. Lähes kaikkia pelimuotoja pääsee pelaamaan kavereiden kanssa, mutta esimerkiksi aika-ajo on jätetty pois.

Grafiikkapuolella kaikki on mallillaan, metalli vääntyy mukavasti ja kipinöitä sinkoilee. Vauhdin hurma aiheuttaa näkökentän sumenemista ja venymistä (tulee mieleen Tähtien Sodan hyperajo), ja ympäristökin näyttää hienolta.

Burnout Revenge on kaikin puolin peli, johon ei niinkään ole tarkoitus uppoutua tunneiksi. Se on helppo aloittaa ja lopettaa, ja aloittaa taas hetken päästä uudelleen. Normiohjain sopii paljon paremmin tämän tyyppiseen pelaamiseen, kuin vaikkapa Logitech G25. No, en saanut sitä kyllä pelin kanssa toimimaankaan, mutta…

Itse olen enemmän Burnout Paradisen uudistusten kannalla, mutta koska Paradisen hinnalla saisi jo kaksi Revengeä, on Revenge erittäin varteenotettava vaihtoehto etenkin kaverien kanssa pelattavaksi!

http://www.burnoutrevenge.ea.com/

PELATTAVUUS: 8/10
+ erittäin hauskaa rällästämistä
+ pelimuotoja kiitettävä määrä
– lievästi katkonainen pelikokemus (siksi EA teki vaihdon avoimeen pelimaailmaan)

JUONI: 6/10
+ hyvä etteivät juonta laittaneetkaan, rällästystähän tämä vain

GRAFIIKKA: 9/10
+ grafiikat ovat mainiot

PELIN IDEA: 4/10
– neljäs Burnout
– rällästystä, rällästystä ja rällästystä

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
+ ”uramoodi” on pitkänpuoleinen
+ moninpeli
– samaa kauraa koko ajan

Halo 3

2009-02-01T02:06:00.000-08:00

Vannoutuneena PS3:n kannattajana olin tietysti kuullut Xboxin suosituimmasta pelisarjasta. Jos vain olisin tiennyt jo aiemmin mistä olin jäänyt paitsi...

Halo 3 on Bungien kehittämä ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jossa (pelimaailman tyylikkäimpään) haarniskaan pukeutunut supersotilas Master Chief potkii avaruusotusten persuuksia poikkeuksellisen laajalla asearsenaalilla. Peli on Halo-trilogian päätösosa, mutta samaan aikakauteen sijoittuva Halo: ODST on jo kehitteillä.

Erilaisten avaruuden muukalaisten muodostama liitto, Covenant, on pitkän sodan ihmiskuntaa vastaan jälkeen löytänyt Maan, ihmisten kotiplaneetan. Minun selittämänäni Halo 3 saattaa kuulostaa enemmänkin huvittavalta, mutta pelin tarina on yksi parhaista näkemistäni.

Pelin design-puoli on huippuluokkaa, kaikki pelihahmon haarniskoista aseisiin, ajoneuvoihin ja muihin hahmoihin, on suunniteltu erittäin huolella, ja lopputulos on todella hieno. Audiopuolellakin peli hakee vertaistaan, sillä pelissä on yli 50,000 eri ääntä ja äänitehostetta. Peliin on jopa luotu tekoäly pitämään huolen siitä, että hahmojen puheet soljuvat luontevasti kesken pelin. Hyvästä pelistä yleensä kertoo hyvä musiikki, näin myös tälläkin kertaa.

Ja kuinka ollakaan, grafiikatkin ovat (pöh, ylisanat pääsivät loppumaan), upeita. Pitemmän piirtoetäisyyden saavuttamiseksi, Bungie on joutunut karsimaan reunojen pehmennystä, mutta pelin nopeatempoisuuden vuoksi sitä ei huomaa, ellei sitten erikseen pysähdy tarkastamaan jokaista pelin nurkkausta. Tästä etsiväntyöstä voi kuitenkin olla hyötyä, sillä peliin on sijoitettu kalloja, joiden löytäminen avaa palkintoja.

Mahtavan yksinpelin lisäksi, moninpeliominaisuudet ovat laajimmat näkemäni. Jos vain näytön koko riittää, voi pelata kolmen kaverin kanssa tarinaa, ja sotia muuten vaan. Verkon välityksellä voi pelaajamäärän nostaa kuuteentoista. Internet-moninpeli onkin sitten täysin eri juttu. Pelimuotoja ja karttoja on huikea määrä, ja pelihahmonsa ulkonäköä voi muokata haluamakseen.

Monien muiden verkkoräiskintöjen tapaan, on verkkopelissä arvoasteikko, joka pitää pelaamisen mielekkäänä ja tavoitteellisena. Omia pelimuotojakin voi luoda säätämällä suurta määrää vaihtoehtoja, ja jos kentästä tuntuu puuttuvan pari ajoneuvoa, voi ne lisätä Forge-pelimuodossa. Hienon pelituokion jälkeen Theater-toiminnolla voi tallentaa videopätkiä ja kuvia, joita voi sitten levittää netin välityksellä.

Pelistä on tullut Internetin eräs suurimmista muoti-ilmiöistä. Erilaiset Halo 3-fanisivustot ovat täynnä pelistä tehtyjä videoita ja minielokuviakin.

Halo 3 on ylittänyt monien (ainakin minun) odotukset, eeppisellä tarinalla, uusilla aseilla ja ajoneuvoilla, sekä huikean laajalla moninpelillä.

Vielä löytyisi pari sivullista ylisanoja ja ylistämistä, mutta eihän sitä kukaan uskoisi tai jaksaisi lukea. Vaikka Halo 3 painiikin täysin eri sarjassa muiden räiskintäpelien kanssa, niin vannoutuneena Call of Duty 4 -fanina täytyy sanoa että molempi parempi. Toisessa viehättää futurismi, toisessa realismi, sillä on hienoa päästä pelaamaan aseilla, joilla on oikeasti ampunut. Tämä syventää pelikokemusta, mutta olisihan se hienoa päästä oikeassa elämässäkin ampumaan Covenantin plasmatykeillä...

http://www.bungie.net/

PELATTAVUUS: 10/10
+ aseet, ajoneuvot, kaikki on suunniteltu huolella
+ musiikit ovat huippuluokkaa
+ moninpelin moninaisuus
+ Forge- ja Theater-ominaisuudet

JUONI: 10/10
+ eräs parhaista näkemistäni pelijuonista

GRAFIIKKA: 10/10
+ yksinkertaisesti upeat grafiikat
+ ennätyksellinen 22 km:n piirtoetäisyys
– ajoittaiset rosoiset reunat

PELIN IDEA: 9/10
– jatko-osa
+ ajoneuvot ja aseet ovat mielikuvituksellisia

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 10/10
+ moninpelimahdollisuuksia paljon
+ yksinpelin jaksaa pelata uudestaan läpi, varsinkin eri vaikeustasoilla

Välitilinpäätös

2009-01-27T06:48:00.000-08:00

Vuosi bloggausta on suunnilleen 16 kokonaista työpäivää näiden Peliarvosteluiden kirjoittamista ja ihan vain aineiston keräämiseksi 1820 pelituntia. Siis todellakin 75 ympäripyöreätä vuorokautta punaisia silmiä ja sormien kramppaamista. Ihan vain puhtaan vilpittömän pyyteettömästi palvellakseni Sinun tiedonjanoasi. ;-)

Tasan vuosi sitten arvostelusirkus alkoi tästä ja ensimmäiseksi uhriksi pääsi ikisuosikkini Ratchet & Clank. Mukaan on mahtunut toki huonompiakin pelejä ja varsinkin asennusongelmat ovat vainonneet useampiakin tekeleitä.

Nyt on kuitenkin aika kiittää kaikkia lukijoita, ja kaikkia kommentin lähettäneitä, ovathan kommentit yksi bloggauksen tärkeimmistä mausteista, jotka kertovat että blogi on vielä elossa! Ilman kommentteja olisi, kuin vain kirjoittaisin näitä arvosteluja itselleni! Pienen kiitoksen voisi myös omistaa Bloggerille ja pelitaloille, jotka ovat meille nämä hyvät (ja ne toisetkin) pelit tuottaneet.

Vuoden vanhassa Peliarvostelussa on käynyt jo yli 17000 lukijaa lukemassa 55:ttä arvostelua ja yhdeksää tiedotetta. Peliarvostelun kolmessa kyselyssä yhteensä 468 henkilöä on jakanut mielipiteensä ja parhaillaan käynnissä oleva kyselykin on kerännyt jo yli 80 ääntä.
Mutta kaikkein eniten saan kiittää Sinua. Juuri Sinua, siinä näyttöpäätteesi edessä! Sinun takiasihan tämä blogi on alun perin tehtykin!

Joten vielä yhdet suuret kiitokset Sinulle, ja erittäin hyvää pelivuotta 2009!!!

NHL 09

2009-01-21T07:01:00.000-08:00

EA on ottanut jo pitkän aikaa sitten tavakseen julkaista vuosittain uuden (rahastus)osan NHL-pelisarjaansa.

Aluksi sanottakoon, että pelin graafinen ulkoasu on kertakaikkisen upea. Kaikki pienenpienet yksityiskohdat jäävät helposti huomaamatta, mutta jos katsoo tarkemmin tulee hämmästymään. Heijastukset jäässä ja sivuplekseissä, luistimenjäljet ja monet muut asiat piristävät. Sitten taas jos katsoo yleisön puolelle, huomaa että siellä kannustaa uskollinen EA:n pahviukkoarmeija...

Pelin käynnistettyään, pitää läpäistä lyhyt harjoitusosio. Eihän siinä mitään, mutta suomenkielisen puhujan nopeasta, hiljaisesta ja epäselvästä puheesta kun ei ota selkoa sitten millään... Kävi lähellä, etten vaihtanut konsolin kieltä englanniksi. Suomenkielinen otteluselostuskin on jostain syystä jätetty pois, joten SM-liigaa -otteluita pelatessa menee audiopuoli lievästi överiksi... Sekin ihmetyttää, että Pelicans ja SaiPakin pelaavat Helsingissä Hartwall-areenalla...

Kaikki on kuitenkin muuttunut niin sulavaksi nykypäivänä, että oli vaikea uskoa näkemäänsä parin vuoden NHL-tauon jälkeen! Enää ei kiekko maagisesti liimaudukaan lapaan, ainakaan yhtä havaittavasti kuin aiemmin. Kaatumiset, kompuroinnit ja torjunnat pyörivät niin pehmeästi (jos nyt jäälle voi pehmeästi kaatua), että sitä ihmettelee, mikseivät muut pelit ole yhtä kehittyneitä animaatiopuolella!

Euroopan kiekkoliigoista tänä vuonna mukaan pääsivät Saksan, Tšekin, Ruotsin, Suomen ja Venäjän liigat. Näiden lisäksi mukana on myös NHL:n farmiliiga, AHL, joka toimii pelisarjalle uudessa Be-A-Pro-pelimuodossa ponnahduslautana ykkösliigaan.

Be-A-Prossa pääsee joko pelaamaan jollakin oikealla NHL-pelaajalla, tai voi luoda oman pelaajansa. Yksilöura alkaa valitsemalla AHL-joukkue, jossa haluaa pelata. Sitten pitääkin vain pitää valmentaja tyytyväisenä sijoittumalla hyvin, pelaamalla tiimipeliä ja tietysti saamalla pisteitä. Pelaajan suorituksia arvostellaankin jopa 50 kriteerillä.

Harjoitteluvaihtoehtoja Be-A-Prossa on pilvin pimein. Jos haluat vaikkapa petrata maalivahdin taitojasi, voit valita puolustajien ja hyökkääjien määrän, ja hyökkäystaktiikan. Muille pelipaikoille löytyy tietysti yhtä kattava vaihtoehtolista.

Jos sooloilu ei innosta, löytyy vaihtoehtona myös perinteisempi koko joukkueen kausipelimuoto. Yhdellä konsolilla pelaamaan pääsee jopa seitsemän kiekkoilijaa samaan aikaan, ja verkossa on mahdollista päästä pelaamaan yhdentoista muun kanssa. Ja jos takanasi on tarpeeksi suuri NHL-yhteisö, voitte perustaa maksimissaan 50 pelaajan online-joukkueen.

Huippuhetkensä voi tallentaa kuvien tai itse editoimiensa videopätkien muodossa. Näitä voi sitten ihailla päävalikossa, ja jakaa koko maailmalle EA:n laajan Internet-palvelun kautta.
Ylipäätään NHL 09:än on tuotu paljon uusia hienoja temppuja, mutta vanhoja bugeja ei ole poistettu. Aina silloin tällöin tulee deja vú -hetki: "Enkös ole nähnyt tuon buginpenteleen jo 07-versiossa?". Noh, onhan tämä EA:n peli, joka selittänee paljon...

http://www.suomi.ea.com/

http://www.nhl09.com/

PELATTAVUUS: 9/10
+ kaikki on niin sujuvaa
+ kiekon lapaanliimautumista vähennetty
– ei vieläkään täysin realistinen lähestyminen jääkiekkoon

JUONI: 5/10
+/– se on urheilupeli!!!

GRAFIIKKA: 9/10
+ parhaat näkemäni peligrafiikat
– yleisö yhä täynnä töksähtelevästi liikkuvia litteitä pahvitauluja

PELIN IDEA: 6/10
– Hmm... Olikos tämä uusi idea? EI...
+ uusia juttuja...
– vanhoja bugeja

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ moninpelimahdollisuuksia paljon
+ yksinpelimuotojakin huomattava määrä

Kung Fu Panda

2009-01-15T09:02:00.000-08:00

Activisionin julkaisema ja kehittämä peliversio Dreamworksin samannimisestä animaatiosta julkaistiin lähes jokaiselle konsolille. Nyt on kyse kuitenkin Wii-versiosta.

Wii-käännös tarkoittaa tietenkin liikkeentunnistusominaisuuksia ulkonäön hinnalla. Mutta pikseleiden määrällä ei ole pahemmin väliä tällä kertaa, onhan kyse Kung Fusta!!!

Peli seuraa elokuvan juonta, kuitenkin pienillä muutoksilla lisämäiskeen aikaansaamiseksi. Käsilihasten verryttelyn vuoksi löytyykin lähes jokaisen nurkan takaa joku ilkeä ryöstelijä, jolta voi mätkiä ilmat pihalle. Pitäähän nyt pelissä sentään joku moraali olla!

Oikeastaan Wiin liikkeentunnistusta käytetään harmillisen vähän. Perinteisen mätkintäjaon mukaiset nopeat iskut hoituvat painiketta naputtamalla, mutta raskaammat iskut hoituvat ohjainkapulaa heiluttamalla.

Ohjaimia kääntelemällä voi myös tasapainoilla kapeilla köysillä, ja ohjailla pelihahmoa lähes joka pelissä esiintyvissä "paina oikeaa painiketta (tai tee oikea liike) oikeaan aikaan"-kohtauksissa. Näiden kohtausten avulla hoidetaan isommat pahikset hengiltä perusmätkinnän sijasta. Ongelmana näissä on se, että vihreän kolmion ja sinisen ristin sijasta ruudulle ilmestyykin ohjainkapula ja nuoli sen taakse. Sen prosessointi mielessä on huomattavasti hitaampaa. Tämä lienee kuitenkin tottumuskysymys.

Vihulaisten mätkimisen välissä pitää myös vanhaan, perinteiseen tapaan kerätä kolikoita, joilla voi sitten parannella Po-pandan liikkeitä. Kentissä eteneminenkin on nykypäivän elokuvamaisen tavan sijasta perinteisempi "etsi viisi aarretta ja räjäytä seitsemän vihollislaivaa, ja mene sitten seuraavaan tasoon"-tyyppinen ratkaisu. Tämä pidentää pelikokemusta juonen ollessa lyhyehkö.

Grafiikkaa on turha teräväpiirtoon verrata, mutta wanhemman sukupolven konsolien tasolla näyttää peli varsin hienolta. Se mikä grafiikassa hävitään, se huumorilla korvataan. Hahmoihin on panostettu paljon, ja erityisesti Po-panda ylittää parhaimmillaan legendaarisen Ratchet-tason.

Neljän pelaajan moninpelikin löytyy, ja valittavana on useita pelimuotoja. Ihme kyllä, yksinkertainen kaksinkamppailu on tehty harvinaisen vaikeaksi löytää! Peli on puhuttu ja tekstitetty englanniksi, mutta ohjekirjanen on suomennettu.

Ylipäätään Kung Fu Panda on perinteinen tasoloikkamäiskintä, joka valitettavasti sortuu liian usein näppäimen naputteluun Wii-kapulan huitomisen sijasta. Huumoritaso on ajoittain hyvinkin korkeaa, mutta moninpelissä olisi selkeyttämisen varaa.

www.kungfupandagame.com

PELATTAVUUS: 8/10
+ Wii-kontrollit helppoja
– turhan paljon näppäinten hakkausta

JUONI: 9/10
+ hauska juoni
+ Po-pandan omaperäinen tarinankerrontatapa
– lyhyehkö

GRAFIIKKA: 7/10
– ei pärjää (tietenkään) HD:lle...
+ ...mutta pärjää mainiosti Wii-standardeilla

PELIN IDEA: 6/10
– onhan näitä mäiskintöjä jo nähty
– paluu vanhaan ja arcademaisempaan tyyliin...
+ ...on silti ”uusi” juttu nykypäivänä

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
– lyhyehkö juoni
– moninpeli sekavasti toteutettu
+ yksinpelin jaksaa pelata uudestaankin!

Spore Ihkut ja Iljetykset

2009-01-11T02:32:00.000-08:00

Huippusuosittu EA:n evoluutiopeli Spore, saa lisäsisältöä I&I-osasetin mukana. Koska Sporen luoja, Will Wright on samalla myös Sims-pelisarjan isä, on lisäosien sarjaa jo odoteltukin...

Otuseditoriin keskittyvä lisäosa tarjoaa 60 uutta osaa, 48 uutta värimallia ja 24 uutta animaatiota. Nimensä mukaisesti osat jakautuvat ihkuihin ja iljettäviin.

Otuseditorin käyttö on edelleen helppoa kuin mikä, osat vain vedetään paikalleen sivupalkista, jonka jälkeen niitä voi muokkailla monin eri tavoin. Uudet osaset on eroteltu vanhoista osista lisäämällä ne uudelle sivulle editorin valikossa.

Mielikuvituksen puutteesta ei Sporen suunnittelijoita voi moittia, sillä osia yhdistelemällä saa hyvinkin ihmeellisiä sekä huvittavia örrimörrejä ja teddykarhuja aikaan.

Käytännön asioista mainittakoon sen verran, että I&I tarvitsee toimiakseen Spore-pelin tai Spore-otuseditorin täyden version.

Ikärajakin on naurettava. Miksei 11-vuotias kohderyhmäläinen saisi pelata hauskaa peliä?!! No näitä vääriä ikärajoja on nähty jo maailman tappiin...

Ja jos taas lataat I&I:n Steamin kautta, pitää myös Spore-pelisi olla ladattu Steamista, muuten ei homma pelitä... Tyypillistä EA:n toimintaa...

Vaikka Ihkut ja Iljetykset -osasetti tuo monia hienoja juttuja otuseditoriin, ei se innostanut ainakaan minua palaamaan taas pelaamaan Sporea. Arvostelukategorioista se vaikuttaa ainoastaan käyttöikään, vaikkei siihenkään paljoa.

http://www.spore.com/

http://www.suomi.ea.com/

Need for Speed: Undercover

2009-01-03T04:16:00.000-08:00

Need for Speed -sarjan 12. osa, Undercover palaa perinteisempään NFS-tyyliin rata-ajelu ProStreetin jälkeen. Päähahmo on poliisi, joka soluttautuu Tri-Cityn autojengeihin tarkoituksenaan lopettaa katukilpailut kaupungista.

Pian aloituksen jälkeen huomaa, että juoni jää hyvin pienelle roolille rällästyksen varastaessa show'n. Tehtävänannot tulevat puhelimen välityksellä, mutta hämäävästi varsinaisen tehtävän voi suorittaa vasta muutaman kisan jälkeen.

Kisoissa ajetaan rivijengiläisiä vastaan tutun oloisissa pelimuodoissa. Sprintissä ajetaan pisteestä A pisteeseen B seitsemän muun kanssa, Circuitissa sitä samaa pari kierrosta. Highway Battlessa tarkoituksena on pysyä toista autoa edellä tarpeeksi kauan, kilpailtaessa moottoritiellä. Outrun on periaatteessa kuin Highway Battle, mutta avoimessa ympäristössä.

Poliisitkin saavat osansa pelimuodoista. Cost to Statessa jalona määränpäänä on aiheuttaa osavaltiolle tarpeeksi suuri lasku romuttamalla autoja ja esineistöä. Cop Takeoutissa nimensä mukaisesti romutetaan poliisiautoja käyttökelvottomiksi. Escapessa vain yksinkertaisesti paetaan poliiseja.

Vapaa ajelu kaupungilla on hauskaa, joskin se haittaa nostamalla poliisin kiinnostusta autoon. Jos törmäilet autoihin, soittaa törmäyksen toinen osapuoli hätänumeroon, joka tuo paikalle muutaman partioauton. Jos sinut huomataan, ajojahti käynnistyy. Mitä pidempään takaa-ajo kestää, sitä kovempia otteita otetaan käyttöön. Poliisiradion kuuntelulaite helpottaa mm. tiesulkujen välttelyä, mutta useimmiten siitä on vain enemmän hupia kuin hyötyä.

Useamman minuutin kestävä takaa ajo tuo pelaajan perään useimmiten helikopterin, pari partioautoa, muutaman viritetyn Nissanin, vähän Porsche-poliiseja ja tietysti SUV:n tai kaksi. Silloin tuppaa myös liikennesulkuja löytymään lähes jokaiselta tienpätkältä, useimmiten piikkimatoilla varustettuja.

Jos poliisiautot menettävät näkökontaktin, luovuttaa päällä surraava kopterikin naurettavan helposti. Jos taas jää kiinni, saa muutaman tonnin laskun, ja rastin autolleen. Kun rasteja sitten tulee kolme, lähtee auto valtiolle. Kaikki törkeily myös nostaa auton Heat-tasoa, joka kuvastaa virkavallan kiinnostusta ajoneuvoon.

Pelistä löytyy kohtuullisen suuri, ja hieno valikoima autoja, mutta ne tuntuvat lähes kaikki samalta. Joukosta erottuvat vain takavetoiset autot huonommalla ohjattavuudellaan. Ohjautuvuus onkin hyvin arcademaista, eikä rattiohjain tuo mitään lisää. G25:lläkään en löytänyt peruutuspainiketta mistään, ja kaiken kaikkiaan perusohjaimella ajaminen on paljon helpompaa.

Autojen ulkonäköä voi myös muokata aiemmista osista tutulla Autosculpt-toiminnolla, joskin muotoiluja tuskin huomaakaan, sillä hetken päästä auto näyttää joka tapauksessa pari tuntia terhakkaasti nuijitulta. Jokaisen kisan ja takaa-ajon jälkeen vauriot kuitenkin korjautuvat automaattisesti.

Mitään lopullista vahinkoa ei kuitenkaan voi tapahtua. Vaikka kaahailisit kolmeasataa kilometriä tunnissa, moottoritien väärällä puolella, pikkuautolla jonka kori on muovia, ja törmäisit pakettiautoon, niin matka jatkuisi pienen hidastuksen jälkeen...

Online-tukikin pelistä löytyy, pelimuotona toimii Cops and Robbers, jossa kahdeksan pelaajan porukalla pelataan yksipuoliselta lipunryöstöltä vaikuttavaa pelimuotoa.

Need for Speed: Undercover on yhdistelmä satunnaisia kisoja, oikeilla ihmisillä näyteltyjä välivideoita ja poliiseja pakoon ajamista (joka onkin pelin paras puoli). Kilpailijoista vaikkapa Burnout Paradise tarjoaa paremman ajokokemuksen, tosin ilman poliiseja.

Tuntuu siltä että tämä on tehty vain pakko-ostoksi kaikille NFS-sarjan ystäville. Yllättyykö kukaan, että EA on tämänkin takana?

http://www.needforspeed.com/

PELATTAVUUS: 6/10
– liian arcademainen ajotuntuma
– turhan helppo vaikeusaste

JUONI: 3/10
– juoni jää taka-alalle
– juoni etenee vain kisojen myötä...
– ...jotka eivät taas tunnu liittyvän juoneen mitenkään

– ja jos tämänkään tason juoneen tarvitaan Hollywood-käsikirjoittajia, niin joku on todella vinossa

GRAFIIKKA: 10/10
+ autot ja ympäristö näyttävät erittäin hienoilta

PELIN IDEA: 5/10
– sarjansa 12. osa
+/– askel perinteisempään NFS:ään

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 6/10
– lyhyehkö
+ poliisien kanssa jaksaa kaahailla ympäri Tri-Cityä

Jo kolmas kysely päättynyt!

2009-01-03T00:44:00.000-08:00

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely parhaan pelityypin löytämiseksi on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:

1. Räiskintäpeli - 42 ääntä, 22%

2. Simulaattori - 34 ääntä, 18%
Strategiapeli- 34 ääntä, 18%

3. Sotapeli - 23 ääntä, 12%

4. Autopeli - 19 ääntä, 10%

5. Seikkailupeli - 18 ääntä, 9%

6. Tasohyppely - 7 ääntä, 3%
Urheilupeli - 7 ääntä, 3%

7. Pulmapeli - 1 ääni, 0%

Ääniä annettiin yhteensä huikeat 185!

Kysely on nähtävillä sivupaneelissa vielä jonkin aikaa.

Kiitos äänestämisestä!

Mirror's Edge

2009-01-02T02:38:00.000-08:00

Mirror's Edge on ruotsalaisen DICE:n, Battlefield: Bad Companyn luojan, kehittämä ensimmäisen persoonan hyppelyseikkailu.

Peli sijoittuu lähitulevaisuuden kaupunkiin, jossa rikollisuutta ei ole, kaikkialla on puhdasta ja kaikki on täydellistä. Eräiden mielestä näin ei kuitenkaan ole. He ajattelevat hallituksen vievän kaiken vapauden ja yksityisyyden kansalaisilta. Pelin päähahmo on yksi heistä.

Pelihahmo Faith on Juoksija, jonka tehtävä on kuljettaa viestejä valtion ulottumattomissa. Tämä tarkoittaa parkour-tyylistä juoksemista ja hyppimistä pitkin kattoja ja katuja. Ideana on pitää vauhtia yllä, ja nopeimman reitin löytämisessä auttaa Runner Vision, joka näyttää tärkeät esineet tai kohteet kirkkaan punaisina.

Ulkoasultaan peli on hämmästyttävän upea. Kirkkaan valkea kaupunki, täynnä erilaisia värikkäitä yksityiskohtia, kuten mainoksia, nostokurkia ja ihan vain maalattuja seiniä.

Mutta maisemien katseluun ei ole pahemmin aikaa, sillä valtiovalta on lähes koko ajan juoksijasankarittaren kannoilla. Poliisien ampuessa surutta kohti, voi joko paeta tai taistella. Taistelun jalon taidon taitava Faith osaa muksia ja mätkiä poliiseilta tajun kankaalle, ja tarkalla ajoituksella voi vastustajaltaan napata aseenkin.

En haluaisi vain toistaa muiden arvostelijoiden sanoja, mutta tässä tulee: Aseiden kanssa peli muuttuu melkoisen kömpelöksi. Vaikka kättä pitempi helpottaa tien avaamista, hidastaa se liikkumista, eikä ole muutenkaan yhtä hiottua kuin räiskintäpeleissä.

Tarinassa selvitetään uudistusmielisen pormestariehdokkaan murhaa, josta hahmon siskoa syytetään. Sankaritar on mustapaitainen aasialaissyntyinen tyttö, niinpä tunnelma on heittotähtiä vaille ninjataiturointia. Moraali onkin Hollywoodista tuttua, yhden murhan selvittäminen vaatii kymmeniä, ellei satoja murhia. Peli on susi lampaan vaatteissa, sillä se on mätkimisräiskintä viattoman parkourin kulisseilla.

Toisena pelimuotona toimii Time Trial, jossa vain juostaan tarinakenttiä läpi aikaa (arkkivihollistani) vastaan. Omia suorituksiaan voi verrata muiden pelaajien vastaaviin. Muita vastaan ei suoranaisesti voi kisata, mutta benchmarkkaus sujuu mainiosti.

Peli vaikuttaa varsin hyvin hiotulta ja bugivapaalta, mutta ainakin itse törmäsin yhteen kiusalliseen bugiin, joka kaatoi pelin ja vaati koko konsolin uudelleenkäynnistämisen. Tämän voi välttää kulkemalla metrin verran sivummalta.

Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset, samanhenkiset toiminnot on yhdistetty saman painikkeen alle. Yksi painike menee ylöspäin, toinen alaspäin ja kolmas tappelee. Jotkut toiminnot hoituvat myös ohjainta kallistelemalla, mutta sekin tuntuu vain pakolliselta liikkeentunnistuksen lisäykseltä, koska ”se nyt vain oli mahdollista”.

Kaiken kaikkiaan Mirror’s Edge on innovatiivisesti toteutettu tasoloikinta, joka sortuu räiskeeseen ja mäiskeeseen.

http://www.mirrorsedge.com/

PELATTAVUUS: 8/10
+ kontrollien yksinkertaisuus
– ei se parkour helppoa ole

JUONI: 6/10
– juoni jää juoksemisen varjoon

GRAFIIKKA: 10/10
+ kontrastien käyttö luo upean peliympäristön
+ kaupunki luo tavoitellun kolkon, elottoman vaikutelman

PELIN IDEA: 7/10
+ ensimmäisen persoonan parkourhyppely...
– ...joka on silti sitä samaa ampumista

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
– kenttiä voisi olla enemmänkin...
+ ...mutta vaikeustaso kompensoi kestoa

Tom Clancy's EndWar

2009-01-01T06:52:00.000-08:00

Kuuluisa amerikkalainen sotakirjailija Tom Clancy on kehitellyt jo kymmenen vuotta erilaisia maailmankonflikteja ja -loppuja pelaajien iloksi. Tällä kertaa sen nimi on kolmas maailmansota...

Vuonna 2014, USA ja EU saavat loppuun Pohjois-Amerikan ja Euroopan peittävän ohjuskilven, jonka julistetaan tuovan "lopun ydinsodalle". Sopimuksen ulkopuolelle jäänyt Venäjä alkaa kehittää vastaavaa teknologiaansa.

2016, ydinsota Saudi-Arabian ja Iranin välillä tuhoaa suuren osan maailman öljykentistä, jolloin Venäjästä tulee maailman suurin öljyntuottaja, ja öljyn hinta ampaisee pilviin. Yhtäkkisestä rikastumisestaan innostunut Venäjä satsaa öljymiljardinsa armeijaan, ja kohoaa jälleen kerran maailmanmahtien joukkoon.

Kahta vuotta myöhemmin raakaöljyn hinta, 800 dollaria barrelilta, pakottaa EU:n muodostamaan Euroopan Federaation, yhden massiivisen suurvallan, jonka ulkopuolelle jättäytyvät vain Brittein saaret ja Sveitsi.

Viimeisen naulan nykymaailman arkkuun lyö USA:n Freedom Star -projekti, (sotilas)avaruusasema kiertoradalla, joka heiluttaa maailman jo järkkynyttä tasapainoa. Euroopan Federaatio eroaa NATO:sta protestina.
Loppu on alkanut...

Peli alkaa osiolla Prelude to War, Sodan Alkusoitto. Sen tarkoitus on saada pelaaja tilanteen tasalle, ja opettaa uuden ja kohutun ääniohjauksen käytön. Tämän on tarkoitus helpottaa strategiapelaamista konsoleilla, joka on aiemmin ollut vähintäänkin hankalaa ilman hiirtä ja näppäimistöä.

EndWarin ääniohjaus perustuu kolmelle päätekijälle; kuka tekee, mitä tekee, ja minne sen tekee. Esimerkiksi ”Unit 3 Attack Hostile 1”. Peli ymmärtää suomalaisenglanninkin, mutta joskus pitää komento toistaa useammankin kerran.

Perinteisen lintuperspektiivikameran sijasta pelissä kamera liikkuu aina jonkun yksikön mukana. Jos pelaajalla ei ole helikoptereita, joutuu hän tyytymään sammakkoperspektiiviin.

Peliä myydään yhteispakkauksena PlayStation-headsetin kanssa, mutta muutkin konsoliyhteensopivat mikrofonit toimivat. Yhteispakkauksessa ei tullut mukana minkäänlaista ohjekirjaa headsetille, joten käyttöönotto vaati lyhyttä googlausta. (Ratkaisu on 1234...)

Prelude to War käy lävitse kaikki sodan osapuolet, ja lopuksi pitääkin valita millä niistä haluaa pelata pääkampanjan läpi. Vaihtoehtoina toimivat siis USA, Euroopan Federaatio ja Venäjä. Kahden kampanjan lisäksi valittavissa on myös Skirmish, jossa soditaan yksittäisiä taisteluja, ja Theater of War -nimellä kulkeva moninpeli.

Theater of Warin idea on loistava. Pelin pohja on maailmankartta, joka on jaettu yli 30 kaupunkiin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Venäjän itäosissa. Pelaajat ottelevat toisiaan vastaan kartan tilanteen määrittelemissä taisteluissa, joko 1vs.1 tai 2vs.2. Jokaisen taistelun lopputulos liikuttaa Sodan Teatterissa taistelun tasapainoa, ja vuorokauden mittaisten vuorojen jälkeen pidetään tunnin "tulitauko", jolloin kukaan ei pääse pelaamaan pelin laskiessa kartan tilannetta.

Kömmähdykset eivät lopu tähän valitettavasti. Konsolillakin, jonka tarkoitushan on olla helpompi pelialusta kuin PC:n, tarvitaan vartin verran alkuasenteluja. Moninpelissä on vaikeata päästä pelaamaan, ja useita muitakin bugeja löytyy.

Ääniohjaus on hauska ja innovatiivinen tapa pelata, mutta peliohjaimella pelaaminen on helpompaa ja nopeampaa. Helppoutta tuo myös pelin suuri kivi-paperi-sakset -painotus, mutta se tiputtaa suuren osan muusta taktikoinnista pois turhana. Esimerkiksi kukkula ei tuo melkeinpä mitään etua, kunhan on valinnut oikean yksikön siihen hommaan.

Tom Clancy’s EndWar on ehdottomasti parhaita konsolistrategiapelejä markkinoilla. Muutamia bugeja ja virheitä toki löytyy, mutta kokonaisuudessaan TCEW on todella hyvä. Kaiken kruunaa teatraalinen ja vähän turhankin todennäköinen juoni.

http://www.endwargame.com/

PELATTAVUUS: 8/10
+ kontrollien helppous
+ ääniohjaus...
– ...on tavanomaista ohjausta kömpelömpää
++ erinomainen juoni

JUONI: 10/10
+ kiinnostava ja jossain määrin uskottava tarina

GRAFIIKKA: 9/10
+ maasto hienoa
+ yksiköiden yksityiskohdat
+/– räjähdykset keskitason molemmin puolin

PELIN IDEA: 7/10
+ ääniohjaus
+ juoni nyt vain on erittäin hyvä
– ei se ensimmäinen strategiapeli, edes konsoleilla

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ Skirmish-pelimuodossa paljon pelattavaa
+ moninpeli
+ kampanjoissakin paljon sodittavaa

Hyvää joulua!

2008-12-22T08:43:00.001-08:00

Toivotan tässä sesongin alla hyvää joulua ja kiitän kaikkia Peliarvostelun lukijoita!

Käväisin tässä bloggailutauon aikana Atlantin tuolla puolen, maassa josta ne suuret pelitalot tulevat. Dollarin alhainen kurssi rohkaisi käväisemään myös pelikaupoilla, joten poikkesin alan erikoisliikkeeseen, Wal-Martiin...

Yksi suurimmista syistä oli muun muassa se, että Need For Speed Undercover, mikä Tiltin nettikaupassa irtoaa hintaan 69,95€, on se Jenkkilässä 49,95$! Nykykurssin mukaan eurohintaa kertyisi huimat 35,6 euroa... Se on toisin sanottuna 34 euroa ja 35 senttiä halvempaa maapallon tuolla puolen...

Kehotan siis kaikkia peli-ihmisiä poikkeamaan Ämöriikän Yhdistyneissä Osavaltioissa, elleivät hiilidioksidipäästöt paina mieltä... No hällä väliä, voihan siellä paikan päällä sitten ostaa hiilipäästöjen hyvityskortin! Voithan myös ostaa samaiset pelit Interwebin välityksellä, postikulujen kera.

Kovia paketteja ja vielä kovempaa pelivuotta 2009!!!